Vaikeasta lapsuudesta menestykseen – 6 asiaa, jotka auttavat katkaisemaan vanhat mallit

Sekava tai turvaton lapsuus voi opettaa selviytymään, havainnoimaan muita ja kantamaan vastuuta jo hyvin nuorena. Samat keinot voivat auttaa aikuista etenemään pitkälle, mutta ne voivat myös altistaa ylikuormitukselle, miellyttämiselle ja vaikeudelle tunnistaa omia tarpeita. Todellinen muutos alkaa usein vasta silloin, kun lapsuudessa välttämättömistä selviytymiskeinoista opitaan valitsemaan, mitkä palvelevat nykyistä elämää ja mitkä eivät.

Vaikeasta lapsuudesta selviytynyt ihminen voi näyttää ulospäin poikkeuksellisen pärjäävältä. Hän on saattanut oppia lukemaan nopeasti huoneen tunnelmaa, ennakoimaan ongelmia, rauhoittamaan ristiriitoja ja hoitamaan velvollisuutensa ilman muiden apua. Työelämässä tällaiset ominaisuudet voivat näyttää tehokkuudelta, vastuullisuudelta ja vahvalta paineensietokyvyltä.

Saman toiminnan taustalla voi kuitenkin olla jatkuva varuillaanolo. Ihminen ei välttämättä tee kaikkea itse siksi, että hän nauttisi itsenäisyydestä, vaan koska hän ei ole oppinut luottamaan siihen, että joku muu auttaa. Hän voi tavoitella menestystä, mutta samalla pelätä virheitä, torjutuksi tulemista tai hallinnan menettämistä.

YourTangossa julkaistussa artikkelissa yli 30 vuotta perhe- ja parisuhdeterapeuttina työskennellyt Merle Yost tarkastelee kuutta asiaa, joita kaoottisesta lapsuudesta ponnistaneet ja elämässään eteenpäin päässeet ihmiset usein opettelevat. Hänen pääteemansa on rajojen rakentaminen: oman vastuun, tarpeiden ja tunteiden erottaminen siitä, mitä muut odottavat.

Vaikea lapsuus ei ole menestyksen salainen resepti

Ennen kuuden kohdan tarkastelua tarvitaan tärkeä rajaus. Lapsuuden vastoinkäymiset eivät automaattisesti tee ihmisestä vahvaa, empaattista tai menestyvää. Yhdysvaltain tautikeskus CDC muistuttaa, että väkivalta, laiminlyönti, perheen päihde- ja mielenterveysongelmat sekä jatkuva turvattomuus voivat vaikuttaa pitkään terveyteen, hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin.

Vaikeuksien romantisoiminen voi mitätöidä niiden todelliset seuraukset. Selviytyjälle ei pitäisi sanoa, että kärsimys oli lopulta hyväksi, koska hänestä tuli aikaansaava. Menestys kertoo hänen kyvyistään ja mahdollisesti saamastaan tuesta, ei siitä, että lapsen kokema kaaos olisi ollut tarpeellinen kasvatusmenetelmä.

Harvardin Center on the Developing Child korostaa, että vakavista vaikeuksista hyvin selviytyneillä lapsilla on usein ollut ainakin yksi vakaa ja sitoutunut suhde turvalliseen aikuiseen. Resilienssi ei ole vain synnynnäinen luonteenpiirre, joka toisilla on ja toisilta puuttuu. Se rakentuu ihmisen ominaisuuksien, ihmissuhteiden, ympäristön ja opittavien taitojen yhteisvaikutuksesta, ja sitä voidaan vahvistaa myös myöhemmin elämässä.

Siksi kysymys ei ole siitä, miksi vaikea lapsuus tekisi joistakin suuria menestyjiä. Kiinnostavampaa on, millä tavoin ihminen pystyy tunnistamaan kokemustensa vaikutukset, löytämään tukea ja rakentamaan itselleen toisenlaisen tavan elää.

1. He opettelevat tuntemaan itsensä muiden määritelmien ulkopuolella

Kaoottisessa perheessä lapsen huomio suuntautuu helposti muihin. Hän tarkkailee, millä tuulella vanhempi on, mitä sisarus tarvitsee ja millä tavalla seuraava riita voitaisiin välttää. Omien mieltymysten, tunteiden ja rajojen pohtimiseen ei välttämättä jää turvallista tilaa.

