”Et koskaan ajattele minua” – näin myöhästymisestä alkaa riita aivan toisesta asiasta

Yhteinen lähtö viivästyy, ja odottamaan jäänyt kumppani suuttuu. Pian keskustelu koskee sitä, onko toinen itsekäs, vaikka ratkaistavana oli alun perin aikataulu. Olennaista on saada pettymys kuuluviin niin, että myös muutostoive käy selväksi.

Ajatellaan tilannetta, jossa pari on sopinut lähtevänsä vierailulle puoli kuudelta. Toinen odottaa eteisessä, toinen etsii vielä vaatteitaan. Odottaja sanoo: ”Sinulle minun aikani ei merkitse mitään.”

Lauseessa on ymmärrettävä harmi, mutta myös päätelmä toisen arvostuksista. Vastaukseksi voi tulla luettelo kerroista, jolloin tämä on joustanut. Lähtöaika jää keskustelussa sivuun.

Saman asian voisi aloittaa täsmällisemmin: ”Sovimme lähdön puoli kuudeksi. Minua harmittaa odottaa valmiina, kun en tiedä, milloin pääsemme lähtemään.”

The Gottman Institute suosittelee erimielisyyksien aloittamiseen tapaa, jossa kuvataan tilanne, oma tunne ja tarve ilman hyökkäystä kumppanin persoonaa vastaan. Instituutti muistuttaa myös, ettei minä-muotoinen aloitus yksin tee lauseesta rakentavaa: ”Minusta tuntuu, ettet koskaan kuuntele” sisältää edelleen syytöksen.

Mitä pitäisi tapahtua seuraavalla kerralla?

Oman tunteen kertomisen jälkeen tarvitaan vielä pyyntö. Muuten toinen tietää, että tilanne harmittaa, mutta ei välttämättä sitä, millaista ratkaisua ehdotetaan.

Esimerkin odottaja voisi jatkaa: ”Jos huomaat, ettet ehdi sovittuun aikaan, kerro siitä ennen kuin olen ovella.”

Tämä ei poista myöhästymistä, mutta määrittelee yhden muutoksen, jonka toteutumista voi arvioida. ”Ota minut paremmin huomioon” jää huomattavasti avoimemmaksi.

Myöhästyvä kumppani voi puolestaan kertoa, pystyykö hän lupaamaan pyydetyn asian. Jos sovittu lähtöaika on toistuvasti epärealistinen, myös sitä pitää käsitellä.

Onko sovittu aika molemmille sama asia?

Yksi saattaa ymmärtää puoli kuuden tarkoittavan sitä, että auto liikkuu silloin. Toinen voi ajatella, että tuolloin ryhdytään pukemaan ulkovaatteita. Tätä ei tarvitse olettaa selitykseksi, mutta asian voi tarkistaa.

Konkreettinen sopimus voisi olla: ”Puoli kuudelta olemme autossa. Pakataan mukaan otettavat tavarat ennen sitä.”

Samalla voi selvittää, jakaantuuko lähtöön valmistautuminen kohtuullisesti. Jos toinen pukee lapset ja etsii kaikkien tavarat toisen odottaessa omissa kengissään, ongelma ei ratkea pelkällä kellonajan täsmentämisellä.

Tällöin tarvitaan esimerkiksi sopimus siitä, kuka hoitaa mitäkin ennen lähtöä. Tilanteen kuvaaminen antaa mahdollisuuden huomata myös tämän puolen.

Suoruudesta ei tarvitse luopua

Asiallinen aloitus ei tarkoita, että toistuva ongelma pitäisi esittää pienenä tai yhdentekevänä. Voi sanoa: ”Tämä on tapahtunut viimeisillä kolmella kerralla, ja haluan, että sovimme siihen muutoksen.”

Havainto kannattaa pitää sellaisena, jonka pystyy perustelemaan. Jos tarkkaa määrää ei muista, sitä ei tarvitse keksiä tehokeinoksi.

Myöskään kuulijan vastuuta ei voi siirtää kokonaan puhujan sanavalinnoille. Kohtuullinen toive ansaitsee tulla käsitellyksi, vaikka sen esittäjä ei onnistu muotoilemaan kaikkea täydellisesti.

Jos keskustelu karkaa luonteen arviointiin, aiheeseen voi palata yksinkertaisesti: ”En yritä ratkaista, millainen ihminen olet. Haluan sopia siitä, miten toimimme seuraavalla kerralla, kun lähtö viivästyy.”