Moni on siinä luulossa, että croissantit, nämä rapeat ja rasvaiset herkut tulevat Ranskasta, mutta he ovat väärässä.
Tämä leivonnainen on itse asiassa peräisin Itävallan Wienistä, jossa niitä alettiin tehdä jo 1600-luvulla eli aikana, jolloin Turkin valtakunta piiritti kaupunkia tai oikeastaan siinä vaiheessa, kun Itävalta voitti Turkin Ottomaanien valtakunnan. Nämä puolikuun muotoiset leivonnaiset valmistettiin voiton kunniaksi.
Marie Antoinette esitteli leivonnaiset 1770-luvulla ranskalaisille, jotka alkoivat kutsua niitä nimellä Croissant. Mutta leipomoon ne ilmestyivät Ranskassa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1837, kun itävaltalainen tykistöupseeri August Zang perusti Pariisiin wieniläisen leipomon.
Vaikka suurin osa ihmisistä luulee, että croissantit ovat ranskalaisia, niitä oli tehty Itävallassa jo pitkään ennen Ranskaan saapumista. Reseptiä kuitenkin muutettiin Ranskassa ja niitä alettiin tehdä siellä lehtitaikinasta, kertoo Daily Star.
