Asiantuntijat haluavat Huffington Postin mukaan muistuttaa äärimmäisen kuumissa olosuhteessa lomailevia, kuinka toimia oman terveyden ja turvallisuuden kannalta oikein.
Tänä kesänä monissa maissa on koettu ennätyksellisiä lämpötiloja ja kuumia päiviä on varmasti vielä tulossa. Siksi jokaisen hellelomailijan olisi syytä katsoa tämä alla oleva lista läpi, jotta osaa toimia kuumalla ilmalla oikein.
Moni tekee näitä virheitä, jotka voivat olla helteellä kohtalokkaita:
1. Ei juoda tarpeeksi vettä eikä huolehdita, että vettä on aina saatavilla.
2. Ulkoillaan juuri silloin, kun päivä on kuumimmillaan.
3. Ei jätetä mitään suunniteltua tekemättä, vaikka kuuman ilman takia pitäisi myös levätä ja ottaa rennosti.
4. Nukutaan väärään aikaan vuorokaudesta. Kannattaisi kokeilla nukkua sisällä viileässä myös päivällä, kun on kuumin hetki ja olla hereillä ja ulkoilla, kun käsillä on päivän viileimmät hetket.
5. Pukeudutaan väärin. Esimerkiksi kevyet kankaat, joilla voi peittää helposti palavat kohdat, voivat olla viileämpi valinta, kuin vaatteet, jotka peittävät mahdollisimman vähän, jolloin iho on alttiina auringolle. Hellesäälle sopivat vaatteet ovat puuvillaiset sekä pellavasta ja muista vaaleista luonnonkankaista tehdyt vaatteet. synteettiset kankaat voivat sitovat lämpöä, bakteereita ja hajuja, jolloin ne saavat olon tuntumaan kuumalta ja ikävältä.
6. Jätetään huomiotta kehon antamat vihjeet siitä, että kaikki ei ole kunnossa.
7. Unohdetaan käyttää aurinkovoidetta tai ei levitetä sitä tarpeen mukaan lisää.
8. Altistutaan liikaa suoralla auringonvalolle.
Lomaa suunnitellaan usein pitkään ja jos lomalla on liian kuuma ilma, se voi olla suuri pettymys, mutta oman hyvinvoinnin pitäisi silti olla tärkeintä.
