Rakkaus ei ehkä lopu kesken, mutta aika loppuu – tämä on parisuhteen todellinen niukkuus

Rakkaudesta puhutaan usein kuin kakusta, josta uuden ihmisen saama pala on automaattisesti pois vanhalta kumppanilta. Psykologinen tutkimus ei anna näin yksinkertaiselle laskutoimitukselle vahvaa tukea. Tunteet voivat laajentua, mutta suhteen ylläpitämiseen tarvittavat tunnit, teot ja voimavarat eivät lisäänny rajatta.

Jos ihminen rakastuu uuteen ihmiseen, väheneekö hänen rakkautensa nykyistä kumppania kohtaan täsmälleen saman verran? Ajatus tuntuu monesta itsestään selvältä, koska romanttiseen parisuhteeseen liitetään usein yksinoikeus sekä tunteisiin että tekoihin.

Silti rakkautta on vaikea käsitellä samalla tavalla kuin rahaa, ruokaa tai vuorokauden tunteja. Se ei ole mitattava varasto, josta jokainen uusi kiintymyssuhde veisi tietyn määrän pois.

Psychology Today -julkaisussa rakkauden filosofiaan perehtynyt professori Aaron Ben-Zeév erottaa toisistaan kaksi asiaa: ihmisen kyvyn rakastaa ja läheisen suhteen ylläpitämiseen tarvittavat käytännön voimavarat. Ensimmäinen voi olla joustava, mutta jälkimmäiset ovat väistämättä rajallisia.

Erottelu ei ratkaise kysymyksiä uskollisuudesta, mustasukkaisuudesta tai sopivasta suhdemallista. Se auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi samanaikaiset tunteet ovat mahdollisia, vaikka kaikkia suhteita ei voisi käytännössä hoitaa hyvin.

Mitä rakkauden nollasummapeli tarkoittaa?

Nollasummapelissä yhden voitto on yhtä suuri kuin toisen menetys. Jos kaksi ihmistä jakaa yhden kakun, toisen suurempi pala todella jättää toiselle vähemmän.

Rakkauteen sovellettuna malli olettaa, että ihmisellä on käytössään kiinteä määrä romanttista tunnetta. Kun osa siitä suuntautuu uuteen ihmiseen, vanhalle kumppanille jää automaattisesti pienempi osuus.

Tämä ajattelutapa sekoittaa helposti tunteen ja sen ilmaisemiseen tarvittavat resurssit. Kumppanille annettu tunti on pois jostakin muusta, eikä ihminen voi olla fyysisesti läsnä kahdessa paikassa samanaikaisesti. Sen sijaan uuden kiintymyksen synty ei itsessään osoita, että jokin aiempi tunne olisi vähentynyt saman verran.

Myös rakkauden eri ulottuvuudet voivat liikkua eri suuntiin. Kiintymys voi säilyä, vaikka yhteinen aika vähenee. Intohimo voi hiipua, vaikka huolenpito ja sitoutuminen pysyvät vahvoina. Siksi yhdellä sanalla kuvattu rakkaus ei käyttäydy kuin yksi yhtenäinen lukuarvo.

Ihmiset eivät tavallisesti pidä rakkautta loppuvana luonnonvarana

Vuonna 2025 Social Psychological and Personality Science -tiedelehdessä julkaistu tutkimus tarkasteli suoraan sitä, pitävätkö ihmiset sosiaalisia voimavaroja nollasummapelinä. Kevin Wein ja Fan Yangin kahteen ennakkoon rekisteröityyn tutkimukseen osallistui yhdysvaltalaisia aikuisia sekä 4–9-vuotiaita lapsia.

Sekä lapset että aikuiset arvioivat rakkauden ja luottamuksen selvästi vähemmän nollasummaluonteisiksi kuin esimerkiksi jaettavat tarrat. Osallistujat eivät siis yleensä ajatelleet, että yhdelle annettu rakkaus olisi väistämättä pois toiselta.

Ratkaisevaksi osoittautui käsitys uusiutuvuudesta. Kun voimavara esitettiin uusiutuvana, sekä sosiaalisia että aineellisia asioita pidettiin harvemmin nollasummapelinä. Rakkaus näyttäytyi sellaisena asiana, jota voi syntyä lisää.

