Spotify rajaa tekoälypersoonat suositusten ulkopuolelle – artistiprofiileihin tulee näkyvä merkintä
AI Persona -tunnus kertoo, ettei artistina esiintyvä hahmo edusta todellista ihmistä.
Findancen artikkelit aiheesta Spotify.
148 artikkeliaAI Persona -tunnus kertoo, ettei artistina esiintyvä hahmo edusta todellista ihmistä.
Maksavien tilaajien määrä kasvoi yhdeksän prosenttia, vaikka palvelun hintoja on korotettu useilla markkinoilla.
User Notes -merkinnät näkyvät myös muille soittolistan katsojille.
Now Playing yhdistyy ensin Spotifyyn ja tuo musiikin jakamisen sekä löytämisen osaksi Snap Mapia
Silti 93 prosenttia AI-kappaleista jäi alle 1 000 kuuntelun, ja pieni joukko massatuottajia julkaisee enemmän kuin muut AI-artistit yhteensä.
Uusi maailmanlaajuinen videolista ja artistien oma pitchauskanava tuovat musiikkivideot entistä näkyvämmäksi osaksi Spotifyta.
AI-hahmo esiintyy Rhett Shullin vanhaa studiota muistuttavassa ympäristössä ja videot hyödyntävät oikeiden sisällöntuottajien aiheita sekä pikkukuvia
Jerry’s Sound Room nousi 1,4 miljoonaan seuraajaan.
Daniel Ekin perustama terveysteknologiayhtiö avaa ensimmäisen Yhdysvaltain-klinikkansa New Yorkiin, mutta yhden tunnin terveystarkastuksen kaikkia hyötyjä ei ole vielä osoitettu riippumattomissa tutkimuksissa
Premium-käyttäjä voi tarkentaa kuunneltavaa keskustelun aikana, tutkia omaa kuunteluhistoriaansa ja kysyä lisätietoja musiikista, podcasteista sekä äänikirjoista
Uusilla valinnoilla viikoittaisen soittolistan voi rajata esimerkiksi tiettyyn musiikkityyliin, ennestään tuntemattomiin artisteihin tai Spotifyn toimittajien poimintoihin.
Pääomasijoitusyhtiö CVC Capital Partners ostaa enemmistön suositusta musiikinjakelupalvelusta. Kauppahintaa ei julkistettu, mutta DistroKidin kerrotaan tavoitelleen noin kahden miljardin dollarin arvostusta.
Raportin mukaan tekoälyä hyödyntävät musiikkiprojektit ovat kasvaneet nopeasti Spotifyssa ja YouTubessa.
Näin pidät hauskaa ja silti säilytät maineesi.
Nyt Spotifyssa.
Uusi VR-laitteisto lanseerataan ilman joitakin suurimpia viihde-sovelluksia.
Jokainen kappale kestää 9–11 minuuttia.
Suomi saa vielä odottaa...
Nyt kuunneltavissa.
Nyt Spotifyssa.
Kolme suurta muutosta.
Helpompaa fanitusta.
Merkittävä siirto.
OpenAI:n uusi teknologia taustalla.
Toistaiseksi vain testivaiheessa.
Halutaanko niistä eroon?
Psykologit ja Spotifyn toimitusjohtaja todistavat asian.
Epäillään botin käytöstä.
1. tammikuuta kuunneltavissa.
Katso listat.
Balladi nyt Spotifyssa.
Philips Hue -sovellus integroi nyt valon ja äänen.
Laula vaikka mukana!
Myös striimikeikat ovat tulleet jäädäkseen.
Katso listat.
Spotify kokosi dataa bändistä!
Katso listat.
Suomalaisittain harvinainen saavutus.
Brändistrategi kommentoi.
Tänään vietetään ystävänpäivää.
Spotifyssa ja YouTubessa.
Nyt Spotifyssa.
Suoraan kolmoseksi.
