Tutkimus vahvistaa: naiset rakastavat lemmikkejään yhtä paljon kuin lapsiaan
Näin naisen aivot reagoivat.
Findancen artikkelit aiheesta koirat.
150 uusinta artikkeliaNäin naisen aivot reagoivat.
Nainen järkyttyi ystävänsä tiskitavoista.
Löytö eläinsuojassa.
7 vinkkiä koiran ulkoiluttamisen onnistumiseksi.
Koirankakkakosto!
Jopa hengenvaarallisia.
Joskus on vaikea ymmärtää, miksi koira ei syö.
Tutkimusta voisi kenties soveltaa autismin kirjon häiriöiden diagnosoimisessa.
Näitä 9 hedelmää ja marjaa ei voi antaa koiralle.
Yksi listan koiraroduista ei miellyttänyt kaikkia.
Joillekin koiraroduille on ominaista olla vähäenergisiä.
Nyt kannattaa tehdä turvallisuustarkastus.
Koirien hajuvesi on nimetty brändin perustajan koiran mukaan.
Osoita koirallesi rakkautta koko sen elinajan.
Nämä ovat ne asiat, joita monet eivät tajua koiraihmisen elämästä.
Tiukka sääntö asettaa suhteen vaakalaudalle.
Omistajan toiminnalla oli vakavia seurauksia.
Koiran empatia näkyy mm. koiran eleistä ja ääntelystä.
Vaiko vain ruoan perässä?
Perheen erikoinen nimikiista.
Asiantuntijan vinkit siitä, kuinka lemmikki voi saada pitkän ja onnellisen elämän.
Naapurille kova lasku.
Löytökoira muuttui tukieläimeksi.
Isä ei näe ongelmaa.
Koira on yhtä älykäs kuin ihmistaapero.
Koiran erikoiselle värimuutokselle löytyy hyvä syy.
Koiran onnellisuuden näkee mm. sen suusta, hännästä ja katseesta.
Aviomiehen toiminta herätti suuttumusta ja väsymystä.
Ei ole ihme, että koiran sanotaan olevan ihmisen paras ystävä.
Saatat olla väärässä, jos luulet olevasi täydellinen koiranomistaja.
Allergia vai tekosyy?
Tutkimus ei ole kiistaton todiste.
Ongelma tyttären kanssa.
Äidin kokema pettymys.
Koirakouluttaja varoittaa koiranomistajia näistä signaaleista.
Lue mitä kaikkea tämän koiranaisen elämään kuuluu.
Näin koiran syömät setelit saatiin takaisin.
Näin koiran koulutusmokat voi ammattikouluttajan mukaan korjata.
Karkumatka päättyy aina tuttuun kapakkaan.
Eläinlääkärikin suosittelee koirille näitä syötäviä.
Eräs turkinväri koiralla voi tarkoittaa lyhyempää elinikää.
Katso video.
Matkustaja ei saanut syytettä, mutta kaikki matkatavarat takavarikoitiin.
Eläinystävästä kuten koirasta tai kissasta voi olla huomattavaa terveydellistä hyötyä.
4 koiran erikoista syytä ravistella kehoaan.
Operaatio voi kestää jopa 60 päivää.
Pulma saatiin vastikään selvitettyä.
Keinon toimivuutta epäillään.
Onko siitä haittaa, jos koira tuijottaa televisiota?
Koira katosi, jonka jälkeen painajainen vain paheni.
Koiria tulisi suorastaan rohkaista siihen.
Entä kissat?
Tiede sai selville koirienkin ymmärtämän rakkaudentunnustuksen.
Merkit voivat viitata myös siihen, että koirasi on stressaantunut.
Voiko koirien tassuista tarttua tauteja?
Synttärijuhlissa yli 100 vierasta.
Ihmisten ja koirien samankaltaisuudet.
Koiranpentu paljasti vakavan terveysongelman.
Miten koirasi näkee, kuulee ja haistaa ympäristönsä.
Värien maailma koiran silmin.
Jätökset alkavat jälleen paljastua...
Jos koirasi pitää sinusta, huomaat sen monella tavalla
Koiraa voi kohdella vahingossa väärillä tavoilla.
