Pixabay
02:40 - 30.10.2022 / viihde / Tuija Mehtätalo
Koirat eivät aina pidä isännistään, mikä voi näkyä monenlaisena outona käytöksenä

Suurin osa koirista suorastaan palvoo isäntiään, mutta eivät kaikki. Koirat arvostavat sitä, että ne saavat herkkuja. Jos yrität antaa koiralle herkkupalaa, eikä koira ota sitä vastaan, syy voi olla toki siinä, että koira on sairas, mutta myös siinä, että koira välttelee seuraasi. Jos kyse on omasta koirastasi, se ei ole todellakaan mikään hyvä asia.

Koira ei pidä isännästään, jos koira…

…on selkä kaarella, kun isäntä yrittää silittää sitä. Koira voi tuntea silloin olonsa epämukavaksi tai pelkää.

…vaikuttaa olevan isäntänsä seurassa hermostunut. Silloin koira voi esimerkiksi haukotella paljon ja nuolla huuliaan.

…jäykistyy ja tuijottaa isäntäänsä.

…murisee isännälleen tai jopa puraisee häntä.

…koira lähtee huoneesta pois, kun isäntä saapuu sinne.

Jos koira tekee tätä kaikkea ja usein ollessaan isäntänsä seurassa, on aika varmaa, että isäntä ei ole mieluisa. Silloin on syytä selvittää, että mikä sille on syynä.

artikkelin avainsanat:
eläimet koira koirat lemmikit