Eron jälkeen moni ajattelee, ettei enää halua sotkea elämäänsä romantiikalla. Silti joskus elämä yllättää. Uusi ihminen ilmestyy kuvioihin ilman sovelluksia, suunnitelmia tai suuria päätöksiä.

Mom, Interrupted -blogissa Kerala Goodkin kuvaa, miten hän ajautui uudelleen romantiikan äärelle vastoin kaikkia omia odotuksiaan. Perhoset vatsassa palasivat, vaikka järki muistutti aiemmasta avioliitosta ja sen kivuliaasta päättymisestä.

Erona menneeseen on kuitenkin yksi ratkaiseva asia: tällä kertaa hänellä on selkeät rajat. Kolme päätöstä, joista hän ei ole valmis tinkimään. Ne toimivat kaiteina, jotka suojelevat hänen mielenrauhaansa.

1. En mene enää naimisiin

Hän ei vastusta monogamiaa tai pitkäaikaista kumppanuutta. Mutta juridinen sitoutuminen ei enää kuulu suunnitelmiin.

Avioliitto tarkoitti hänelle roolia, johon oli helppo luisua huomaamatta. Vaimon rooli toi mukanaan odotuksia, taloudellisia kytköksiä ja vastuita, jotka eivät tuntuneet vapauttavilta. Ajatus siitä, ettei ole enää taloudellisesti tai juridisesti sidottu toiseen, tuo keveyttä.

Tärkeintä ei ole pelko, vaan tietoisuus. Hän ei halua palata rooliin, jossa oma identiteetti alkaa hiljalleen liukua toisen tarpeiden ympärille.

2. En yhteisvanhemmoi saman katon alla

Romanttinen elämä ja äitiys ovat nyt kaksi erillistä maailmaa. Ja se tuntuu hyvältä.

Hän ei halua enää yhdistää kumppanuutta ja yhteisvanhemmuutta saman katon alle. Lasten arki, vastuut ja vanhemmuuden paineet ovat jo itsessään intensiivisiä. Uuden aikuisen tuominen siihen yhtälöön muuttaisi dynamiikkaa tavalla, joka ei tunnu houkuttelevalta.

Etäsuhde toimii, koska molemmilla on oma tilansa. Se mahdollistaa romantiikan ilman, että arjen kuormitus kasvaa. Tulevaisuus voi tuoda muutoksia, mutta tällä hetkellä erillisyys suojelee tasapainoa.

3. En siivoa enää toisen sotkuja, kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti

Tämä koskee sekä tiskipöytää että elämänvalintoja.

Aiemmassa avioliitossa hän huomasi ottaneensa vastuulleen asioita, jotka eivät kuuluneet hänelle. Hän kirjoitti hakemuksia, selvitteli riitoja ja suojeli puolisoaan tämän omien päätösten seurauksilta. Se tuntui auttamiselta, mutta loi epätasapainon.

Nyt hän pysähtyy kysymään: autanko rakkaudesta vai pelosta? Pehmennänkö toisen kaatumista, koska en luota hänen selviävän itse?

Hän ei ole lopettanut auttamista kokonaan. Mutta hän ei enää paikkaa toisen vastuuta omalla energiallaan. Jokainen vastaa omasta kasvustaan.

Rakkaus ilman rooleja

Kun avioliitto, yhteisvanhemmuus ja arjen yhteisasuminen eivät määritä suhdetta, romantiikka muuttuu yksinkertaisemmaksi. Kaksi aikuista kohtaa toisensa ystävinä ja rakastavaisina, ei huoltajina tai talouskumppaneina.

Suhteet voivat silti satuttaa. Ne voivat päättyä. Mutta selkeät rajat tekevät mahdolliseksi sen, ettei oma identiteetti katoa mukana.

Lopulta kyse ei ole kyynisyydestä vaan itsensä tuntemisesta. Kun tietää, mitkä roolit eivät enää sovi, voi keskittyä niihin, jotka tuntuvat omilta.