Pixabay
06:10 - 26.12.2018 / viihde / Johan Ekroth
Mitä kaikkea koirat havaitsevatkaan meissä? - Tutkimus kertoo faktat

Koirat ovat hyvin viisaita eläimiä ja niillä on myös hyvät aistit. Edellä mainituista syistä niitä käytetään myös opaskoirina ja huumekoirina.

Näiden lisäksi koirat osaavat myös aistia ihmisistä tiettyjä asioita, kuten sen, onko heidän omistajansa iloinen vai surullinen.

Japanissa sijaitsevan Kyoto Universityn ryhmä, jota johti Akiko Takaoka, päätti tutkia koiria hieman enemmän, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

Tutkimuksessa käytettiin 34 koiraa, joista selvisi, että koirat havaitsevat meissä muutakin kuin ilon ja surun.

Koirat voivat nimittäin havaita ihmisestä sen, onko jokin ihminen luotettava vai ei.

Takaoka kertoo, että koirilla on niin sanottu hienostunut sosiaalinen älykkyys, joka on kehittynyt niille pitkän ihmisen ja koiran välisen historian aikana.

artikkelin avainsanat:
eläimet koira koirat tutkimukset