Tero Ahonen
05:14 - 09.02.2022 musiikki / Findance
BEHM julkaisee perjantaina uuden singlen Ethän tarkoittanut sitä - "Ensiaskel kohti uutta kokonaisuutta"
BEHM julkaisee tulevan toisen pitkäsoittonsa ensimmäisen singlen, Ethän tarkoittanut sitä, perjantaina 11. helmikuuta 2022.
BEHM on itse säveltänyt ja sanoittanut kappaleen. Hän on myös tuottanut biisin yhdessä Kashwellin kanssa.
- Ethän tarkoittanut sitä on ensiaskel kohti uutta kokonaisuutta. Se on laulu, joka käsittelee suhdetta - oikeastaan sen riitatilanteita, joissa toinen käyttää fyysistä väkivaltaa ja toinen taitaa henkisen puolen. Kumpikaan ei osaa pyytää anteeksi eikä lähteä. Toivoisin, että tämä pariskunta ymmärtäisi hakeutua pikimmiten terapiaan, BEHM kertoo kappaleesta.
Syksyllä 2020 ilmestynyt esikoisalbumi, Draaman kaari viehättää, on myynyt nelinkertaista platinaa. Sitä on striimattu yli 85 miljoonaa kertaa.
