
Lemmikkieläinmarkkinat kuumenivat koronakauden aikana ja suomalaisiin koteihin ostettiin ennätysmäärä koiria. Tämä johti koirien hintojen nousuun, joka on yhä jatkunut. Hinnannousu näkyy myös Ifin koiravakuutustilastoissa. Koiran henkivakuutusten vakuutusmäärät, jotka vastaavat yleensä suoraan koiran hankintahintaa, ovat kasvaneet viime vuosina huimasti.
- Henkiturvan korvaussumma vastaa yleensä koiran ostohintaa. Summaa voidaan korottaa koiran elinaikana, kun koiran vakuutusarvo kasvaa kokeiden, kilpailujen, näyttelyiden tai terveystietojen perusteella, kertoo Ifin eläinvakuutusten tuotepäällikkö ja eläinlääkäri Heidi Elomaa.
Ifin eläinvakuutusasiakkaista 65 prosenttia ottaa myös henkiturvan. Suurten eli vähintään 2 000 euron henkivakuutusten osuus henkivakuutuksista on kasvanut joka vuosi vuodesta 2019 lähtien. Vuoteen 2020 verrattuna yli 2 000 euron henkivakuutusten määrä yli kaksinkertaistuu tänä vuonna.
- Ifissä vakuutettujen koirien keskimääräinen henkivakuutus oli ennen lähemmäs 1 000 euroa, nyt jo noin 1 500 euroa, Elomaa kommentoi.
Kaikkien koirarotujen hinnat ja siten myös henkivakuutusmaksut eivät ole nousseet samalla tavalla. Erityisesti perhekoirien suosio on kasvanut koronakauden aikana, esimerkiksi kultaisia noutajia vakuutetaan tänä vuonna keskimäärin 20 prosenttia kalliimmalla kuin vuonna 2020.
Myös esimerkiksi jackrussellinterrierien, kääpiösnautserien, labradorinnoutajien ja lapinkoirien henkivakuutukset nousevat yli 10 %.
Koirien henkivakuutukset
- Henkivakuutus korvaa koirasi rahallisen arvon sairauden tai onnettomuuden aiheuttaman kuoleman tai lopettamisen varalta.
- Kuoleman lisäksi henkivakuutus kattaa koiran katoamisen tai varkauden.
- Korvauksen määrä on yleensä koiran hankintahinta.