Aikuisena tästä voi seurata hämmennys, kun pitäisi vastata yksinkertaiselta kuulostaviin kysymyksiin: mitä minä haluan, mistä minä pidän ja mikä minulle on tärkeää? Ihminen voi olla erittäin taitava täyttämään muiden odotuksia tietämättä, oliko valittu ura, elämäntapa tai ihmissuhde koskaan hänen oma toiveensa.

Itsetuntemus alkaa usein havaintojen tekemisestä ilman välitöntä tuomitsemista. Millaisissa tilanteissa keho jännittyy? Milloin suostuminen tuntuu myöhemmin katkeruutena? Mitkä tavoitteet tuottavat merkitystä myös silloin, kun kukaan ei ole niitä kehumassa? Vastaukset auttavat erottamaan oman identiteetin lapsuudessa omaksutuista rooleista.

Itsensä tunteminen ei tarkoita muuttumattoman todellisen minän löytämistä. Ihminen kasvaa ja hänen tarpeensa vaihtuvat. Oleellista on, ettei omaa arvoa tarvitse jatkuvasti ulkoistaa vanhemmille, esimiehelle, kumppanille tai yleisölle päätettäväksi.

2. He erottavat oman vastuunsa muiden vastuusta

Yost kuvaa rajojen perustaksi kykyä tunnistaa, mikä kuuluu itselle ja mikä toiselle. Lapsena ihminen on voinut oppia ottamaan vastuuta vanhemman mielialasta, perheen rauhasta tai asioista, joiden olisi pitänyt kuulua aikuisille. Tällainen vastuunjako voi jatkua huomaamatta työssä ja ihmissuhteissa.

Työpaikalla rajaton vastuuntunto näkyy esimerkiksi siinä, että ihminen korjaa jatkuvasti muiden virheitä, vastaa viesteihin vapaa-ajalla ja kokee syyllisyyttä tehtävistä, joita hänelle ei ole annettu. Hän saattaa olla organisaatiolle arvokas juuri siksi, että hän paikkaa kaikki aukot, mutta maksaa siitä omalla jaksamisellaan.

Tunteiden erottaminen on yhtä tärkeää. Toisen pettymyksen voi huomata ja ottaa vakavasti ilman, että sen poistaminen muuttuu omaksi velvollisuudeksi. Empatia ei edellytä sitä, että ihminen omaksuu ympärillään olevien mielialat tai suostuu kaikkeen, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli.

Tämä ei tarkoita kylmyyttä eikä vastuusta pakenemista. Terve raja auttaa näkemään täsmällisemmin, missä oma vaikutusvalta alkaa ja päättyy. Ihminen voi pyytää anteeksi omaa tekoaan, auttaa mahdollisuuksiensa mukaan ja samalla hyväksyä, ettei hän voi hallita muiden kaikkia reaktioita.

3. He säilyttävät empatian kadottamatta itseään

Arvaamattomassa ympäristössä kasvaneelle voi kehittyä herkkä kyky huomata äänenpainoja, ilmeitä ja pieniä muutoksia toisten käytöksessä. Lapsena taito on voinut auttaa ennakoimaan, milloin tilanne muuttuu vaaralliseksi tai milloin aikuisen mieliala vaatii varovaisuutta.

Aikuisuudessa herkkyys voi tukea johtamista, asiakastyötä, luovuutta ja läheisiä ihmissuhteita. Ihminen havaitsee sellaista, mikä jää muilta huomaamatta, ja osaa asettua toisen asemaan. Menestystä tukeva ominaisuus voi kuitenkin kuormittaa, jos jokainen ympäristön tunne tulkitaan tehtäväksi, joka hänen pitää ratkaista.

Myötätunto ja rajat eivät ole toistensa vastakohtia. Ihminen voi ymmärtää työkaverin ahdinkoa ottamatta tämän tehtäviä pysyvästi omille harteilleen. Hän voi kuunnella läheistä joutumatta olemaan tavoitettavissa vuorokauden ympäri. Hän voi olla lämmin ja välittävä, vaikka sanoisi joskus ei.

YourTangon lähde puhuu tässä yhteydessä energeettisistä rajoista. Käytännöllisemmin ilmiötä voi tarkastella psykologisina ja emotionaalisina rajoina: kykynä huomata toisen tunnetila, säädellä omaa reaktiota ja päättää tietoisesti, miten tilanteessa toimii. Näin tulkittuna kyse ei ole näkymättömän energian mittaamisesta vaan opittavasta vuorovaikutustaidosta.

4. He ymmärtävät, ettei loppuun palaminen todista vahvuudesta

Vaikeassa lapsuudessa lepo on voinut tuntua turvattomalta tai itsekkäältä. Jos ympäristö oli arvaamaton, valppaana pysyminen saattoi olla järkevää. Jos lapsi sai arvostusta vain hyödyllisyydestään, tekemisestä saattoi muodostua turvallisin tapa ansaita hyväksyntää.

