Puhelin ei aina riko yhteyttä dramaattisesti. Usein se tekee sen pieninä keskeytyksinä, joiden jälkeen toinen ei enää tunnu täysin olevan siinä.

Puhelin on monessa mielessä ihmissuhteiden pelastus. Sillä voi kysyä kuulumisia, lähettää kuvan lapsesta, sopia tapaamisen, pyytää apua, jakaa arjen hetken tai pitää yhteyttä ihmiseen, joka asuu kaukana.

Ongelma ei ole siis puhelin itsessään.

Ongelma alkaa silloin, kun puhelin tulee mukaan hetkiin, joissa ihminen tarvitsisi toisen jakamattoman huomion. Se ei aina näytä tylyltä. Kukaan ei välttämättä sano pahasti. Kukaan ei lähde pois. Silti yhteys ohenee.

Ilmiötä kutsutaan usein phubbingiksi, eli tilanteeksi, jossa ihminen tulee sivuutetuksi, koska toinen keskittyy puhelimeensa. Tutkimuksissa kumppanin puhelimen käyttö vuorovaikutustilanteissa on yhdistetty heikompaan parisuhdetyytyväisyyteen, ja vaikutusta selittävät muun muassa ulkopuolelle jäämisen tunne, vähentynyt responsiivisuus ja intiimiyden väheneminen.

1. Se tekee läsnäolosta pätkittäistä

Puhelin ei aina vie toista kokonaan pois. Usein se vie hänet pois muutamaksi sekunniksi kerrallaan.

Katse käy näytössä. Peukalo avaa ilmoituksen. Ajatus siirtyy viestiin. Toinen palaa takaisin keskusteluun ja sanoo: "Jatka vain, kuuntelen kyllä."

Mutta ihmissuhteissa läsnäolo ei ole pelkkää fyysistä paikalla olemista. Se on myös tunne siitä, että toinen on oikeasti mukana.

Kun huomio pirstoutuu, keskustelun rytmi muuttuu. Pienet tauot eivät enää tunnu rauhallisilta, vaan keskeytyksiltä. Toinen voi olla samassa huoneessa, mutta henkisesti vuorotellen sinun, viestien, uutisten, somevirran ja ilmoitusten välissä.

Tuoreessa tutkimuksessa, jossa mitattiin objektiivisesti puhelimen käyttöä kumppanin läheisyydessä, osallistujat käyttivät puhelintaan keskimäärin 27 prosenttia siitä ajasta, jonka he olivat kumppaninsa lähellä. Se kertoo siitä, miten tavalliseksi osittainen läsnäolo on muuttunut.

2. Se saa toisen tuntemaan, että hän kilpailee huomiosta

Puhelimen kanssa kilpaileminen on erikoisen raskasta, koska vastustaja ei ole yksi ihminen.

Se on viestit, sovellukset, uutiset, työasiat, ryhmäkeskustelut, videot, algoritmit ja satunnaiset ilmoitukset. Toisen huomio ei karkaa vain yhteen suuntaan, vaan moneen pieneen suuntaan yhtä aikaa.

Jos tämä toistuu usein, läheinen voi alkaa tuntea, ettei hänen asiansa ole koskaan aivan tärkein. Ei välttämättä siksi, että toinen sanoisi niin, vaan siksi, että käytös viestii sen.

Tämä voi olla erityisen satuttavaa silloin, kun toinen kertoo jotain herkkää, innostavaa tai itselleen tärkeää. Jos puhelin vie huomion juuri silloin, viesti on selvä, vaikka sitä ei sanottaisi ääneen: tämä hetki voidaan keskeyttää.

Frontiers in Psychology -julkaisussa ilmestyneen meta-analyysin mukaan kumppanin puhelimeen uppoutuminen on yhteydessä heikompaan parisuhteen laatuun. Artikkelissa todetaan myös, että jo älypuhelimen pelkkä läsnäolo kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa voi vähentää läheisyyden ja luottamuksen tunnetta.

3. Se muuttaa yhteisen hetken hiljaiseksi yksinoloksi

On eri asia olla yksin kuin olla yksin toisen vieressä.

Puhelin voi tehdä jälkimmäisestä yllättävän tavallista. Istutaan samalla sohvalla, mutta kumpikin katsoo omaa ruutuaan. Syödään samassa pöydässä, mutta ajatukset ovat eri sovelluksissa. Mennään yhdessä kahville, mutta tauot täyttyvät näytön tarkistamisesta.

Tämä ei aina tunnu heti pahalta. Joskus yhteinen hiljaisuus ja omat puhelinhetket ovat aivan normaaleja. Ongelmia syntyy, kun siitä tulee oletustila.

