Varhennettu oppivelvollisuus astuu voimaan 1.8.2026 – mikä muuttuu?
Pidennetty oppivelvollisuus poistuu käytöstä, ja esiopetuksen sekä perusopetuksen tukipäätökset erotetaan aiempaa selvemmin toisistaan
Findancen artikkelit aiheesta koulutus.
69 artikkeliaPidennetty oppivelvollisuus poistuu käytöstä, ja esiopetuksen sekä perusopetuksen tukipäätökset erotetaan aiempaa selvemmin toisistaan
Lakiuudistus avaisi uuden reitin johtajaksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille
Liian vähän opintopisteitä.
Opintojen edistymistä arvioidaan kahdella tavalla.
Ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijat keskeyttävät opintonsa useammin kuin muut amk-opiskelijat.
Maksu voidaan kuitata joulukuun opintorahasta.
Oma esimies erikoistuville ja lääkärien sijoittelun blokkimalli kiitettyjä.
Poimintoja Studian ohjelmatarjonnasta.
Näin etuudet nousevat.
Kasvipohjaiset juomat maidon ja piimän rinnalle.
Selvityspyyntöön kannattaa vastata ajoissa.
Kiusaamisen vastaisia menetelmiä pyydetään hakemaan mukaan arviointiin.
Hoitotyö kehittyy jatkuvasti, ja tekijöiden on pysyttävä mukana.
SAMOK laati suositukset opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi.
Tasa-arvoiseen taidekasvatukseen ja taiteesta nauttimiseen on vielä matkaa.
Arvioinnin tulokset alue- ja lapsipolitiikan hyödyksi.
Uusi pääoma turvaa ohjelman toteutuksen ja kehittämisen.
Varhaiskasvatukseen omat psykologit.
Suurin osa saa myönteisen päätöksen.
Uusi rakennus on osa Vuosaaren keskustan kehittämishanketta.
Täyttävät toiveet omasta rauhasta, yhteisöllisyydestä ja edullisesta vuokrasta.
Korkeakoulujen syksyn 2021 yhteishaku päättyi.
Kela ei lähetä siitä erillistä laskua.
Yhteistyöopinnot laajentavat kielivarantoa.
Kuraattorin tulee olla sosiaalihuollon laillistettu ammattihenkilö.
Maisteriohjelma keskittyy lääkkeiden ja lääkehoidon tutkimukseen, kehitykseen ja turvallisuuteen.
Opinnot alkavat tammikuussa 2022.
Katso lista.
VAMKista valmistuneet erottautuvat kliinisten taitojen osaamisellaan.
Oppilaitoksissa tapahtuviin rokotuksiin ei tarvitse varata aikaa.
Opiskelijoiden jaksamista koetellaan.
Simulaatiopedagogiikan uudet mahdollisuudet.
Yhdessä Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen kesäyliopistojen kanssa.
Väyläopinnoilla korkeakouluun.
Erilaisia hakuvaihtoehtoja tarjolla.
Kela tutkii 17-vuotiaan etuuden saajan tilanteen.
Jätä koulumatkatuen hakemus oppilaitokseesi.
Mikäli koronatilanne säilyy rauhallisena...
Korkeakoulut karsivat tilankäyttöä.
Suosittuja aloja ovat olleet esimerkiksi kasvatustieteet ja humanistiset alat.
Opinnot saavat viivästyä enintään 1 lukuvuodella, jotta oikeus säilyy.
Oppivelvollisuusikä nousee 18 vuoteen elokuussa 2021.
Opiskelijoista 40 prosenttia kertoo taloudellisen tilanteensa heikentyneen.
Hiiliviisaus kannattaa.
Läsnä olevien opiskelijoiden opintojen etenemistä verrataan mallinnettuun opintopolkuun.
Palvelua paikallisesti, opintomahdollisuuksia joustavasti.
Rakennushankkeen arvioidaan valmistuvan kesällä 2024.
Joonas Goveniusta kiehtoo fysiikan ja käytännön sovellusten yhdistäminen.
Oppimisanalytiikka tarjoaa tietoa ja tukea.
Koulutustapahtuma nostaa esiin etälääketieteen erityispiirteet.
Tulorajan voi tarkistaa verkossa.
Ympäristöystävällisiin viherkasvatuslaitteisiin ja syövän hoidon digitaaliseen ratkaisuun.
Kompetenssin kokeminen oli tärkeää.
Alan kehittäjiä tarvitaan työelämään.
Huono tilanne jo ennen koronaa.
Nuoret ovat kokeneet kurssin hyödylliseksi.
Suuri vaikutus teknologiateollisuudelle ja koko Suomelle.
Saadut lisäresurssit näkyivät koulujen arjessa.
Suomi tarvitsee 5G-osaamista säilyttääkseen johtoasemansa.
Yksi sija ylöspäin.
Vertaistukea opiskeluun ja ohjausta opiskeluhyvinvoinnin edistämiseen.
Opintolainakanta on lähes kaksinkertaistunut.
Tredulla on tarjolla 3 030 aloituspaikkaa.
Entistä parempia valmiuksia muun muassa digitaaliseen opiskeluun ja itsensä johtamiseen.
Saavatko heikoimmin suoriutuvat tukea?
HELSEED-yrittäjyysohjelma jatkuu vuonna 2021.
Lahjoituksella voi tukea omistajuuden osaamista.
Katso video.
Valtakunnan laajuinen toteutus herätti paljon kiinnostusta.