Aikuisena sama malli voi näyttää kunnianhimolta. Ihminen tekee enemmän kuin häneltä pyydetään, ennakoi kaikki ongelmat eikä halua olla kenellekään vaivaksi. Ulkopuoliset näkevät saavutukset, mutta eivät välttämättä sitä, että suorittaminen jatkuu silloinkin, kun keskittyminen, uni ja terveys alkavat kärsiä.

Loppuun palamisen välttäminen ei tarkoita vain lomaa sen jälkeen, kun voimat ovat jo loppuneet. Se tarkoittaa työn määrän, vastuiden, palautumisen ja odotusten tarkastelemista ennen romahdusta. Jos elämä on rakennettu jatkuvan ylivireyden varaan, viikon vapaa ei muuta perusrakennetta.

Kestävä menestys vaatii kykyä huomata omat varoitusmerkit riittävän ajoissa. Ärtyneisyys, univaikeudet, kyynistyminen, vetäytyminen ja tunne siitä, ettei mikään suoritus riitä, eivät ole luonteen heikkoutta. Ne voivat kertoa siitä, että vanha selviytymiskeino on muuttunut liian kalliiksi.

5. He opettelevat sanomaan ei ja kestämään siitä syntyvän epämukavuuden

Jos lapsen turvallisuus riippui aikuisen miellyttämisestä, kieltäytyminen saattoi olla mahdotonta. Ei-sana on voinut johtaa raivoon, syyllistämiseen, vaikenemiseen tai rakkauden vetämiseen pois. Aikuisena keho voi reagoida kieltäytymiseen edelleen kuin kyse olisi vaarasta, vaikka nykyinen tilanne olisi aivan toinen.

Siksi rajojen asettaminen ei aina tunnu heti vapauttavalta. Ensimmäinen ei voi tuoda mukanaan syyllisyyttä, levottomuutta ja tarvetta selittää päätöstä loputtomasti. Epämukava tunne ei silti välttämättä tarkoita, että raja olisi väärä. Se voi kertoa siitä, että ihminen tekee jotakin uutta.

Selkeä kieltäytyminen ei vaadi pitkää puolustuspuhetta. Työssä se voi tarkoittaa sen kertomista, ettei uusi tehtävä mahdu aikatauluun ilman jonkin aiemman tehtävän siirtämistä. Läheisessä suhteessa se voi olla pyyntö keskustella asiasta myöhemmin, kun molemmat ovat rauhoittuneet.

Menestyksen kannalta ei-sana on myös valintaa. Jokainen uusi velvollisuus vie aikaa joltakin toiselta. Kun ihminen ei enää suostu kaikkeen, hän voi suunnata energiansa tavoitteisiin, ihmissuhteisiin ja tehtäviin, joilla on hänelle todellista merkitystä.

6. He näkevät itsestä huolehtimisen laajempana kuin satunnaisena hemmotteluna

Itsestä huolehtiminen yhdistetään helposti kylpyihin, kävelyihin, harrastuksiin ja muihin palauttaviin hetkiin. Ne voivat olla hyödyllisiä, mutta ne eivät yksin korjaa elämäntilannetta, jossa rajat ylittyvät jatkuvasti. Rentoutumisharjoitus ei poista kohtuutonta työmäärää eikä tee kontrolloivasta ihmissuhteesta turvallista.

Syvempi itsehoiva voi tarkoittaa vaikeita ja arkisia ratkaisuja: riittävää unta, avun pyytämistä, lääkärissä käymistä, talouden järjestämistä, kuormittavan vastuun jakamista tai keskusteluavun hakemista. Joskus se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei kaikkea menetettyä aikaa tai lapsuudessa puuttunutta turvaa voida korvata yhdellä saavutuksella.

Meditaatio ja tietoisuustaidot voivat auttaa huomaamaan ajatuksia ja kehon reaktioita ennen automaattista toimintaa. Niitäkään ei pidä käyttää vaatimuksena sopeutua mihin tahansa. Harjoituksen tarkoitus ei ole tehdä ihmisestä entistä tehokkaampaa kestämään kestämätöntä, vaan lisätä mahdollisuutta valita oma toimintansa.

