Huolestuttava kysely: koulukiusaaminen Suomessa pahempaa kuin vuosiin
THL julkaisi tuoreet tiedot.
Findancen artikkelit aiheesta THL.
77 artikkeliaTHL julkaisi tuoreet tiedot.
Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä.
THL listasi.
Vanhimmissa taloissa eniten lisätutkimustarvetta.
Oireilee yleensä lievästi.
Maakuntien välillä saavutettavuuserot ovat suuria.
Työryhmä pohtii parhaillaan aihetta.
Terveydenhuollon ammattiryhmien koronarokotukset ovat suurelta osin edenneet hyvin.
Aineistossa on yli 360 000 lapsen kasvutiedot.
Toinen annos voidaan antaa esimerkiksi matkustussyistä.
Erityisesti pienituloisilla on tyydyttymätöntä palvelutarvetta.
Alle 60-vuotiailla ei ole kiirettä saada kolmatta koronarokoteannosta.
Suurimmat sukupuolten väliset erot rokotusinnossa 16-29-vuotiailla.
C-hepatiitti on maksatulehdus, joka on yleinen erityisesti nuorten keskuudessa.
Stressi ja masennus puolestaan lisäävät ongelmien riskiä.
Tutkimuksen aineistona oli seitsemän laajaa suomalaista terveystutkimusta.
Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille.
Valtaosa rahapelikulutuksesta riskitason pelaajilta.
Lähetteiden määrä lisääntynyt.
Kaksi koronarokoteannosta saaneen ei ole yleensä tarpeen mennä koronatestiin.
Digiosallisuus tukee yhdenvertaisuutta.
Spikevaxin yhteyttä sydänlihastulehdukseen arvioidaan.
Rahapeliongelma on yleisempi työttömillä.
THL:n päivitetty maskisuositus tiivistettynä.
THL ohjeistanut kuntia lyhyellä annosvälillä rokotettujen 3. koronarokoteannoksista.
Oppilailla on mahdollisuus saada nyt myös ensimmäinen rokoteannos.
Lapsi voi palata varhaiskasvatukseen tai kouluun, kun oireet ovat selvästi helpottaneet.
Joka neljäs tyttö kokee yksinäisyyttä.
Taustalla rekrytointiongelmat.
Yhteistyötä tarvitaan.
Tehosteannos tarpeen osalle rokotusjärjestyksessä ensimmäisinä rokotetuista.
Valmistelee paikallista päätöksentekoa.
Ikääntyneet on Suomessa rokotettu jo hyvin kattavasti.
Osallisuutta lisäämällä voidaan tukea väkivaltaa kokeneita.
Kosteusvaurioiden ja oireiden yhteys kuitenkin monisyinen.
Turvallisuusseurannassa ei ole havaittu erityisesti raskaana olevia koskevia turvallisuushuolia.
Kasvavat rokotemäärät nopeuttavat koko väestön rokotuksia.
Rokotteiden suojatehoissa ei ole juurikaan eroa.
Tutkittavat olivat sairastaneet koronavirustaudin keväällä 2020.
Mielenterveyden oireisiin on haettu apua.
Sosiaalityössä aiempaa vähemmän aikaa yksilötyöhön.
Erityisen selvästi kielteinen muutos näkyy naisilla.
Adenovirusvektorirokotteen suojateho samaa tasoa kuin mRNA-rokotteilla.
Etänä toteutetut julkispalvelut edellyttävät osaamista, jota kaikilla ei ole.
Pietarista palanneilla suomalaisilla on todettu lähes 300 koronavirustartuntaa.
496 henkilöä on asetettu karanteeniin.
Sijaishoitajat ja tukihenkilöt avuksi.
Vakavimmin oireilevat nuoret todennäköisimmin myös sijoitettuina kodin ulkopuolelle.
Opiskelijoista 40 prosenttia kertoo taloudellisen tilanteensa heikentyneen.
Pidä yhteyttä riskiryhmiin kuuluviin läheisiin.
Yli 70-vuotiaiden liikkuminen on vähentynyt.
Terveyspalveluihin pääsy on vaikeutunut varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Vinkkejä järjestäjille ja osallistujille.
Eroja terveydessä, toimintakyvyssä ja elintavoissa.
Rokotushalukkuus kääntynyt tutkimuksen jälkeen selvään nousuun.
Rokotusten jälkeenkin on tärkeää pestä käsiä ja käyttää maskia.
Ekstaasin käyttö laskenut.
Käynnit lasten, nuorten ja perheiden palveluissa ovat vähentyneet, vaikka tuen tarve on kasvanut.
Käsitykset sisäilman terveyshaitasta voivat heijastua käyttäytymiseen.
Astman riskitekijöitä on satoja.
Koronaepidemia on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus heikkeni talvella.
Oireisena mentävä ammattilaisen tekemään testiin riippumatta kotitestin tuloksesta.
Tartuntoja keväällä paljon ja kesällä vähän.
Suurimmat muutokset alkoholin hankintatavoissa.
Rokotusten tahti kiihtymässä.
Pitkittyneet, toimintakykyä haittaavat oireet tulee selvittää terveydenhuollossa.
Lisännyt yksinäisyyttä, toisaalta myös perheen yhteistä aikaa.
Valtaosa kertoo noudattavansa suosituksia.
Koirista irtoaa sisäilmaan allergeeneja, karvoja ja mikrobeja.
Noin viidesosa luokittelee itsensä meluherkäksi.
DNA-metylaation muutokset voivat välittää univajeen aiheuttamia tulehduksia.
Erityisjärjestelyjen toteuttaminen ei ole pakollista.
Altistumisen haitallisia ja hyödyllisiä vaikutuksia kannattaa tutkia.
After ski kannattaa jättää kokonaan väliin.
Milloin D-vitamiinilisää tulee käyttää?
Epidemiatilanne on nopeasti huonontunut kyseisissä maissa.