09:10 - 17.04.2015 / viihde / Findance
Tamperelaisen matkatoimiston järjestämät viuhahdukset ihmetyttävät Norjassa

Urheilumatkoistaan paremmin tunnettu tamperelainen matkatoimisto Aikamatkat Oy on herättänyt huomiota Norjassa.

Jo vuosikausien ajan he ovat vieneet tuhansia kansainvälisiä nuoria viuhahtamaan Jäämerellä norjalaisten suureksi ihmetykseksi.

- Kaikki lähti ihan vitsistä vuosia takaperin. Teimme kansainvälisille opiskelijoille Lapin matkoja Inariin ja kyselimme paikallisilta ideoita ohjelman suhteen. Saimme kuulla, että kesäisin tehdään Jäämeren kierroksia. Sinnehän on Inarista vain 300 km. Ajattelimme, että miksi tämä ei toimisi talvellakin. Sanoin, että kaikkien bucket-listalla pitää olla Jäämeressä uiminen “Finnish style” eli ilman rihman kiertämää, Aikamatkojen Mikko Koistinen kertoo Findancelle.

Lopulta myös media kiinnostui kaiken aikaa tapahtuvasta viuhahtelusta [linkki].

- Aluksi busseja oli ehkä kerran kuukaudessa, sitten joka viikko ja lopulta useita päivässä. Paikalliset pyysivät Norjan TV:n paikalle selvittämään ketä nämä mystiset viuhahtajat ovat. Sen jälkeen Aikamatkat ja Pykeijän kylä tuli koko Norjan kansan tietoisuuteen ja siitä se on lähtenyt leviämään ympäri maailmaa. Palvelua hiottiin ja rakennettiin pukuhuoneet ja sauna, Koistinen sanoo.

Can´t believe it! Arctic ocean is so cool😎- you wanna see it? Join us while it´s not too late!😃#aikamatkat #timetravelsfi

Kuva, jonka Aikamatkat-Timetravels (@timetravels.fi) julkaisi


Lisää kuvia

Konservatiivisimmat kyläläiset ovat vaatineet matkatoimistoa pakottamaan uimapukua asiakkailleen.

- Osa pelkäsi, että tätä menoa paikka leimautuu nudistirannaksi. Kieltämättä kuulostaahan se aika absurdilta, että Barentsin meren rannalla olisi nakuranta. Toisaalta, tässä on myös vakava sanoma taustalla. Ilmastonmuutos on totta arktisille alueilla ja kyseessä voi hyvinkin olla lopun aikojen rantalomakohde.

artikkelin avainsanat:
hullut jutut