Tulos kertoo ihmisten käsityksistä, ei rakkauskapasiteetin objektiivisesta koosta. Tutkimus ei myöskään osoittanut, että ihminen kykenisi ylläpitämään rajattomasti romanttisia suhteita. Se kuitenkin horjuttaa oletusta, jonka mukaan rakkaus miellettäisiin jo lapsuudesta lähtien samalla tavalla kuluvaksi kuin jaettava esine.

Useamman lapsen perhe näyttää eron tunteen ja ajan välillä

Vanhemmuus tarjoaa arkisen esimerkin tunteesta, joka voi kasvaa uuden ihmissuhteen myötä. Toisen lapsen syntymä ei tavallisesti tarkoita, että ensimmäiseen kohdistunut rakkaus puolittuisi.

Perheen käytännön voimavarat kuitenkin jakautuvat uudelleen. Vauva tarvitsee aikaa, yöheräämiset kuluttavat energiaa ja vanhempi ei välttämättä ehdi antaa vanhemmalle lapselle yhtä paljon jakamatonta huomiota kuin aikaisemmin.

Ensimmäinen lapsi voi siksi kokea jäävänsä vähemmälle, vaikka vanhemman oma rakkauden tunne ei olisi vähentynyt. Kokemus muistuttaa, että rakastavan aikomuksen ja vastaanottajan saaman huomion välillä voi olla suuri ero.

Vanhemmuuden ja romanttisen rakkauden rinnastus ei ole täydellinen. Romanttisiin suhteisiin liittyy usein seksuaalista yksinoikeutta, yhteisiä sopimuksia ja erityinen asema, joita vanhemman ja lapsen suhteessa ei ole. Esimerkki osoittaa silti, ettei kaiken kiintymyksen tarvitse noudattaa jakolaskua.

Leski voi rakentaa uuden suhteen menettämättä aiempaa sidettä

Ben-Zeév käyttää erityisenä esimerkkinä leskiä, jotka rakastuvat uudelleen. Uusi kumppani ei välttämättä korvaa kuollutta puolisoa, vaan uusi suhde voi rakentua aiemman tunnesiteen rinnalle.

Tätä tukee surututkimuksessa käytetty jatkuvan siteen käsite. Menetetystä ihmisestä ei tarvitse irrottautua täydellisesti, vaan suhde voi jatkua muistoissa, tavoissa, arvoissa ja osana omaa elämäntarinaa.

Family Process -tiedelehdessä vuonna 2022 julkaistussa laadullisessa tutkimuksessa haastateltiin 29:ää israelilaista sotaleskeä, jotka olivat avioituneet uudelleen. Haastattelut tehtiin yli kolme vuosikymmentä ensimmäisten puolisoiden kuoleman jälkeen.

Naisista 22 oli säilyttänyt siteen kuolleeseen puolisoonsa myös uuden avioliiton aikana, kun taas seitsemän oli katkaissut siteen. Uuden puolison suhtautumisella oli suuri merkitys siihen, miten ensimmäinen avioliitto ja suru saivat näkyä perheen elämässä.

Toimiva tasapaino ei syntynyt pelkästä tunteiden runsaudesta. Parit tarvitsivat rajoja ja yhteistä ymmärrystä siitä, mikä osa menneestä kuului nykyiseen perheeseen. Joissakin tapauksissa aiempi suhde sulautui luontevasti perheen tarinaan, mutta toisissa se saattoi varjostaa nykyistä avioliittoa tai aiheuttaa jännitteitä.

Tutkimus oli pieni ja hyvin erityisestä ryhmästä, joten sitä ei voi yleistää kaikkiin leskiin tai uusiin parisuhteisiin. Se tarjoaa silti konkreettisen vastauksen väitteeseen, jonka mukaan uusi romanttinen side väistämättä pyyhkisi aiemman pois.

Useampaan rakastuminen ei yksin ratkaise suhdemallia

Mahdollisuus tuntea rakkautta useampaa ihmistä kohtaan ei tarkoita, että jokaisen pitäisi haluta useita parisuhteita. Tunne, parisuhteen rakenne ja sovitut teot ovat eri asioita.

Monogamiassa kaksi ihmistä voi sopia romanttisesta ja seksuaalisesta yksinoikeudesta, vaikka kumpikaan ei voisi luvata, ettei koskaan kokisi ohimenevää ihastusta. Sitoumus koskee sitä, miten tunteiden kanssa toimitaan ja millaisia rajoja suhteessa noudatetaan.

