Pysy luennolla paremmin hereillä näiden 7 keinon avulla
Näiden kerrotaan oikeasti toimivan.
Findancen artikkelit aiheesta opiskelu.
77 artikkeliaNäiden kerrotaan oikeasti toimivan.
Kirjoja ei ehkä pitäisi vielä heittää pois.
Miksi matematiikka tuntuu niin monimutkaiselta?
Viisi vinkkiä.
ChatGPT käytössä epärehellisesti.
Liian vähän opintopisteitä.
Opintojen edistymistä arvioidaan kahdella tavalla.
Ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijat keskeyttävät opintonsa useammin kuin muut amk-opiskelijat.
Maksu voidaan kuitata joulukuun opintorahasta.
Oma esimies erikoistuville ja lääkärien sijoittelun blokkimalli kiitettyjä.
Poimintoja Studian ohjelmatarjonnasta.
Näin etuudet nousevat.
Kasvipohjaiset juomat maidon ja piimän rinnalle.
Selvityspyyntöön kannattaa vastata ajoissa.
Kiusaamisen vastaisia menetelmiä pyydetään hakemaan mukaan arviointiin.
Hoitotyö kehittyy jatkuvasti, ja tekijöiden on pysyttävä mukana.
SAMOK laati suositukset opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi.
Tasa-arvoiseen taidekasvatukseen ja taiteesta nauttimiseen on vielä matkaa.
Uusi pääoma turvaa ohjelman toteutuksen ja kehittämisen.
Kesäkuukausina opintolainoja nostettiin tavallista enemmän.
Suurin osa saa myönteisen päätöksen.
Uusi rakennus on osa Vuosaaren keskustan kehittämishanketta.
Täyttävät toiveet omasta rauhasta, yhteisöllisyydestä ja edullisesta vuokrasta.
Korkeakoulujen syksyn 2021 yhteishaku päättyi.
Kela ei lähetä siitä erillistä laskua.
Yhteistyöopinnot laajentavat kielivarantoa.
Kuraattorin tulee olla sosiaalihuollon laillistettu ammattihenkilö.
Maisteriohjelma keskittyy lääkkeiden ja lääkehoidon tutkimukseen, kehitykseen ja turvallisuuteen.
Yhteistyötä tarvitaan.
Opinnot alkavat tammikuussa 2022.
Katso lista.
VAMKista valmistuneet erottautuvat kliinisten taitojen osaamisellaan.
Oppilaitoksissa tapahtuviin rokotuksiin ei tarvitse varata aikaa.
Opiskelijoiden jaksamista koetellaan.
Simulaatiopedagogiikan uudet mahdollisuudet.
Yhdessä Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen kesäyliopistojen kanssa.
Väyläopinnoilla korkeakouluun.
Erilaisia hakuvaihtoehtoja tarjolla.
Kela tutkii 17-vuotiaan etuuden saajan tilanteen.
Jätä koulumatkatuen hakemus oppilaitokseesi.
Mikäli koronatilanne säilyy rauhallisena...
Korkeakoulut karsivat tilankäyttöä.
SOA vinkkaa.
Tarkistusta pitää hakea määräaikaan mennessä.
Suosittuja aloja ovat olleet esimerkiksi kasvatustieteet ja humanistiset alat.
Opinnot saavat viivästyä enintään 1 lukuvuodella, jotta oikeus säilyy.
Oppivelvollisuusikä nousee 18 vuoteen elokuussa 2021.
Opiskelijoista 40 prosenttia kertoo taloudellisen tilanteensa heikentyneen.
Hiiliviisaus kannattaa.
Läsnä olevien opiskelijoiden opintojen etenemistä verrataan mallinnettuun opintopolkuun.
Palvelua paikallisesti, opintomahdollisuuksia joustavasti.
Rakennushankkeen arvioidaan valmistuvan kesällä 2024.
Joonas Goveniusta kiehtoo fysiikan ja käytännön sovellusten yhdistäminen.
Koulutustapahtuma nostaa esiin etälääketieteen erityispiirteet.
Tulorajan voi tarkistaa verkossa.
Huomio ja resurssit kriisin hoitoon, ei hallintouudistukseen.
Ympäristöystävällisiin viherkasvatuslaitteisiin ja syövän hoidon digitaaliseen ratkaisuun.
Kompetenssin kokeminen oli tärkeää.
Alan kehittäjiä tarvitaan työelämään.
Huono tilanne jo ennen koronaa.
Nuoret ovat kokeneet kurssin hyödylliseksi.
Suuri vaikutus teknologiateollisuudelle ja koko Suomelle.
Saadut lisäresurssit näkyivät koulujen arjessa.
Suomi tarvitsee 5G-osaamista säilyttääkseen johtoasemansa.
Yksi sija ylöspäin.
Vertaistukea opiskeluun ja ohjausta opiskeluhyvinvoinnin edistämiseen.
Opintolainakanta on lähes kaksinkertaistunut.
Erityisjärjestelyjen toteuttaminen ei ole pakollista.
Tredulla on tarjolla 3 030 aloituspaikkaa.
Entistä parempia valmiuksia muun muassa digitaaliseen opiskeluun ja itsensä johtamiseen.
Saavatko heikoimmin suoriutuvat tukea?
HELSEED-yrittäjyysohjelma jatkuu vuonna 2021.
Lahjoituksella voi tukea omistajuuden osaamista.
Katso video.
Valtakunnan laajuinen toteutus herätti paljon kiinnostusta.
Aineistoa voi analysoida ja visualisoida helposti.
YO-kirjoitukset uudistuvat.