Hyväkin elämä voi herättää surua – miksi kaipaamme polkuja, joita emme koskaan valinneet?

Ihminen voi olla tyytyväinen puolisoonsa, perheeseensä ja työhönsä mutta ajatella silti haikeana mahdollisuuksia, jotka jäivät toteutumatta. Tunne ei välttämättä kerro väärästä valinnasta, vaan siitä, ettei kukaan voi elää kaikkia mahdollisia elämiään.

Ihminen voi rakastaa puolisoaan, lapsiaan ja rakentamaansa arkea mutta huomata toisinaan ajattelevansa aivan toisenlaista elämää.

Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi muuttanut nuorena ulkomaille? Millainen hänestä olisi tullut toisessa ammatissa? Entä jos hän olisi jäänyt kaupunkiin, lähtenyt kiertämään maailmaa tai käyttänyt enemmän aikaa luovaan työhön?

Tällaiset ajatukset voivat herättää syyllisyyttä. Jos nykyinen elämä on hyvä, miksi mieli palaa vaihtoehtoihin? Tarkoittaako haikeus sitä, ettei ihminen olekaan aidosti tyytyväinen tekemiinsä valintoihin?

The Good Men Projectissa julkaistussa kirjoituksessa Rabbi Joel Stein esittää toisenlaisen tulkinnan. Hänen mukaansa tunne ei aina ole katumusta, vaan surua toteutumatta jääneestä mahdollisuudesta.

Ajatusta kannattaa tarkastella maltillisesti. Menetettyjen elämänpolkujen sureminen ei ole tarkkarajainen psykologinen diagnoosi, ja tutkimuskirjallisuudessa kokemusta voidaan käsitellä myös katumuksen, haikeuden, vaihtoehtoisten todellisuuksien kuvittelemisen ja saavuttamatta jääneiden tavoitteiden kautta.

Hyvä valinta voi sisältää myös menetyksen

Jokainen merkittävä päätös avaa yhden suunnan mutta sulkee samalla muita.

Kun ihminen valitsee yhden ammatin, hänen aikansa ja voimavaransa eivät riitä kaikkiin muihin mahdollisiin uriin. Yhteen kaupunkiin asettuminen tarkoittaa, ettei hän rakenna aivan samanlaista elämää toisessa paikassa.

Myös sitoutuminen parisuhteeseen ja perheeseen muuttaa tulevaisuuden mahdollisuuksia. Valittu elämä voi olla rakas ja merkityksellinen, vaikka siihen liittyisi samalla luopumista vapaudesta, vaihtoehdoista tai jostakin aiemmasta versiosta itsestä.

Stein tiivistää asian toteamalla, että jokainen merkityksellinen valinta synnyttää menetyksen. Ei siksi, että päätös olisi ollut väärä, vaan siksi, että todellisuudessa ihminen voi kulkea vain yhtä reittiä kerrallaan.

Menetyksen tunnistaminen ei vähennä valitun elämän arvoa. Se vain myöntää, ettei mikään suuri päätös tuo mukanaan kaikkea mahdollista.

Haikeus ei ole automaattisesti katumusta

Katumukseen liittyy tavallisesti käsitys siitä, että jokin päätös olisi pitänyt tehdä toisin. Ihminen vertaa nykyistä tilannetta kuviteltuun parempaan lopputulokseen ja syyttää itseään valinnastaan tai tekemättä jättämisestään.

Menetetyn mahdollisuuden haikeus voi tuntua erilaiselta. Ihminen ei välttämättä halua muuttaa nykyistä elämäänsä eikä perua tärkeimpiä päätöksiään. Jos hän voisi palata ajassa taaksepäin, hän saattaisi valita saman puolison, perheen tai uran uudelleen.

Silti ajatus toisesta mahdollisuudesta voi koskettaa.

Steinin mukaan juuri tämä erottaa kokemuksen selkeästä katumuksesta: ihminen ei sure tekemäänsä virhettä, vaan mahdollisuutta, jota ei voinut ottaa mukaansa valitsemalleen tielle.

Todellisuudessa katumuksen ja haikeuden välinen raja ei ole aina näin selvä. Samassa kokemuksessa voi olla nostalgiaa, uteliaisuutta, menetystä ja pientä epäilyä. Tunteelle ei tarvitse löytää yhtä täydellistä nimitystä, jotta sitä voisi tarkastella rehellisesti.