Siintääkö unelmissa oma koira?
5 koiran tapaa näyttää, että isäntä ei ole mieluisa.
On tapoja, joilla voi estää koiraa nuolemasta ihmisten varpaita.
Konseptiuudistus onnistui.
Tästä on kyse koirien henkivakuutuksessa.
11 pahiten kissoille ja koirille myrkyllistä kasvia.
Koirilla on paljon outoja tapoja.
Katso traileri.
Koko perheen elokuva koirien ystäville.
Katso traileri.
Poseeraa mielellään koirien kera!
Ihminenkin voi toimia väli- tai pääisäntänä, vaikka onkin harvinaista
Idea syntyi vastauksena kasvattaja-arjen haasteisiin.
Opeta koiralle ainakin nämä perusasiat.
Näin tunnistat, ehkäiset ja hoidat lemmikin kaamosoireilua.
Eläinlääkärin viisi neuvoa hyvään koirakäytökseen.
Oma häkki tai valjaat.
Yli 90% toivoo voivansa ottaa koiran mukaan työpaikalle maailman avautuessa
Yli 80 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että lemmikin ruoka on valmistettu ja pakattu ekologisesti
Punkille voi riittää viisikin astetta.
Suolistovaivat uteliaiden pentujen riesa.
Kennelliitto kokosi koiranomistajan muistilistan.
Koira voi stressata autossa.
Mikä aiheuttaa hammasongelmia?
3 hauskaa ja helppoa koiran temppua askel askeleelta.
Painottaa myös löytöeläinten laadukasta hoitoa.
Esiintyy erityisesti rottweilereissä.
Ajankohtaisia vaaranpaikkoja.
Koiran seitsemän persoonallisuuspiirrettä.
Parodontiitti on lähes jokaisen koiran riesa.
Koirarotujen välillä merkittäviä eroja aggressiivisen käyttäytymisen suhteen.
Yllättävät eläinlääkärikustannukset mahdollisia.
Ota aina selvää koiranpennun alkuperästä.
Vastauksia kysymyksiin.
Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä.
Pennun sukupuolellakin on merkitystä.
Yhteinen lisenssi ja yhteiset pelisäännöt.
Koirista irtoaa sisäilmaan allergeeneja, karvoja ja mikrobeja.
DLV2-geenimuunnos saattaa vaikuttaa myös sydämen kehitykseen.
Katso traileri.
Löytökoirista suurin osa haetaan nopeasti.
Useita uusia terveystutkimuksia käyttöön viime vuosikymmenellä.
Suojaa pakkasen puremilta.
Kehityshäiriön syntyyn vaikuttavat sekä perinnölliset että ympäristötekijät.
Käyttökokemuksen luvataan olevan hauska ja hyödyllinen.
Vastauksia kysymyksiin.
Katso traileri.
Komea tuulenhalkoja.
Uusi viraali video heti perään.
Onhan se söpö.
Ei liitykään lämmönsäätelyyn.
Katso suomitraileri.
Nyt on erikoisempi karvakaveri.
Katso traileri.
Katso Instagram-kuva!
Katso suomitraileri.
Petra on nyt 5-vuotias.
Nopea nousu tähdeksi.
Katso video.
No nyt on hassu karvakasa.
Kaikki mukaan!
"Sitten tuli puhelinsoitto".
Katso video.
Katso lista.
Tänään markkinoille.
Oletko samaa mieltä?
Happy on kuusi vuotta!
Ja entäs se hymy?
Oliko tämä vain ajan kysymys?
Mitähän seuraavaksi?
Jaksamista omistajille.
Tämän jälkeen näet koirat eri valossa.
Allekirjoitatko tämän?
Jäi kiinni itseteossa.
Tekikö mies nerokkaasti?
Kuka tekee näin?
Vakavat seuraukset.
Miten täältä erottaa omansa?
Sai uuden lempinimen.
Miksi juuri tämä koira?
Esimerkillistä toimintaa.
Pelottava kokemus.
Elämä on valintoja täynnä?
Eläinlääkärikin ihmeissään.
Kieltämättä erikoiset piirteet.
Mutta ei sitä YouTube-videoista tuttua.
Pienempäänsä pitää toki auttaa.