Pixabay
16:10 - 07.04.2017

viihde / Johan Ekroth
Ravintola kielsi alle viisi vuotta vanhat lapset - yllättävä reaktio

Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinassa italialainen ravintola päätti hiljattain tehdä kovan linjauksen asiakaskuntaansa, kirjoittaa Mooresville Tribune [lähde]. Ravintola päätti kieltää kaikki lapsiasiakkaat, joilla on ikää alle viisi vuotta.

Sen sijaan, että asiasta olisi noussut vihainen somemyrsky, ravintolan omistaja Pasquale Caruso kertoo, että asiakasmäärät ovat olleet kiellon jälkeen nousussa. Caruso pitää omaa ravintolaansa perinteisenä, tyylikkäänä ja intiiminä, joten itkevät ja huutavat lapset pelailemassa iPadia kovilla äänenvoimakkuuksilla ei sovi kokonaiskuvaan.

Alkunsa kielto sai siitä, että kanta-asiakkaat alkoivat tehdä valituksia kovaäänisistä lapsista. Viimeinen niitti päätöksen eteen syntyi siinä vaiheessa, kun pieni tyttö pelasi iPadilla hyvin kovilla äänillä häiriten muita asiakkaita.

Kielto otettiin käyttöön vuoden 2017 tammikuussa. Caruso kertoo, että ennen kieltoa hänestä alkoi tuntumaan siltä, että hänen ravintolansa oli kuin mikä tahansa paikallispitseria.





artikkelin avainsanat:
hullut jutut ravintola ruoka