Viaplay-suoratoistopalvelun uutta alkuperäissarjaa, Dystopia, kuvataan Lindesbergin metsissä Ruotsissa.
Kahdeksanosainen sarja saa ensi-iltansa Viaplayssa vuonna 2021.
Dystopiassa joukko nuoria ruotsalaisia kutsuu samanhenkisiä ihmisiä kaikkialta Euroopasta Ruotsiin pelaamaan post-apokalyptistä roolipeliä. Peli päätetään järjestää syrjäisestä metsästä löytyneellä, kylmän sodan aikana hylätyllä tehtaalla. Kun porukka saapuu tehtaalle, alkaa kuitenkin tapahtua odottamattomia asioita.
Sarjassa nähdään muun muassa Madeleine Martin (ALEX), Happy Jankell (Maan povessa, Murha Sandhamnissa), Johan Hedenberg (Cryptid), Johan Hafezi (Shit happens), Lola Zackow (Hiljaisuuden salaliitto), Erik Bolin (ALEX), Sofia Pekkari (Cold Courage), Erika Cardenas Hedenberg (Partisan), Einar Bredefeldt (White Wall) ja Christian Svensson (Gåsmamman).
- On harvinaista tehdä tämän genren sarjaa Ruotsissa, mutta kun yritys uskaltaa mennä idean kanssa päätyyn saakka, ei auta kun hypätä itsekin mukaan. Kauhu on genrenä minulle täysin uusi, mutta tartuin haasteeseen! Uskon tästä syntyvän jotain ainutlaatuista. Olen myös erittäin vaikuttunut tuotannostamme, se tuntuu laadultaan amerikkaiselta, kertoo Madeleine Martin.
Dystopian on tuottanut Jarowskij, ja se perustuu ohjaaja Richard Jarnhedin (Svartsjön, Åreakuten) ja tuottaja Lotta Westbergin (Svartsjön) alkuperäisideaan.
- Olen rakastanut kauhua siitä saakka, kun näin lapsena The Shining, Alien ja Rosemaryn painajainen -elokuvat. Dystopia on psykologinen kauhusarja, jonka kansainvälistä tunnelmaa on ammennettu Tšernobylistä sekä Black Swan ja Jaakobin painajainen -elokuvista. Uskon, että katsojat tunnistavat Dystopiassa myös tunnelmaa Svartsjönin ensimmäiseltä kaudelta. Hylätyn tehtaan ympäristö on fantastinen ja luo täysin ainutlaatuiset olosuhteet psykologiselle kauhudraamalle, Richard Jarnhed kommentoi.
Dystopia on järjestyksessään Viaplayn kolmas kauhusarja. Tänä syksynä ensi-iltansa saa kauhua ja high school -draamaa yhdistelevä Cryptid, ja vuonna 2016 ensi-iltansa sai tummasävyinen kauhusarja Svartsjön.
- Ei ole pelkästään rohkeaa katsella kauhua, mutta myös uskaltautua mukaan kauhusarjan tekoon, sillä genre on kansainvälisesti erittäin kilpailtu. Voinkin ylpeänä sanoa, että Viaplay on Pohjoismaissa nousemassa johtoasemaan genreissä, jotka ovat tärkeitä nuorten katsojien tavoittamisen kannalta. Sekä Cryptid että Dystopia ovat tuotantoja, jotka puhuttelevat myös kansainvälisesti. Viaplayn yhtenä tavoitteena on uskaltaa tehdä tilaa uudenlaisille tarinankerronnan muodoille, ja panostus tämän kaltaisiin sarjoihin on hyvin linjassa tämän tavoitteen kanssa. Emme Pohjoismaissa pääse usein näkemään tämänkaltaisia sarjoja, joten on erittäin jännittävää nähdä millaiseen lopputulokseen pääsemme, kertoo NENT Groupin Chief Content Officel Filippa Wallestam.
Christian Svensson Dystopia Einar Bredefeldt Erik Bolin Erika Cardenas Hedenberg Happy Jankell horror Johan Hafezi Johan Hedenberg Lola Zackow Madeleine Martin Sofia Pekkari Viaplay