Mukana Yandel.
Nyt Spotifyssa.
Kuuntele Spotifyssa.
Nyt Spotifyssa.
Nyt Spotifyssa.
Nyt Spotifyssa.
Nyt Spotifyssa.
Kuuntele Spotifyssa.
Katso listat.
Mukana virolainen Nublu.
Katso listat.
Edullisempi kuukausihinta.
Katso lista.
Kuuntele heti.
Lue Erinin kommentit.
Jättikaappaus!
Nyt Spotifyssa.
Katso listat.
Pet Playlist nyt kuunneltavissa.
Paikkansapitävyyden todentamisessa ongelmia.
Katso listat.
Kuusi kappaletta 50 kuunnelluimman joukkoon.
Katso lista.
Pyhimyksellä kolme TOP-6:ssa.
Beta-versio julki.
Dance Monkey jyrää Suomessakin.
Katso lista.
Katso esittelyvideo.
Täydellistä hallintaa!
Katso lista.
Ikuinen vappukin roikkuu vielä mukana.
Lätkähuuma näkyy edelleen.
MM-kulta näkyy listalla.
Nyt Spotifyssa.
JVG syrjäytettiin kärjestä.
Pojukin listalla kahdesti!
Kuuntele uusi Avicii-sinkku.
Postuumisti kärkeen.
Katso TOP-5.
Suositukset discoa.
Jenkkitähti kovassa huudossa Suomessakin.
Kuittailua T-Seriesille.
JVG väistyi kärjestä.
Suomiräppi valloittanut listakärjen.
Kuuden biisin kokoelma.
Rakkaus on lumivalkoinen neljäntenä.
Maailmanlopun uhkaa ja mysteerejä.
Kaikki muut kaukana takana.
Ariana Grande listaykkösenä.
Kun joku artisti ei miellytä...
7 Rings on nyt kuunnelluin.
Viiden kärki.
Tarinalliset teemat kantavat jatkossa jaksoja.
After ski -hitti tehoaa.
Myös Suomen suosituimmat listattiin.
Nämä soivat nyt.
Vain jouluna?
Katso listat.
TOP-10-listoja!
Ellinooraa uusiksi.
Mukana myös Justin Mylo ja Dewain Whitmore.
Onnea!
Myös kansainväliset hitit!
Perustuu kahteen aiempaan biisiin.
Alex Jonesia rankaistiin.
Monsters soi kaikkialla.
Perjantain uutuusjulkaisuja.
Katso lista.
Mainontaa vai ei?
Kesäsoittolista avattu.
Reilu alennus!
Ennen oli noloa jättää tekstiviestillä.
Rajoituksia harkinnassa.
Spotify mukaan yhteistyöhön!
Yksinoikeus Tidalilla.
Beyonce luottaa toiseen palveluun.
Yhteistyössä Spotifyn kanssa.
Uutta musiikkia esille.
Konepuolella kuhisee.
In Sonus Veritas tuli takaisin!
Suomessa saadaan vielä odotella.
Suoratoistopalvelu harkitsee perusperiaatteestaan luopumista.
Suomesta ja maailmalta.
Löysitkö artistin ennen muita?
Poppari poisti musiikkinsa palvelusta.
Calvin Harrisin hitit soivat.
Tilaajia satelee.
Kokeile heti!
Yli 200 miljoonaa kuuntelua.
Vain biisejä, joita kukaan muu ei ole kuunnellut!
Rajatonta kuuntelua kaikille!
Striimauspalvelut vaikuttavat.
Avicii jyräsi kärkeen.
Sujuvaa käyttöä vain maksullisena.
Mainosrahoitteinen palvelu laajenee.
Yli 150 miljoonaa kertaa.
Vakavampaa musiikkia hakeville.
Legendaarinen nimi.
Ilmaiseksi ja maksullisena.
Daft Punk kiinnosti.
Musiikkia jälleen vapaammin.