Nelonen ja Ruutu aloittavat ensi viikolla uuden sarjan MM 95: Takaisin Leijonaksi, joka on tarina vuoden -95 Leijona-sankareista. Miehistä, jotka omalta osaltaan nostivat suomalaiset altavastaajista maailmanmestareiksi. Mitä tapahtuu, kun he, entiset maailmanmestarit, lyövät vuosien tauon jälkeen hynttyyt yhteen ja päättävät muuttaa nykyistä elämäntyyliään?
Muutos alkaa, kun kaikkien aikojen kiekkoleijona Timo Jutila kokoaa yhteen vanhat Leijona-legendat. Juti kerää joukkueeseensa legendaarisen valmentaja Pentti Matikaisen, Leijona-puolustaja Mika Strömbergin, Leijona-hyökkääjä Janne Ojasen, Leijona-kapteeni Mika Niemisen sekä Leijona-maalivahti Jukka Tammen.
Ensimmäisestä mestaruudesta on jo kaksi vuosikymmentä, ja sankareiden aktiiviurat ovat päättyneet. Timo Jutilta jääkiekkouran lopetus ja siirtyminen siviiliin, ei ole sujunut ongelmitta.
”Se oli kyllä aika vaikea paikka, että ei oikein pystynyt edes miettimään kuinka vaikeeta se onkaan. En osannut valmistautua. Sitte alkoi tulemaan tissuttelua. Helposti meni siihen, että kun NHL-pyöri, niin mä katselin sitä läpi yön kello kuuteen aamuun. Sitten nukuttiin, mihin nukuttiin ja reenaaminen ei kiinnostanut yhtään. Alkoi homma lähtemään käsistä”, Juti kertoo.
Vuosien myötä urheilulliset elämäntavat ovat karisseet, ja tulokset ovat sen mukaiset. Lääkärin suorittama kuntotesti sekä perusteellinen terveystarkastus vetävät miehet vakaviksi.
”Että olin noin huonossa kunnossa tossa testissä, niin vähän se yllätti. Kyllä sen on huomannut, kun on mennyt farkkuja ostamaan, että mistä lihas on lähtenyt menemään”, Mika Strömberg pohtii.
Lihakset ja kova kunto ovat karisseet, mutta jotain on tullut tilalle. Sohva vetää miehiä iltaisin puoleensa ja ruokahalu on pohjaton.
”Ruokahalu on yhtä kova, kun peliaikoina. Tulee syötyä liikaa. Nyt olen alkanut sitä vähän rajoittaa. Nälkähän on koko ajan”, Janne Ojanen kertoo.
”Olen pitänyt sellaista mättöpäivää aina sunnuntaisin, ja on vedetty pizzaa ja kebabia ja limonadia. Olen antanut itselle sellaisen vihreän valon, että mitä vaan”, Juti puolestaan tunnustaa.
Paheikseen herrat luettelevat punaviinin ja oluen, mutta yksi on ylitse muiden, suklaa.
”Suklaa on mun paheeni. Ja tietenkin olut. Iltaisin silloin tällöin ja ihan melkein koko ajan”, kertoo puolestaan Jukka Tammi.
”Suklaa on kyllä semmonen heikkous, että kun aletaan vetämään Fazerin sinistä, niin sitä vedetään Fazerin sinistä! Se on kyllä, ai jumankauta, oi oi…”, fiilistelee Juti.
”Mä syön suklaata aika paljon. Mutta vaan t:llä alkavina viikonpäivinä. Tiistai, torstai ja tänään. Oikeasti syön yhden levyn päivässä. En mä tiedä onko se paljon vai vähän, mutta se on mun isoin himoni”, Mika Nieminen tunnustaa.
Leijonilla on puoli vuotta aikaa saada itsensä kisakuntoon, mutta onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin. Valmentajalegenda Pentti Matikainen saapuu miesten tueksi ja tarkistaa heidän nykyisen pelikuntonsa jäällä. Pelin on kuljettava, sillä vastaansa jääkiekko-otteluun Leijonat saavat samoja miehiä, joita vastaan he ottelivat Globenin jäällä vuonna -95.
Myös Personal Trainer Jenni Levävaara saapuu auttamaan miehiä ruokavalion, liikkuvuuden ja lihaskunnon kanssa.
"Mielenkiinnolla odotan näitä veijareita, jotka tapaan. Kun puhutaan mieskunnosta, kestävyydestä eli testot nousuun, niin sen eteen miehet ovat olleet valmiita tekemään töitä”, Jenni kertoo.
MM 95: Takaisin Leijonaksi alkaa tiistaina 1.9. klo 20 Nelosella ja Ruudussa.
Janne Ojanen Jenni Levävaara Jukka Tammi Mika Nieminen Mika Strömberg MM 95: Takaisin Leijonaksi Nelonen Pentti Matikainen Ruutu Takaisin Leijonaks Timo Jutila
