Findance.com
06:10 - 13.01.2024

maailmalta / Markku Leppilampi
Pakistanissa on puu, joka on ollut pidätettynä 125 vuotta

Maailmasta löytyy puu, joka on pidätetty. Kyseinen pidätys tapahtui jo 125 vuotta sitten Pakistanissa, kertoo Oddity Central.

Pidätyksen takana on brittiläinen poliisi nimeltään James Squid. Hänen kerrotaan olleen pidätyksen aikaan humalassa.

Poliisin syy pidätykseen on vähintäänkin erikoinen

Tarinan mukaan poliisi kuvitteli puun olevan karkuri, ja sen yrittävän karata häneltä, kun hän lähestyi sitä. Tästä johtuen hän määräsi puun kahlittavaksi ja pidätettäväksi.

Mikä erikoisinta, puu on ollut kahlittuna tuosta eriskummallisesta hetkestä lähtien. Sittemmin puun kylkeen on kiinnitetty kyltti, jossa lukee: "OLEN PIDÄTETTY. Eräänä iltana eräs vahvasti humalassa oleva brittipoliisi luuli, että olin siirtymässä pois alkuperäiseltä paikaltani, ja käski huoltokersantin pidättää minut. Siitä lähtien olen ollut pidätettynä."

Pidätetystä puusta on ollut iloa paikallisille, sillä se vetää puoleensa paljon toivottuja turisteja. Alla video puusta.





artikkelin avainsanat:
hullut jutut oudoimmat Pakistan