Silloin yhteinen aika ei enää välttämättä ole yhteistä aikaa. Se on rinnakkaista olemista, jossa molemmat ovat fyysisesti lähellä mutta emotionaalisesti muualla.

Vähitellen suhde voi alkaa tuntua vähemmän elävältä. Ei siksi, että välittäminen olisi kadonnut, vaan siksi, että pieniä kosketuspintoja jää syntymättä.

4. Se vie pois pienet hetket, joissa läheisyys syntyy

Läheisyys ei synny vain suurista keskusteluista.

Se syntyy usein välitiloissa: autossa, ruokaa laittaessa, sohvalla ennen nukkumaanmenoa, kävelyllä, aamukahvilla tai siinä hetkessä, kun kumpikaan ei varsinaisesti tee mitään.

Juuri nämä hetket puhelin täyttää helposti.

Kun tulee pieni hiljaisuus, käsi hakeutuu näyttöön. Kun odotetaan ruokaa, avataan sovellus. Kun keskustelu hetkeksi pysähtyy, tarkistetaan ilmoitukset.

Näin katoavat ne pienet sattumanvaraiset lauseet, joista joskus syntyisi oikea keskustelu. "Muistatko muuten..." "Minua on mietityttänyt..." "Tiedätkö mikä oli tänään hauskaa..." "Olen ollut vähän väsynyt..."

Puhelin ei siis vie vain aikaa. Se vie myös mahdollisuuden siihen, että jokin arkinen hetki syvenisi yhteydeksi.

5. Se tekee kuuntelusta epävarmaa

Kun toinen katsoo puhelinta kesken keskustelun, kuuntelija voi itsekin uskoa kuuntelevansa. Hän kuulee sanat, nyökkää ja vastaa ehkä oikeaan kohtaan.

Mutta puhujalle olo on toinen.

Hän alkaa ehkä lyhentää sanottavaansa. Hän jättää kertomatta sivupolun. Hän ei enää avaa tunnetta syvemmin, koska ei ole varma, onko toinen mukana. Hän alkaa puhua vain sen verran kuin tuntuu "riittävän" ihmiselle, jonka huomio on puoliksi muualla.

Näin puhelin voi hiljentää keskustelua ilman, että kukaan huomaa sen tapahtuvan.

Computers in Human Behavior -julkaisun tutkimuksen mukaan kumppanin puhelimen käyttö vuorovaikutuksessa liittyy ulkopuolelle jäämisen tunteeseen ja vähentyneeseen responsiivisuuteen. Juuri responsiivisuus on tärkeää, koska ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että toinen kuulee, ymmärtää ja reagoi häneen aidosti.

6. Se saa rajat hämärtymään työn, somen ja läheisten välillä

Puhelimessa kaikki on samassa paikassa.

Työviesti, ystävän huoli, lapsen kuva, uutishälytys, somekommentti, pankki-ilmoitus ja puolison viesti voivat kaikki ilmestyä samalle näytölle. Siksi mieli ei aina tiedä, missä roolissa se on.

Olet kotona, mutta työ voi tulla sisään. Olet kumppanin kanssa, mutta somekeskustelu vetää huomion. Olet lapsen vieressä, mutta uutisvirta aktivoi levottomuuden. Olet ystävän kanssa kahvilla, mutta puhelin muistuttaa kaikesta, mitä muualla tapahtuu.

Tämä tekee ihmissuhteista raskaampia, koska ihminen ei saa olla yhdessä paikassa kerrallaan.

Puhelin luo tunteen, että aina voisi vastata jollekin, tarkistaa jotain tai olla vähän muuallakin saatavilla. Silloin läheinen ei välttämättä kilpaile vain puhelimen kanssa, vaan koko muun maailman kanssa, joka tulee huoneeseen laitteen kautta.

Kun puhelin ei vie aikaa vaan tunnetta

Puhelimen vaikutus ihmissuhteisiin on salakavala juuri siksi, ettei se aina näytä isolta ongelmalta. Kyse on pienistä vilkaisuista, lyhyistä keskeytyksistä ja hetkistä, joissa toinen katoaa vain vähän.

Mutta läheisyys rakentuu usein juuri niistä samoista pienistä hetkistä.

Siksi kysymys ei ole siitä, pitäisikö puhelin poistaa elämästä. Ei tietenkään. Se on hyödyllinen väline, ja monille ihmissuhteille myös tärkeä yhteydenpidon kanava.

Tärkeämpi kysymys on: milloin puhelin palvelee yhteyttä, ja milloin se alkaa korvata sitä?

Jos läheinen ihminen kertoo jotain tärkeää, puhelimen laskeminen alas voi olla pieni mutta voimakas viesti: juuri nyt sinä olet tässä tärkein.

Se ei vaadi suurta elettä. Vain sen, että olet hetken kokonaan paikalla.