Findance.com
02:10 - 27.06.2024

maailmalta / Markku Leppilampi
Nainen valittaa ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä 20 vuoteen - haastoi telekommunikaatiojätin oikeuteen

Ranskalainen nainen Laurence Van Wassenhove haastoi telekommunikaatiojätti Orangen oikeuteen, Oddity Central kertoo. Nainen syyttää työnantajaansa varsin erikoisesta asiasta.

Van Wassenhove astui France Telecomin palvelukseen vuonna 1993, ja jossain vaiheessa Orange osti yrityksen. Nainen väittää, että Orangella työskentelemisen aikana hänen työtehtävänsä loppuivat.

Van Wassenhovella on hemiplegia, joka tarkoittaa kasvojen ja raajojen osittaista halvausta. Naisen mukaan France Telecom antoi hänelle sellaisia työtehtäviä, joissa otettiin huomioon hänen terveydentilansa.

Hän työskenteli France Telecomin aikana sihteerinä ja henkilöstöosastolla vuoteen 2002 asti, jolloin hän pyysi siirtoa toiseen konttoriin Ranskassa. Siellä hänen terveydentilaansa ei naisen mukaan kuitenkaan enää huomioitu. Työterveyslääkärin lausunnossa vahvistettiin, ettei se työpaikka sopinut hänelle.

Huolimatta lääkärinlausunnosta, Orange ei väitetysti järjestänyt Van Wassenhovelle muuta työtä. Sen sijaan Orange on naisen mukaan maksanut hänelle 20 vuotta palkkaa, antamatta hänelle mitään tekemistä.

Asianajajan mukaan tarkoituksena on ollut saada nainen irtisanoutumaan - Orangella eri kanta

Nainen on valittanut asiasta hallitukselle ja syrjinnän vastaiselle viranomaiselle. Vuonna 2015 Orangen nimittämä sovittelija yritti ratkaista tilanteen, mutta se ei ilmeisesti johtanut tuloksiin. Orange ei naisen mukaan edelleenkään antanut naiselle mitään työtehtäviä. Van Wassenhoven asianajajan mukaan telejätti yritti näin saada naisen irtisanoutumaan Orangelta.

Ranskalainen sanomalehti La Dépêche kysyi naisen tapauksesta Orangelta. Yritys vastasi tehneensä kaikkensa varmistaakseen, että nainen työskentelee parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Yritys väitti myös ottaneensa huomioon naisen terveystilanteen.

Orangen mukaan uusia työtehtäviä on suunniteltu, mutta niitä ei ole voitu toteuttaa, koska nainen olisi ollut säännöllisesti sairauslomalla.





artikkelin avainsanat:
hullut jutut oudoimmat