Ennen kuin hankit koiran, sinun on syytä tietää nämä 8 asiaa
Findance.com


viihde /

Ennen kuin hankit koiran, sinun on syytä tietää nämä 8 asiaa

Koiraa ei tule hankkia hetken mielijohteesta.

Hankintaa kannattaa miettiä tarkoin, koska elämä tulee muuttumaan monilla tavoilla, kun kotiin muuttaa koira. Koirasta tulee esimerkiksi paljon kustannuksia, mutta sen varmasti jo tiedät.

Tässä alla on sellaisia asioita, joita osa ei tajua miettiä ennen koiran hankintaa.

8 tärkeää asiaa koirasta ja sen omistamisesta, jotka osa tajuaa vasta kun koira on jo hankittu:

1. Koiralle on annettava kaikki tarvittavat rokotukset sekä matolääkettä. Koiran terveyteen voi muutenkin kulua paljon rahaa.

2. Koirat pitävät leikkimisestä myös pentuajan jälkeen, joten leikkimisellä on varattava aikaa.

3. Jotkut rodut vaativat muita rotuja enemmän työtä. Esimerkiksi turkinhoitoon voi kulua joidenkin rotujen kanssa paljon aikaa.

4. Koiran koulutus on vaativampaa työtä kuin tajuatkaan, jos sinulla ei ole siitä vielä kokemusta.

5. Kaikki eivät pidä koirista yhtä paljon kuin sinä.

6. On syytä tietää, kuinka iso koirasta lopulta tulee. Kodissa on oltava koiralle tarpeeksi tilaa.

7. Jos sinulla on lapsia tai aiot hankkia niitä koiran elinaikana, varmista että koira tulee toimeen lasten kanssa.

8. Älä hanki koiraa, jos sinulla on tulevaisuuden suunnitelmia, joihin koira ei oikein mahdu. Koirillakin on tunteet ja sen olo tuntuu hylätyltä, jos se joutuu uuteen kotiin.

Olet ehkä miettinyt jo osaa näistä asioista, mutta mieti vielä kerran ennen kuin hankit koiran.

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa