
Uudessa-Seelannissa asuva nainen päätyi oikeuteen lemmikkieläimensä kohtelun vuoksi. Naisen koiralleen antama ruoka lopulta tappoi koiran, Oddity Central kertoo.
Ruoka ei ollut myrkyllistä koiralle, mutta lemmikin omistaja syötti koiraansa liikaa. Nuggi-niminen koira oli niin lihava, että se pystyi vain vaivoin kävelemään 10 metriä, kun sen täytyi jo levätä.
Lihavuus oli ongelma koiralle paitsi epäterveellisyyden niin myös sen lyhyiden jalkojen vuoksi. Eläin joutui kannattelemaan 53,7 kilon painoaan, joka ei ollut sille helppoa.
Koira pelastettiin omistajaltaan vuonna 2021. Eläinlääkärit eivät tuolloin olleet löytää koiralta sydämensykettä, koska rasvakerros oli niin paksu.
Nuggi-koira kärsi sidekalvotulehduksesta, ja sillä oli haavoja kyynärpäissä ja vatsassa. Haavat johtuivat todennäköisesti vatsallaan makaamisesta ja liikkumattomuudesta.
Omistaja syötti sille kahdeksasta kymmeneen kananpalaa päivässä ja runsaasti koirakeksejä. Hän ei ymmärtänyt sen johtavan eläimen kuolemaan.
Koira vietti kaksi kuukautta hoidossa, jonka aikana se laihtui 8,9 kiloa. Se oli kuitenkin myöhäistä, sillä eläin kuoli äkillisesti sisäiseen verenvuotoon, joka juonsi juurensa ylipainoon. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että koiralla oli monia terveydellisiä ongelmia kuten maksasairaus ja Cushingin tauti.
Koiran omistaja päätyi lemmikkinsä kohtelusta oikeuteen. Hän joutuu maksamaan noin 670 euron sakot, ja lisäksi hän ei saa ottaa uutta lemmikkikoiraa vuoteen. Hän sai vielä kahden kuukauden vankeustuomion.