Viime vuonna uutisoitiin Itävallassa myydyistä valmiiksi kuorituista banaaneista. Nyt Suomessa puolestaan naureskellaan valmiiksi paistetulle jauhelihalle.
Ilta-Sanomien mukaan [lähde] idea on syntynyt jo kymmenen vuotta sitten, mutta vasta nyt aika oli kypsä.
- Tuote on ollut myynnissä nyt vasta kuukauden, joten mitään kovin varmaa on hankalaa sanoa, mutta kyllä sitä on mennyt sen verran, että sitä kannattaa tehdä, Wurstin toimitusjohtaja Jari Saarela kertoo IS:lle.
- Varmasti osansa on uusavuttomuudellakin. Ruuanlaitosta on tullut kahtiajakautunutta, osaltaan jopa nuoret osaavat kokata varsin monimutkaisesti, mutta toisaalta halutaan mahdollisimman nopeaa ruokaa.
Valmiiksi paistettua jauhelihaa suositellaan esimerkiksi tortilloihin ja pizzoihin.
Onko tällainen tuote uusavuttomuuden huippu? Mitä seuraavaksi? Kerro mielipiteesi alla olevaan kommenttikenttään.
ruoka
