Marek Sabogal
04:10 - 24.03.2023

musiikki / Findance
Hittiyhtye palaa! Indica julkaisee tänään uuden singlen Vuonna 95

Indica palaa tänään uuden singlen myötä.

Vuonna 95 ilmestyy Spotifyssa ja muissa digitaalisissa palveluissa 24. maaliskuuta.

- Vuonna 95 on nostalginen kappale ajasta, jolloin jokaisella radiokanavalla soi Scatman ja Levikset olivat maailman kovin juttu. Elämä oli ihanan yksinkertaista ja ilmastonmuutoksen sijaan taisteltiin liian aikaisia kotiintuloaikoja ja aivan liian harvoin pidettäviä karkkipäiviä vastaan, laulaja Jonsu Salomaa kertoo.

Jonsun lisäksi yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat nyt basisti Heini Säisä ja kosketinsoittaja Sirkku Karvonen. Uutena jäsenenä aloittaa rumpali Alina Toivanen.

Indica muistetaan mm. biiseistä Ikuinen virta, Scarlett ja Vuorien taa. Indican esikoisalbumi, Ikuinen virta myi platinaa.

- Olemme tavanneet säännöllisesti viimeiset neljä vuotta ja miettineet, kuinka mahtavaa olisi tehdä taas yhdessä uutta musiikkia ja keikkoja. Ajoitus tuntui nyt täydelliseltä ja olemme todella onnellisia, että voimme viimeinkin toteuttaa paluumme perään kyselleiden rakkaiden fanien toiveen. Päätimme ottaa yhteyttä Ikuinen virta -levyllä ja useilla muilla Indican levyillä vaikuttaneeseen tuotantotiimiin Erno Laitiseen ja Gabi Hakaseen ja kaikki lähtikin siitä vauhdilla käyntiin.

Tulevat keikat

27.05. Korjaamo, Helsinki

02.06. G Livelab, Tampere
10.06. Kainuun Musiikkijuhlat, Kajaani

28.07. Kokkolan Viinijuhlat, Kokkola
29.07. Espoon Viinijuhlat, Espoo

04.08. Vaasa Festival, Vaasa
11.08. Sawohouse Garden Live, Kuopio