Mieli rakentaa vaihtoehtoisen elämän

Psykologiassa vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen kuvittelemista kutsutaan kontrafaktuaaliseksi ajatteluksi. Ihminen pohtii, mitä olisi voinut tapahtua, jos jokin päätös, sattuma tai olosuhde olisi ollut erilainen.

Ajattelu on tavallista, eikä se ole pelkästään haitallista. Se voi auttaa oppimaan virheistä, valmistautumaan tuleviin valintoihin ja ymmärtämään, mikä itselle on tärkeää.

Ongelmaksi se voi muodostua silloin, kun kuviteltu vaihtoehto alkaa näyttää selvästi paremmalta kuin eletty elämä. Tutkimuskatsauksissa voimakas ja toistuva elämänvalintojen katuminen on yhdistetty esimerkiksi vähäisempään elämäntyytyväisyyteen ja heikompaan psyykkiseen hyvinvointiin.

Vertailu on epäreilu, koska ihminen tuntee nykyisen elämänsä kaikki kustannukset mutta vaihtoehtoisen elämän vain mielikuvituksen kautta.

Nykyisessä työssä näkyvät kiire, huonot päivät ja toteutumattomat tavoitteet. Kuviteltu toinen ura sisältää helposti vain kiinnostavat tehtävät, vapauden ja menestyksen – ei epävarmuutta, epäonnistumisia tai asioita, joista siinä olisi joutunut luopumaan.

Elämätön elämä saa parhaat mahdolliset ominaisuudet

Haave toisesta elämänpolusta ei ole todellinen muisto. Se on rakennelma, jonka yksityiskohdat ihminen täydentää nykyhetkestä käsin.

Jos hän kuvittelee muuttaneensa ulkomaille, mielikuvaan voivat kuulua kiinnostavat ihmiset, uusi kieli ja seikkailut. Mukaan eivät välttämättä päädy yksinäisyys, toimeentulon epävarmuus tai läheisten kaipaaminen.

Valitsematta jäänyt ura näyttää ehkä luovalta ja merkitykselliseltä. Kuvitelmasta puuttuvat kilpailu, torjutuksi tuleminen, taloudelliset huolet ja tavalliset työpäivät.

Myös nuoruuden entinen kumppani voi muuttua mielessä täydellisemmäksi kuin todellinen ihminen koskaan oli. Muisti säilyttää kiinnostavat mahdollisuudet mutta voi jättää taustalle ne syyt, joiden vuoksi suhde ei jatkunut.

Stein huomauttaa, että toteutumaton elämä saa helposti kunnian kaikista mahdollisista hyvistä asioista. Se ei kuitenkaan joudu kantamaan yhdestäkään todellisesta seurauksesta.

Nykyisen elämän yllätykset jäävät helposti laskematta

Suurta valintaa tehdessään ihminen ei pysty ennustamaan kaikkea, mitä sen seurauksena tapahtuu.

Ammatin mukana voi tulla ystävä, jota ei muuten olisi tavannut. Muutto voi johtaa harrastukseen tai yhteisöön, jonka olemassaolosta ei ollut aikaisemmin tietoa. Parisuhteen kautta elämään voi tulla lapsia, uusia läheisiä ja kokemuksia, joita ei voinut kuvitella päätöshetkellä.

Nämä asiat eivät olleet alkuperäisen valinnan varmoja palkintoja. Ne syntyivät myöhemmin sattumien, kohtaamisten ja eletyn ajan seurauksena.

Kun nykyistä elämää verrataan toteutumattomaan vaihtoehtoon, odottamattomat lahjat voivat jäädä näkymättömiksi. Kuvitellulle elämälle lasketaan kaikki mahdolliset hyödyt, mutta nykyisen elämän hyviä yllätyksiä kohdellaan itsestäänselvyyksinä.

Tämä ei tarkoita vaikeuksien vähättelyä. Kaikki valitut polut eivät osoittaudu hyviksi, ja joskus katumus kertoo aidosta tarpeesta muuttaa elämää. Tasapainoinen arvio edellyttää kuitenkin sekä menetysten että saavutettujen asioiden tarkastelemista.