Itsestä huolehtimiseen kuuluu lopulta myös myötätunto omaa historiaa kohtaan. Lapsuudessa kehittyneet toimintamallit eivät ole merkki siitä, että ihmisessä olisi jotakin vialla. Ne ovat usein olleet ymmärrettäviä yrityksiä selvitä tilanteessa, jossa vaihtoehtoja oli vähän.

Menestys voi peittää sen, kuinka paljon ihminen edelleen taistelee

Ulkoisesti menestyvä ihminen voi olla edelleen lapsuuden sääntöjen ohjaama. Hän voi tavoitella ylennystä todistaakseen arvonsa vanhemmalle, jota mikään ei tyydyttänyt. Hän voi hakea esimieheltä hyväksyntää, jota ei saanut kotona, tai tulkita tavallisen palautteen merkiksi hylkäämisestä.

Yost kuvaa sitä, kuinka perheen vuorovaikutustavat voivat siirtyä työpaikoille ja ihmissuhteisiin. Esimiehestä voi huomaamatta tulla mielessä vanhemman kaltainen auktoriteetti ja työtovereista sisarusten kaltaisia kilpailijoita tai suojeltavia. Kyse ei ole siitä, että kaikki työpaikan ristiriidat johtuisivat lapsuudesta, vaan siitä, että nykyinen tilanne voi herättää vanhan reaktion.

Hyödyllinen kysymys kuuluu, vastaako reaktion voimakkuus juuri nyt tapahtunutta. Jos pieni erimielisyys tuntuu täydelliseltä torjunnalta tai tavallinen virhe romahduttaa omanarvontunnon, mukana voi olla jotakin nykyhetkeä vanhempaa. Sen tunnistaminen ei poista tunnetta, mutta se voi estää tunnetta tekemästä kaikkia päätöksiä.

Myös menestyksen määritelmää kannattaa tarkastella. Korkea asema, raha tai näkyvät saavutukset voivat olla arvokkaita tavoitteita, mutta selviytymisen näkökulmasta menestystä voi olla myös turvallinen koti, kyky levätä, luotettavat ihmissuhteet ja vapaus olla jatkuvasti todistamatta omaa arvoaan.

Vanhojen mallien muuttaminen ei edellytä historian kieltämistä

Omien rajojen vahvistaminen voi muuttaa perhesuhteita. Kun aina joustanut ihminen alkaa sanoa ei, muut saattavat tulkita muutoksen itsekkyydeksi. Reaktio ei välttämättä kerro, että raja olisi kohtuuton. Joskus se kertoo vain siitä, että aiempi järjestely hyödytti muita.

Kaikkia suhteita ei silti tarvitse automaattisesti katkaista. Joissakin perheissä uudet rajat voidaan opetella keskustellen, toisissa tarvitaan enemmän etäisyyttä. Ratkaisu riippuu siitä, pystytäänkö ihmisen turvallisuutta, itsenäisyyttä ja päätöksiä kunnioittamaan.

Muutoksen tavoitteena ei ole syyttää lapsuutta jokaisesta aikuisuuden ongelmasta. Tarkoitus on ymmärtää, miksi tietyt tilanteet käynnistävät tutun toimintamallin, ja rakentaa tilalle enemmän vaihtoehtoja. Vastuun ottaminen nykyisestä elämästä ei tarkoita sen väittämistä, että lapsi olisi ollut vastuussa siitä, mitä hänelle tapahtui.

Vahvuus näkyy lopulta valinnanvapauden lisääntymisenä

Kaoottisesta lapsuudesta voi jäädä taitoja, joista on aikuisena hyötyä: tarkkaavaisuutta, sitkeyttä, itsenäisyyttä ja kykyä toimia vaikeissa tilanteissa. Niistä tulee kuitenkin todellisia vahvuuksia vasta silloin, kun ihminen voi käyttää niitä valintansa mukaan eikä siksi, että hänen hermostonsa odottaa jatkuvasti seuraavaa kriisiä.

Itsetuntemus, terve vastuunjako, rajallinen empatia, palautuminen, ei-sanan käyttäminen ja kokonaisvaltainen itsehoiva muodostavat yhdessä uudenlaisen perustan. Ne eivät poista historiaa, mutta voivat vähentää sen valtaa nykyhetkessä.

Merkittävin saavutus ei välttämättä ole se, että ihminen pärjää paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Se voi olla se, ettei hänen enää tarvitse elää kuin jokainen päivä olisi selviytymiskoe. Menestys muuttuu kestävämmäksi, kun sen rinnalle mahtuvat turvallisuus, lepo, omat tarpeet ja ihmissuhteet, joissa hyväksyntää ei tarvitse ansaita jatkuvalla suorittamisella.