Kun yritys paljastaa todelliset kasvonsa jo ennen ensimmäistä kysymystä, on aika nousta ja lähteä.
Ossiana Tepfenhart kertoo Medium-blogissa kokemuksestaan, joka alkoi unelmalta mutta muuttui nopeasti painajaiseksi. Hän oli saanut harvinaisen mahdollisuuden työhaastatteluun naisten omistamassa yrityksessä miesvaltaisella alalla – mutta jokin oli pielessä jo ennen kuin haastattelu ehti edes alkaa.
Odotuksen hiljaisuus paljasti enemmän kuin sanat
Tepfenhart saapui haastatteluun ajoissa ja odotti. Viisi minuuttia – vielä ymmärrettävää. Kymmenen. Viisitoista. Kun odotus venyi yli 20 minuuttiin, hän alkoi vaistota, ettei kyse ollut viivästyksestä vaan välinpitämättömyydestä. Kukaan ei pahoitellut. Kukaan ei huomioinut. Yrityksen omistaja istui paikalla koko ajan – mutta ei sanonut sanaakaan.
Lopulta, tunnin odottamisen jälkeen, Tepfenhart nousi ja ilmoitti lähtevänsä.
Omistajan vastaus paljasti todellisen kulttuurin
Kun hän kertoi sihteerille lähtevänsä ja epäröi, halusiko edes uudelleenajoitusta, yrityksen omistaja sanoi tylysti: “Ei tarvitse soittaa takaisin. Ei tarvitse.”
Se hetki kiteytti kaiken. Yritys, jonka hän oli toivonut olevan unelmapaikka, osoitti, ettei se kunnioita työnhakijaa edes perustasolla. “En ollut enää pettynyt – olin helpottunut”, Tepfenhart kirjoittaa.
Työnhakija ei ole alistettu – hän on arvokas osapuoli
Tepfenhartin kokemus ei ole poikkeus. Hän kuvailee, kuinka nykyajan työnhakukulttuurissa työnhakijoita kohdellaan kuin he olisivat korvattavia, näkymättömiä ja velvollisia kiitollisuuteen jo pelkästä mahdollisuudesta. Usein he eivät saa edes kiitosviestiä, kun paikka menee muualle.
Mutta hän muistuttaa: “Yritykset tarvitsevat työntekijöitä yhtä paljon kuin työntekijät tarvitsevat työtä.” Haastattelu on kaksisuuntainen. Jos yritys kohtelee sinua huonosti jo ennen kuin olet edes kirjoittanut nimesi työsopimukseen, voit olla varma, ettei se parane ajan myötä.
Kun seisot itsesi puolella, kukaan ei kävele ylitsesi
Tepfenhart kertoo olevansa autismikirjolla, ja kokeneensa usein epävarmuutta omien reaktioidensa kanssa. Mutta tässä tilanteessa hän ymmärsi: häntä ei kohdeltu väärin siksi, että hän oli vaikea – vaan siksi, että yrityksen kulttuuri oli vääristynyt.
Lähtemällä paikalta hän teki sen, mitä moni ei uskalla: asetti rajat ja tunnusti oman arvonsa. Hän ei jäänyt nöyristelemään. Hän ei hyväksynyt huonoa käytöstä.
Jos työhaastattelu saa sinut tuntemaan itsesi näkymättömäksi, se ei ole sinun vikasi – vaan selvä varoitusmerkki. Yritys, joka ei arvosta sinua työnhakijana, ei arvosta sinua työntekijänäkään.