Ahdistunut mieli voi tuntua kuin sisäinen puhe ei sammuisi lainkaan. Silloin tärkeintä ei ole teeskennellä pärjäävää, vaan tunnistaa, mitä oikeasti tarvitsee.

Ahdistus voi tulla hiljaa tai ryöpsähtää päälle elämänmuutoksen, menetyksen, terveyshuolen, parisuhdekriisin, vanhemmuuden kuormituksen tai muun järkyttävän tilanteen jälkeen. Ulospäin ihminen voi näyttää toimintakykyiseltä, vaikka sisällä kaikki käy ylikierroksilla.

Your Tango kirjoittaa siitä, mitä onnelliset tai ainakin selviytymiskykyiset ihmiset tekevät, kun mieli ei lakkaa hälisemästä ahdistuneena. Life coach Karen Kristjanson kuvaa myös omaa kokemustaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä, miten avun hakeminen, terapia ja lääkitys auttoivat vähitellen pois raskaasta vaiheesta.

Ahdistuksen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. NIMH:n mukaan ammattilaisen apua kannattaa hakea, jos vaikeat tai kuormittavat oireet jatkuvat vähintään kaksi viikkoa ja vaikuttavat esimerkiksi uneen, ruokahaluun, keskittymiseen, mielihyvän kokemiseen tai arjen tehtävistä selviytymiseen.

1. He hyväksyvät, että tarvitsevat apua

Moni yrittää ensin pärjätä yksin. Se on ymmärrettävää, varsinkin jos on tottunut olemaan pätevä, vahva ja muita kannatteleva ihminen.

Ongelma on, että kieltäminen toimii vain hetken. Ihminen voi ajatella, ettei tilanne ole niin paha, että vielä pitää jaksaa tai että jonkun toisen elämä on paljon vaikeampaa. Samalla ahdistus kasvaa sisällä.

Avun tarpeen myöntäminen ei tarkoita epäonnistumista. Se tarkoittaa, että ihminen lakkaa väittämästä itselleen vastaan ja alkaa nähdä tilanteen sellaisena kuin se on.

2. He kertovat luotettavalle ihmiselle, mitä tapahtuu

Kun mieli käy ylikierroksilla, kaikki voi tuntua suuremmalta yksin pään sisällä. Siksi turvalliselle ihmiselle puhuminen voi olla ensimmäinen askel kohti helpotusta.

Kristjanson korostaa, että on tärkeää valita kuuntelija huolella. Kaikille ei tarvitse avautua, eikä jokainen osaa ottaa vastaan vaikeaa asiaa lempeästi. Luotettava ihminen ei vähättele, kiirehdi ratkaisemaan kaikkea eikä tee toisen kivusta omaa näyttämöään.

Puhuminen ei välttämättä ratkaise tilannetta heti. Mutta se voi vähentää painetta ja auttaa näkemään, ettei ahdistus ole koko totuus.

3. He antavat itsensä tuntea tunteet

Ahdistuksen keskellä voi syntyä tarve työntää kaikki pois. Ihminen yrittää olla tehokas, järkevä ja reipas, vaikka sisällä olisi pelkoa, häpeää tai epätoivoa.

Kristjanson kirjoittaa, että tunteiden nimeäminen on ensimmäinen askel niiden vallan vähentämisessä. Jos tunne on häpeä, sille voi puhua vastaan. Jos mieli sanoo "olen epäonnistunut", voi muistuttaa itseään siitä, että kyse on vaikeasta hetkestä, ei lopullisesta totuudesta.

Yksi tärkeä ajatus on tämä: "Selviän tästä. Tulen selviämään tästä."

Tunteiden tunteminen ei tarkoita niihin hukkumista. Se tarkoittaa, ettei niitä tarvitse enää paeta.

4. He tunnistavat, mitä tarvitsevat parantuakseen

Ahdistus voi muuttua epämääräiseksi möykyksi, jos sitä ei pilko konkreettisiksi tarpeiksi. Siksi kannattaa kysyä: mitä tarvitsen tänään? Entä tällä viikolla?

Tarve voi olla käytännöllinen. Tarvitsetko lastenhoitoapua, unta, ruokaa, rahaneuvontaa, lääkäriajan, kävelyseuraa tai jonkun, joka auttaa yhden asian alkuun?

Vasta sen jälkeen kannattaa katsoa pidemmälle. Mitä tarvitset seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana? Kun tarpeet muuttuvat listaksi, ne eivät enää tunnu yhtä hahmottomilta.

5. He tekevät oman suunnitelman

Ahdistuneelle mielelle konkreettinen lista voi olla yllättävän rauhoittava. Se antaa tunteen siitä, että kaikki ei ole pelkkää sumua.

Suunnitelman ei tarvitse olla suuri. Se voi olla tänään soitettava puhelu, huomisen kävely, yksi ruokaostosten teko, terapia-ajan varaaminen tai päätös mennä aikaisin nukkumaan.

Kristjanson muistuttaa, että myös pienet itsestä huolehtimisen teot voivat olla osa suunnitelmaa. Ne eivät ole turhaa hemmottelua, vaan keino palauttaa vähän maata jalkojen alle.

6. He purkavat tunteitaan turvallisesti

Ahdistusta ei kannata kaataa suodattamatta sosiaaliseen mediaan tai ihmisiin, jotka eivät ole tilanteen kannalta turvallisia. Mutta tunteille tarvitaan silti ulospääsy.

Se voi tarkoittaa itkemistä, kirjoittamista, kävelyä, tyynyyn huutamista, turvallista purkautumista läheiselle tai sitä, että antaa itselleen luvan olla hetken täysin poikki.

Tärkeää on erottaa purkaminen ja rikkominen. Terve purkaminen ei satuta itseä tai muita. Se antaa tunteelle tilan liikkua, jotta se ei jää pyörimään loputtomasti sisälle.

7. He laittavat oman happinaamarinsa ensin

Jos ihminen huolehtii muista, oman avun tarpeen myöntäminen voi tuntua itsekkäältä. Todellisuudessa se voi olla vastuullisinta, mitä hän voi tehdä.

Lentokonevertaus toimii tässä hyvin: happinaamari laitetaan ensin itselle, jotta voi auttaa muita. Sama pätee kriisin, ahdistuksen ja uupumuksen keskellä.

Jos sinulla on lapsia, läheisiä tai muita ihmisiä, jotka tarvitsevat sinua, he hyötyvät siitä, että et yritä selviytyä pelkällä tahdonvoimalla. Oman tuen hakeminen lisää usein myös kykyä olla rauhallisempi ja turvallisempi muille.

Ahdistus ei ole merkki siitä, että olet epäonnistunut

Kun mieli ei lakkaa pyörimästä, ihminen voi alkaa uskoa, että hänessä on jotain perustavanlaatuisesti vialla. Usein kyse on kuitenkin siitä, että elämä on hetkellisesti ylittänyt sen, mitä ihminen pystyy yksin kantamaan.

Silloin ratkaisu ei ole koventaa itseään, vaan lisätä tukea. Puhu jollekin. Kirjoita asiat näkyviin. Pyydä apua. Tee pieni suunnitelma tälle päivälle. Anna tunteiden olla olemassa ilman, että niistä tulee koko identiteettisi.

Ahdistuksen keskellä ei tarvitse nähdä koko polkua. Riittää, että löytää seuraavan askeleen.