Seksityöntekijä, bestseller-kirjailija ja seuralaispalvelun omistaja Samantha X paljasti The Sun -lehdelle [lähde], mistä miehet ovat valmiita maksamaan eniten. Asia saattaa yllättää.
- Asiakkaat, joita tapaan ja jotka käyttävät seuralaispalveluani suosivat eniten kypsiä ja kurvikkaita naisia, Samantha X kertoi.
- Olen oppinut kahden vuoden aikana, kun olen omistanut firman, että minun kannattaa palkata enimmäkseen yli 35-vuotiaita kurvikkaita naisia, hän jatkoi.
Vähän päälle kaksikymppiset naiset puolestaan kokevat asiakkaiden löytämisen vaikeaksi. Samantha X sanoikin, ettei hän löydä heille työtä, sillä useimmat asiakkaat ovat neli-, viisi-, kuusikymppisiä, jotka yhdeksässä tapauksessa kymmenestä haluavat jonkun yli 40-vuotiaan. Kypsistä naisista ollaan valmiita maksamaan lähelle 1000 euroa.
Hän kertoi esimerkkinä, että tuskin kukaan yli 60-vuotias toimitusjohtaja haluaa jutella neljä tuntia jonkun kanssa, joka on saman ikäinen kuin hänen tyttärensä.
Samantha X väitti, että alalle on alkanut tulla myös naisia, jotka työskentelevät "siviiliammatissaan" esimerkiksi juristeina tai lääkäreinä. Kysyntä "business"-luokan seuralaisille onkin hänen mukaansa räjähtänyt.