Kaipaus voi kertoa myös nykyisestä tarpeesta

Toisenlaisen elämän ajatteleminen ei aina tarkoita, että koko nykyinen elämä pitäisi vaihtaa. Kuvitelma voi nostaa näkyviin tarpeen, jolle ei tällä hetkellä löydy tarpeeksi tilaa.

Haave ulkomaille muuttamisesta voi kertoa seikkailun tai vaihtelun kaipuusta. Ajatus luovasta ammatista voi liittyä tarpeeseen tehdä jotakin omaehtoista. Nuoruuden vapauden muistelu voi viestiä levon, itsenäisyyden tai henkilökohtaisen ajan puutteesta.

Tällöin kysymys ei välttämättä ole siitä, pitäisikö hylätä nykyinen työ, parisuhde tai perhe. Hyödyllisempää voi olla pohtia, voisiko kaivatusta ominaisuudesta tuoda pienen osan nykyiseen elämään.

Matkustamisen tarve ei aina vaadi pysyvää muuttoa. Luova työ ei välttämättä edellytä ammatinvaihtoa, jos sille voidaan järjestää tilaa harrastuksena tai sivuprojektina.

Kaikkia menetettyjä mahdollisuuksia ei voi palauttaa, mutta niiden herättämää viestiä voi kuunnella.

Kaksi vastakkaista tunnetta voivat olla totta yhtä aikaa

Ihminen voi olla kiitollinen ja surullinen samanaikaisesti. Hän voi olla varma valinnastaan ja kaivata jotakin, jonka valinnan vuoksi menetti.

Vanhempi voi rakastaa lapsiaan mutta surra vapautta, joka ei enää ole samanlaista kuin ennen. Pitkässä parisuhteessa elävä voi olla onnellinen kumppaninsa kanssa mutta muistaa haikeana yksin elämisen mahdollisuuksia.

Uran valinnut ihminen voi olla ylpeä työstään ja silti miettiä, millaista elämä olisi ollut muusikkona, yrittäjänä tai tutkijana.

Tällaiset tunteet eivät välttämättä kumoa toisiaan. Ongelmia voi syntyä, jos ihminen tulkitsee haikeuden automaattisesti todisteeksi siitä, että hänen täytyy tehdä suuri muutos tai että nykyisessä elämässä on jotakin perustavanlaatuisesti väärää.

Tunne voi olla merkityksellinen ilman, että se toimii suorana toimintaohjeena.

Menetettyä mahdollisuutta ei tarvitse hävetä

Moni yrittää torjua haikeuden muistuttamalla itseään siitä, kuinka hyvin asiat ovat. Hän saattaa ajatella, ettei hänellä ole oikeutta surra, koska elämässä on perhe, työ, koti tai muita hyviä asioita.

Kiitollisuus ei kuitenkaan edellytä vaikeiden tunteiden kieltämistä. Menetyksen tunnistaminen ei tee ihmisestä epäkiitollista, aivan kuten nykyisestä elämästä nauttiminen ei tee menetetystä mahdollisuudesta merkityksetöntä.

Stein kirjoittaa: "Suru ei tarkoita, että valitsit väärän polun. Se tarkoittaa, että valitsit yhden polun monien sijasta."

Ajatus voi helpottaa erityisesti silloin, kun ihminen alkaa pelätä tunteen kertovan salatusta tyytymättömyydestä. Joskus haikeus kertoo vain siitä, että valinnalla oli todellinen hinta.

Kaikkien tunteiden ei tarvitse kadota, ennen kuin elämää voi pitää hyvänä.

Vertailuun voi lisätä myös nykyisen elämän odottamattomat hyvät asiat

The Good Men Projectin kirjoituksessa ehdotetaan yksinkertaista harjoitusta. Kun toteutumaton elämä alkaa näyttää houkuttelevalta, ihminen voi nimetä yhden nykyiseltä polulta syntyneen hyvän asian, jota hän ei osannut valintaa tehdessään ennustaa.

Se voi olla ystävyys, lapsi, taito, tärkeä kohtaaminen tai mahdollisuus, joka syntyi vain kyseisen elämänkulun seurauksena.

