Elämä muuttuu jatkuvasti: joskus hitaasti, joskus yhdellä uutisella, joka repii arjen rikki.
Kuolema, ero, lasten poismuutto tai suuri elämänmuutos voivat jättää meidät tuntemaan, ettemme enää tunne itseämme.
Transition and Thrive with Maria -blogissa Maria Tomas-Keegan kertoo olleensa tilanteessa, jossa mikään ei tuntunut miltään.
Hän halusi olla onnellinen, mutta ei päässyt irti sumusta.
Lopulta hän löysi tavan rakentaa onnellisuutta takaisin, ei yhdellä suurieleisellä ratkaisulla, vaan seitsemällä pienellä, arkisella ja täysin toteutettavalla tavalla.
Tässä hänen "simple formula for living" eli yksinkertainen kaava elämänmuutosten keskelle.
1. Keskityin uudelleen siihen, mikä todella merkitsee
Elämänmuutokset voivat horjuttaa omia arvoja niin, että alat elää muiden ehdoilla. Tomás-Keegan neuvoo palaamaan perusteisiin: kirjoittamaan ylös omat ydinarvot ja antamaan niiden ohjata jokaista päätöstä.
Jos arvo on taloudellinen vapaus, päätös jäädä liian kalliiseen kotiin eron jälkeen ei tue sitä, vaikka tunteet sanoisivat muuta. Kun päätökset tehdään arvojen pohjalta, syntyy rauhaa ja selkeyttä.
2. Lopetin saman tarinan toistamisen
Suuressa kriisissä haluamme kertoa tarinamme yhä uudelleen, mutta liika toistaminen muuttuu ansaksi. Siitä tulee "co-rumination" - yhdessä vellomista, joka tekee olon vain raskaammaksi.
Kun päätät, että tarinasi ei pääty siihen, mitä tapahtui, alat puhua enemmän siitä, mitä haluat seuraavaksi. Suunta muuttuu menneestä tulevaan.
3. Annoin itselleni luvan pysähtyä
Isot elämänmuutokset sysäävät meidät kaaokseen: päätöksiä, puheluita, velvollisuuksia ja tunteiden pyörremyrsky. Tomás-Keegan korostaa, että paras teko on joskus pysähtyä.
Syvä, rauhallinen hengitys käynnistää parasympaattisen hermoston ja laskee stressiä. Pieni tauko ennen seuraavaa askelta voi tehdä koko matkasta kevyemmän.
4. Pyysin apua - juuri siinä muodossa kuin tarvitsin
Auttamisen pyytäminen ei ole heikkoutta. Se on rehellisyyttä.
Tarvitsetko taloudellista apua? Hengellistä tukea? Jonkun, joka tietää mitä seuraavaksi pitää tehdä?
Tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on läheisiä tukiverkkoja, selviävät stressistä paremmin. Ihmiset myös tuntevat olonsa onnellisemmaksi auttaessaan toisia - molemmat hyötyvät.
5. Lopetin "mitä jos" -ajatusten loputtoman pyörittämisen
Murehtiminen kuluttaa valtavasti energiaa. Se vie tilaa, jota tarvitset päätöksiin ja paranemiseen. Kehomme reagoi uhkaan, myös kuviteltuun, kuin se olisi todellinen, jolloin päätöksentekokyky heikkenee.
Kun "mitä jos?" alkaa pyöriä, sano itsellesi: Stop.
Et voi suojella itseäsi kaikilta kuviteltavissa olevilta skenaarioilta. Mutta voit suojella itseäsi uupumiselta.
6. Sitouduin elämään, rakastamaan ja nauramaan uudelleen
Vaikeina hetkinä elämän peruspalikat, ilo, rakkaus, nauru, tuntuvat mahdottomilta. Silti ihmisluonto kaipaa niitä. Keho ja mieli virkistyvät naurusta, ja yhdessä muiden kanssa nauramisen vaikutus moninkertaistuu.
Itsemyötätunto ei ole itsensä hemmottelua, vaan elämän jatkamista silloinkin, kun se tuntuu raskaalta.
7. Kuuntelin kehoni signaaleja
Intuitio ei ole mystiikkaa, se on sisäistä viisautta, joka yrittää kertoa, mikä on sinulle oikea suunta. Tomás-Keegan neuvoo pysähtymään ja tunnustelemaan: tuntuuko päätös lämpönä rinnassa vai ahdistuksena vatsassa?
Keho kertoo usein totuuden ennen mieltä.
Nämä seitsemän tapaa muodostivat hänelle oman kaavan elää läpi suurten muutosten. Hän sovelsi niitä aina uudelleen, ja vähitellen sumu väistyi.
Lopuksi
Onnellisuus ei ehkä palaa kerralla, mutta se palaa pala kerrallaan, kun opettelemme kuuntelemaan itseämme, rauhoittamaan mieltämme, pyytämään apua ja lopettamaan taistelun sellaista vastaan, mitä emme voi hallita.
Elämä kääntää meitä ylösalaisin, mutta pienillä, lempeillä teoilla voimme kääntyä takaisin oikein päin.