
Italialaisessa, 600 asukkaan kylässä Vastogirardissa on kärsitty oudosta mysteeristä viime vuoden aikana. Pulma saatiin vastikään selvitettyä, raportoi Oddity Central
Asukkaiden elämää hankaloitti oudot autojen renkaiden puhkeamiset. Kaikki alkoi vuoden 2023 heinäkuussa, kun Vastogidardissa tapahtui ensimmäinen outo rengasrikko.
Puhkeamisen syytä yritettiin selvittää hetken aikaa, mutta syytä ei selvinnyt. Pian rengasrikkoja alkoi sattua lisää - ja kaikki Vastogirardin torin alueella.
Karvainen vaara iski öisin
Huhut alkoivat kiertää, ja syypääksi epäiltiin jopa mafiaa. Syyllinen olikin lopulta koira, joka tallentui turvakameraan itse teossa.
Kultaiselta noutajalta vaikuttava Bily-koira pureskeli turvakameran kuvissa auton renkaita - ja jopa peltiosia. Kun koiran omistajaa jututettiin selvisi, että Bilyllä oli ollut jo jonkin aikaa ientulehdus. Tämän katsottiin olleen syynä karvakorvan pakonomaiseen renkaiden pureskeluun.
Omistaja ei itse tiennyt koiransa touhuista, jotka tapahtuivat ilmeisesti enimmäkseen yöaikaan. Omistaja joutuu korvaamaan koiran tekemät vahingot.