Suostumuksellinen ei-monogamia puolestaan perustuu siihen, että osapuolet tietävät järjestelystä ja hyväksyvät sen. Se ei ole sama asia kuin pettäminen, jossa yhteistä sopimusta rikotaan tai olennaista tietoa salataan.

Vuonna 2025 julkaistu 35 tutkimuksen ja 24 489 osallistujan meta-analyysi ei löytänyt tilastollisesti merkitsevää yleistä eroa monogamisissa ja suostumuksellisesti ei-monogamisissa suhteissa elävien kokemasta parisuhde- tai seksuaalisesta tyytyväisyydestä.

Tulos ei osoita kumpaakaan mallia kaikille paremmaksi eikä todista rakkauden olevan rajatonta. Tutkimuksiin osallistuneet ihmiset olivat jo päätyneet erilaisiin suhdemalleihin, ja tyytyväisyys perustui heidän omiin arvioihinsa. Havainto kuitenkin haastaa oletuksen, että useampi sovittu suhde olisi jo rakenteensa vuoksi väistämättä laimeampi tai huonompi.

Vuonna 2017 julkaistu kolmen tutkimuksen sarja puolestaan havaitsi, että voimakkaampi usko romanttisen rakkauden nollasummaluonteeseen liittyi kielteisempiin arvioihin suostumuksellisesta ei-monogamiasta. Tämä kertoo asenteiden yhteydestä, ei siitä, kumpi käsitys rakkauden määrästä on lopullisesti oikea.

Myönteinen tunne voi rakentaa lisää voimavaroja

Psychology Today perustelee rakkauden laajenevuutta myös Barbara Fredricksonin broaden-and-build-teorialla. Sen mukaan ilo, kiinnostus, tyytyväisyys ja rakkaus voivat avartaa hetkellisesti ajattelua ja toimintamahdollisuuksia sekä auttaa rakentamaan ajan mittaan psykologisia ja sosiaalisia voimavaroja.

Ajatus poikkeaa mallista, jossa tunne vain kuluttaa ihmisessä olevaa kiinteää varastoa. Turvallinen ja myönteinen suhde voi tuottaa luottamusta, uusia taitoja, sosiaalisia yhteyksiä ja parempaa selviytymiskykyä. Ihminen ei välttämättä jää antamisen jälkeen yhtä paljon köyhemmäksi.

Arthur Aronin ja kollegoiden minän laajenemisen malli kuvaa samaa ilmiötä läheisten suhteiden näkökulmasta. Kumppanin näkökulmat, taidot, kokemukset ja voimavarat tulevat osittain osaksi omaa minäkuvaa. Suhde voi siten lisätä sitä, mitä ihminen kokee osaavansa ja voivansa tehdä.

Kumpikaan teoria ei silti todista, että romanttista rakkautta olisi rajattomasti tai että jokainen uusi rakastuminen vahvistaisi aiempaa suhdetta. Ne tarjoavat mekanismin sille, miksi myönteiset tunteet ja läheiset suhteet voivat myös kasvattaa ihmisen voimavaroja sen sijaan, että ne vain kuluttaisivat niitä.

Seksin jälkeinen hyvä olo ei todista halun leviävän muihin

Lähdeartikkeli nostaa seksuaalisuuden esimerkiksi myönteisestä ylijäämästä. Hyvä seksuaalinen kokemus voi lisätä läheisyyttä, itseluottamusta ja elinvoimaa, joten sen vaikutus ei välttämättä pääty itse tilanteeseen.

Andrea Meltzerin johtamassa tutkimuksessa yhdistettiin kahden pitkittäistutkimuksen aineistot, joissa oli yhteensä 214 vastavihittyä paria. Osallistujat pitivät 14 päivän ajan päiväkirjaa seksistä ja tyytyväisyydestään, ja avioliiton laatua arvioitiin uudelleen 4–6 kuukauden kuluttua.

Seksuaalinen tyytyväisyys pysyi keskimäärin koholla noin 48 tuntia seksin jälkeen. Voimakkaampi jälkihehku liittyi parempaan avioliittotyytyväisyyteen tutkimuksen alussa sekä tyytyväisyyden loivempaan laskuun seurannan aikana.

Amy Muisen, Elaine Giangin ja Emily Impettin tutkimuksissa myös seksin jälkeisen hellyyden kesto ja koettu laatu liittyivät parempaan seksuaaliseen ja parisuhdetyytyväisyyteen. Aineistoihin kuului ensin 335 parisuhteessa elävää ihmistä ja toisessa tutkimuksessa 101 vakiintunutta paria.

