Nana Simelius
09:51 - 11.09.2018 / musiikki / Findance
Darude teki kotimaista Spotify-historiaa - Sandstorm ylitti 100 miljoonan kuuntelukerran rajan

Daruden Sandstorm-kappale on rikkonut sadan miljoonan kuuntelukerran maagisen rajan Spotifyssa.

Tämän lisäksi Sandstormia on jo kuunneltu miljoonia kertoja muissa suoratoistopalveluissa kuten iTunesissa ja Deezerissä, ja sen virallinen video on kerännyt YouTubessa kaikkiaan yli 130 miljoonaa katselukertaa.

Sandstorm julkaistiin lokakuussa 1999, ja se levisi tarttuvuutensa ja tunnistettavuutensa ansiosta klubeille ja soittolistoille ympäri maailman. Ennen suoratoistopalveluiden aikaa kappale saavutti menestystä latauspalveluissa ja fyysisinä kappaleina myyden kultaa USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa sekä platinaa Iso-Britanniassa ja Suomessa.

Sandstorm on Spotifyn striimatuin suomalainen kappale. Biisistä on tullut myös monella tapaa ikoninen hitti, jota on kuultu muun muassa hengennostatusbiisinä monissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa.

Muun muassa eteläcarolinalainen Gamecocks-jalkapallojoukkue on ottanut Sandstormin epäviralliseksi tunnusbiisikseen, ja se nostattaa tunnelmaa 80 000 hengen yleisölle jokaisen ottelun alussa. Texasissa on jopa jouduttu vahvistamaan jalkapallostadionia sen alettua heilumaan, kun kymmentuhatpäinen yleisö hyppi Sandstormin tahtiin.

Tällä hetkellä Darude tekee DJ-keikkoja aktiivisesti noin 90 keikan vuositahdilla ympäri maailman. Daruden loppuvuoden keikat suuntautuvat Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Singaporeen sekä legendaariselle Ministry of Sound -klubille Lontooseen. Marras-joulukuussa Darude nähdään myös Suomessa keikoilla Jyväskylässä, Seinäjoella, Tampereella, Uudessakaupungissa, Vaasassa, Rovaniemellä, Levillä ja Äkäslompolossa.

Sandstorm kappaleen on säveltänyt Ville Virtanen ja tuottanut Jaakko "JS16" Salovaara. Sen julkaisi ensimmäisenä 16 Inch Records.

Katso legendaarinen musiikkivideo alla:

artikkelin avainsanat:
Darude Spotify