Croissanttien syömisen on todettu olevan entistä suositumpaa. Niissä ei ole kyse vain leivästä, vaan ne ovat ihanan rapeita voinmakuisia ja herkullisia taideteoksia.
Niiden syöminen on kuitenkin haastavampi tehtävä kuin vaikkapa leipien syöminen. Ne varisevat enemmän kuin leivät ja erään brittiläisen etikettiasiantuntijan mukaan moni syö niitä väärin.
Pahin etikettivirhe, jota tehdään, kun syödään croissanteja
Croissanttien syöminen voi aiheuttaa paljon sotkua ja sitä on vaikea syödä ilman, että sitä murenisi lainkaan lattialle ja pöydälle. Se ei ole tässä se pahin etikettivirhe, jonka etikettiasiantuntija mainitsee. Se on se, että se on tarkoitus syödä esimerkiksi kahvin kanssa eikä upottaa sinne kahviin.
Croissantia ei myöskään hyvien tapojen mukaan voi upottaa kaakaoon eikä mihinkään muuhunkaan juomaan. On vaikea käyttää sitä juomassa niin nopeasti, että se pysyisi sen jälkeen vielä kasassa tai ei murenisi juomaan.
Brittiläisen etikettiasiantuntijan mukaan croissantin päälle tai sisään ei tule laittaa voita, vaan pelkästään hilloa tai marmeladia. Tämä on kuitenkin vain makukysymys ja sen päälle voi laittaa voita, jos siitä pitää. Hyvien tapojen mukaan se tulee tehdä siten, että repäisee croissantista palasen ja voitelee sen voiveitsellä.
Tässä on vielä etikettiasiantuntijan neuvot, kuinka croissantit syödään oikein:
• Käytä syömiseen sormiasi.
• Revi siitä palasia, jotka mahtuvat kerralla suuhusi. Älä ota sitä kokonaan käteesi ja pureskele siitä sitä suuhusi.
• Laita sen päälle tarkoitetut esimerkiksi hillot ja voit erilliselle leipälautaselle.
• Käytä voiveitsiä, kun levität sen päälle jotain.
• Älä upota sitä mihinkään juomaan.
Ja paras neuvo on se, että nauti sen syömisestä.
