Sara Lehtomaa
09:10 - 02.10.2020

musiikki / Findance
Jesse Kaikuranta julkaisi uuden singlen En se ollut minä - "Joskus ihminen tekee asioita ikään kuin toisena ihmisenä"

Jesse Kaikuranta on julkaissut uutta musiikkia. En se ollut minä on vahva balladi syksyisiin tunnelmiin. Pohdinnat omasta tekemisestä, vastuusta ja sanotuista sanoista on kaikille tuttua ja laulun tunnelma vie näiden ajatusten äärelle syyttelemättä tai ahdistumatta.

Jesse avaa kappaleen viestiä: ”Joskus ihminen tekee asioita ikään kuin toisena ihmisenä. Tää biisi kertoo siitä, kun tajuaa, että on satuttanut muita ja itseään tietämättään. Voiko asiat korjata havahduttuaan vai onko liian myöhäistä.”

Jesse Kaikuranta on julkaissut kolme albumia, joilta ovat jääneet elämään mm. suuret hitit Vie mut kotiin, Järjetön rakkaus ja Vielä täällä. Vahvojen kappaleidensa myötä Jesse on vakiinnuttanut asemansa suurten suomalaisten miestulkitsijoiden joukkoon. Hänen monisävyinen äänialansa ja vähäeleinen mutta taidokas tulkintansa on vertaansa vailla.

Kuuntele En se ollut minä Spotifyssa alla:





artikkelin avainsanat:
Jesse Kaikuranta