Nämä havainnot tukevat ajatusta, että hyvä kokemus voi tuottaa myönteisiä vaikutuksia vielä tapahtuman jälkeen. Ne koskevat kuitenkin ennen kaikkea saman parin välistä läheisyyttä. Tutkimukset eivät osoita, että tyydyttävä seksi kasvattaisi romanttista rakkautta tai seksuaalista halua muita ihmisiä kohtaan.

Suhteen käytännön voimavarat ovat aidosti rajallisia

Vaikka tunnetta ei voisi jakaa täsmällisiin annoksiin, moni parisuhteen osa on käytännössä nollasummaluonteinen. Yhdelle ihmiselle annettua iltaa ei voi käyttää samanaikaisesti toisen kanssa, ja pitkä keskustelu vie huomiota muilta velvollisuuksilta.

Rajallisia ovat ainakin aika, fyysinen läsnäolo, keskittymiskyky, uni, raha ja usein myös emotionaalinen energia. Lisäksi kumppanit voivat sopia, että tietyt teot, suunnitelmat tai läheisyyden muodot kuuluvat vain heidän suhteeseensa.

Mustasukkaisuus voi siksi kohdistua hyvin konkreettiseen menettämisen uhkaan. Ihminen ei välttämättä pelkää abstraktin rakkausvaraston hupenemista, vaan sitä, että hänen saamansa huomio, turva, asema tai yhteinen tulevaisuus heikkenee.

Tunnekapasiteetin laajeneminen ei poista näitä huolia. Jos kumppani sanoo rakastavansa yhtä paljon kuin ennen mutta ei enää ole läsnä, pidä lupauksiaan tai huomioi toisen tarpeita, pelkkä vakuutus tunteen määrästä ei korjaa suhdetta.

Monogamia ei edellytä uskoa rakkauden rajallisuuteen

Monogamisen suhteen voi valita monesta syystä. Kahden ihmisen rakenne voi tuntua turvalliselta, selkeältä ja omiin arvoihin sopivalta, ja rajalliset voimavarat voi olla helpompi keskittää yhteen kumppaniin.

Valinta ei edellytä väitettä, jonka mukaan ihmisen olisi psykologisesti mahdotonta tuntea mitään romanttista muita kohtaan. Monogamia voi olla tietoinen sopimus käyttäytymisestä, prioriteeteista ja yhteisen suhteen suojelemisesta.

Samoin ajatus rakkauden laajentumisesta ei vapauta ketään sopimuksista. Salailua, laiminlyöntiä tai rajojen rikkomista ei voi oikeuttaa sillä, ettei rakkaus muka lopu kesken. Suhteen luottamus rakentuu jaetuista säännöistä ja niiden noudattamisesta.

Usean samanaikaisen suhteen ylläpitäminen voi toimia joillekin, mutta se lisää myös neuvoteltavia aikatauluja, tarpeita ja rajoja. Tunteen mahdollisuus ei takaa käytännön kapasiteettia.

Ratkaisevaa on se, mitä ihmiset suhteessa saavat

Rakkauden määrää koskeva filosofinen kysymys jää väistämättä osittain avoimeksi, sillä tunnetta ei voi mitata kuin nestettä säiliössä. Tutkimus antaa vahvempaa näyttöä ihmisten käsityksistä, koetuista tunnesiteistä ja erilaisten suhteiden toiminnasta kuin jonkin yleisen rakkauskapasiteetin koosta.

Parisuhteen kannalta hyödyllisempi kysymys onkin usein toinen: saavatko osapuolet riittävästi rehellisyyttä, aikaa, huomiota, turvaa ja läheisyyttä? Tunteen väitetty runsaus ei auta, jos käytännön tarpeet jäävät jatkuvasti täyttymättä.

Ben-Zeévin tekemä ero sydämen ja suhteen välillä tiivistää asian osuvasti. Sydän voi ehkä tehdä tilaa useammalle ihmiselle, mutta kalenteri, keho ja keskittymiskyky eivät veny samalla tavalla.

Rakkaus ei siis näytä olevan puhdas nollasummapeli, mutta parisuhteiden arki sisältää paljon jaettavaa, josta voi tulla niukkuutta. Kestävä ratkaisu ei synny tunteiden laskemisesta vaan siitä, että rajalliset voimavarat ja yhteiset sopimukset tehdään näkyviksi.