Tarkoituksena ei ole mitätöidä surua eikä todistaa, että kaikki tapahtui parhaalla mahdollisella tavalla. Harjoitus täydentää vertailua, jossa toteutumaton mahdollisuus muuten asetetaan vastakkain tyhjän tilan kanssa.

Kiitollisuusharjoituksia koskevissa tutkimuskatsauksissa on havaittu keskimäärin pieniä myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Ne eivät ratkaise vakavia elämäntilanteita tai mielenterveysongelmia, mutta voivat auttaa kiinnittämään huomiota asioihin, jotka jäävät helposti totuttujen huolten varjoon.

Harjoitus toimii parhaiten, jos sitä ei käytetä tunteiden vaientamiseen. Ensin voi tunnistaa sen, mistä joutui luopumaan, ja sen jälkeen huomata, mitä valittu polku toi tullessaan.

Joskus haikeus kertoo aidosta muutostarpeesta

Kaikkea tyytymättömyyttä ei pidä nimetä hyväksyttäväksi suruksi ja jättää siihen. Jos ajatus toisesta elämästä palaa jatkuvasti, se voi olla myös merkki siitä, ettei nykyinen arki vastaa keskeisiä arvoja tai tarpeita.

Eroa voi etsiä tarkastelemalla tunteen vaikutusta. Onko kyse satunnaisesta haikeudesta, jonka rinnalla nykyinen elämä tuntuu edelleen omalta? Vai liittyykö ajatuksiin jatkuvaa ahdistusta, lamaantumista ja kokemusta siitä, ettei nykyisessä elämässä pysty olemaan oma itsensä?

Kaikki tehdyt päätökset eivät myöskään ole peruuttamattomia. Ammattia voi vaihtaa, opintoihin palata, ihmissuhteiden toimintatapoja muuttaa ja uusia tavoitteita rakentaa myös myöhemmässä elämänvaiheessa.

Menetetty mahdollisuus voi joskus olla menetetty vain alkuperäisessä muodossaan. Sama arvo tai haave voi löytää uuden toteutustavan nykyisessä elämässä.

Jatkuva menneisyyden vatvominen voi vaatia apua

Vaihtoehtoisten elämänkulkujen ajatteleminen kuuluu tavalliseen itsereflektioon. Ammatillista tukea voi kuitenkin olla hyödyllistä hakea, jos katumus ja jossittelu vievät suuren osan ajasta tai estävät osallistumasta nykyiseen elämään.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös pitkittyneeseen alakuloisuuteen, toivottomuuteen, univaikeuksiin ja siihen, ettei aiemmin merkityksellisistä asioista saa enää iloa.

Terapiassa tai muussa ammatillisessa keskustelussa voidaan tarkastella, liittyykö haikeus menetettyyn mahdollisuuteen, nykyiseen kuormitukseen, masennukseen vai tarpeeseen tehdä konkreettisia muutoksia.

Tavoitteena ei ole pakottaa ihmistä tyytymään kaikkeen eikä vakuuttaa, että hänen nykyinen elämänsä on ainoa oikea. Olennaista on erottaa kuvitellun vaihtoehdon vetovoima siitä, mitä hän todella tarvitsee tässä hetkessä.

Yhden elämän valitseminen tarkoittaa lukemattomista luopumista

The Good Men Projectissa julkaistu Steinin teksti ei ole tutkimusartikkeli, vaan pohdiskeleva essee valintojen hinnasta. Sen keskeinen havainto on silti tunnistettava: oikeakaan elämä ei sisällä kaikkia asioita, joita ihminen olisi voinut kokea.

Haikeus voi nousta juuri siitä, että toteutumaton vaihtoehto oli aidosti mahdollinen ja arvokas. Se ei silti tee nykyisestä elämästä väärää.

Ihminen ei voi tietää, millaiseksi valitsematta jäänyt polku olisi todellisuudessa muodostunut. Hän voi kuitenkin tunnistaa, mitä se hänelle symboloi, ja tarkastella nykyistä elämäänsä kokonaisuutena – sekä menetysten että odottamattomien lahjojen kautta.

Kaikkia mahdollisia elämiä ei voi elää. Valitusta elämästä voi silti tehdä entistä enemmän oman näköisen ilman, että sen rinnalla joskus tuntuvaa haikeutta täytyy pelätä.