Positiivisuus ei tarkoita vaikeuksien kieltämistä – näin toivo säilyy myös huonoina aikoina

Myönteisenä pysyminen on helppoa silloin, kun asiat etenevät suunnitelmien mukaan. Todellinen haaste alkaa hetkellä, jolloin olosuhteet eivät tarjoa optimismille juuri mitään näkyvää perustetta.

Positiivisesta asenteesta puhutaan usein kuin se olisi ihmisen pysyvä luonteenpiirre. Jotkut vain näkevät lasin puoliksi täynnä, kun taas toiset odottavat automaattisesti pahinta.

The Good Men Projectissa julkaistussa kirjoituksessaan Ryan Fan kertoo, ettei hän ole aina ollut ihminen, jota muut kuvailevat myönteiseksi. Vielä noin kymmenen vuotta sitten pienetkin vastoinkäymiset saattoivat lannistaa hänet nopeasti.

Nykyään Fan saa sekä työelämässä että henkilökohtaisissa ihmissuhteissaan palautetta positiivisesta asenteestaan. Hän ei kuitenkaan itse koe olevansa jatkuvasti valoisa tai huoleton.

”Minulle on sanottu viime vuosina usein, että olen erittäin positiivinen ihminen. Se on ollut kiinnostavaa, koska en aina tunne itseäni positiiviseksi”, Fan kirjoittaa.

Hänen kokemuksensa osoittaa, ettei myönteisyys välttämättä tarkoita optimistista tunnetilaa. Se voi olla pikemminkin tapa suhtautua tilanteeseen silloin, kun olo on kaikkea muuta kuin toiveikas.

Positiivisuus ei ole ongelmien sivuuttamista

Myönteisyyden ympärille on muodostunut helposti tunnistettava ihanne. Vaikeuksien keskellä pitäisi nähdä mahdollisuuksia, löytää jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja vakuuttaa itselleen, että kaikki järjestyy.

Tällainen ajattelu voi muuttua vahingolliseksi, jos se estää ihmistä tunnustamasta todellisia ongelmia. Suru, pettymys, pelko ja turhautuminen eivät katoa sillä, että ne korvataan nopeasti kannustavalla iskulauseella.

Fan tekee eron aidon myönteisyyden ja toksisen positiivisuuden välille. Hänen mukaansa positiivisuus ei tarkoita vaikeiden olosuhteiden vähättelyä tai sitä, ettei elämän vastoinkäymisiä saisi tuntea.

”Olen oppinut, ettei positiivisuus tarkoita hellittämätöntä tai toksista myönteisyyttä”, hän toteaa.

Aito optimismi voi alkaa juuri siitä, että tilanne nähdään sellaisena kuin se on. Vasta sen jälkeen voidaan pohtia, onko jotakin tehtävissä ja millä tavalla elämä voisi jatkua vaikeuksista huolimatta.

Riskien näkeminen ei tee ihmisestä kielteistä

Fan työskentelee juristina, joten hänen tehtäviinsä kuuluu mahdollisten ongelmien ja oikeudellisten riskien ennakointi. Aiemmin hän työskenteli kuusi vuotta opettajana Baltimoressa, missä hänen oli varauduttava jo etukäteen oppitunneilla ja oppilaiden välisissä tilanteissa mahdollisesti syntyviin haasteisiin.

Hän ei siis kuvaile itseään ihmiseksi, joka olettaa kaiken sujuvan automaattisesti hyvin. Päinvastoin hän arvioi jatkuvasti, mikä voisi mennä pieleen.

Tämä ei silti ole ristiriidassa positiivisuuden kanssa. Realistinen ihminen voi tunnistaa riskit ja säilyttää samalla uskonsa siihen, että ongelmat ovat ratkaistavissa.

Myönteinen suhtautuminen ei edellytä katseen kääntämistä pois vaarasta. Se voi tarkoittaa sitä, ettei havaittu riski muutu mielessä varmaksi katastrofiksi.

Takaisku ei ole sama asia kuin lopputulos

Vaikean tilanteen keskellä nykyhetki alkaa helposti näyttää pysyvältä. Epäonnistunut yritys tuntuu merkiltä siitä, ettei seuraavakaan onnistu. Menetys voi saada ihmisen uskomaan, ettei vastaavaa hyvää asiaa enää koskaan tule.

Positiivinen ajattelu ei välttämättä väitä, että seuraava yritys onnistuu varmasti. Se jättää kuitenkin avoimeksi mahdollisuuden, että tilanne voi vielä muuttua.

Fan kuvailee kirjoituksessaan käyvänsä parhaillaan läpi henkilökohtaista takaiskua. Hän ei avaa tilanteen kaikkia yksityiskohtia, mutta kokemuksen taustalla on epävarmuutta ja vaikeita tunteita.

Juuri tällaisessa tilanteessa myönteisyyttä todella koetellaan. Se ei enää synny hyvistä uutisista, vaan päätöksestä olla tekemättä tämänhetkisestä pettymyksestä lopullista ennustetta.

Toivo voi olla toimintaa eikä pelkkä tunne

Ihminen ei voi aina päättää tuntevansa iloa tai luottamusta. Hän voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten hän toimii tunteidensa keskellä.

Toivo voi näkyä esimerkiksi siinä, että ihminen lähettää vielä yhden hakemuksen, aloittaa uuden keskustelun, pyytää apua tai yrittää uudelleen. Ulospäin teko voi näyttää pieneltä, vaikka sen tekeminen vaatisi epäonnistumisen jälkeen paljon voimia.

Fanin kirjoituksen alaotsikko kiteyttää ajatuksen kykynä jatkaa yrittämistä ja uskoa siihen, että asiat voivat muuttua paremmiksi.

Myönteisyys ei siten aina ole iloista puhetta. Joskus se on hyvin käytännöllinen päätös ottaa seuraava askel ilman varmuutta siitä, mihin se johtaa.

Pienet onnistumiset muuttavat sisäistä tarinaa

Kielteinen ajattelu vahvistuu helposti toistamalla samoja johtopäätöksiä. Kun jokainen vastoinkäyminen tulkitaan osoitukseksi omasta epäonnistumisesta, mieli alkaa löytää jatkuvasti uusia todisteita saman tarinan tueksi.

Suuntaa voi muuttaa kiinnittämällä huomiota myös siihen, mikä vaikeassa tilanteessa edelleen toimii. Tarkoituksena ei ole peittää ongelmia, vaan estää niitä kasvamasta mielessä koko todellisuuden kokoisiksi.

Huonon päivän aikana onnistuminen voi olla työtehtävän loppuun saaminen, yhteyden ottaminen läheiseen tai pelkkä arkisista velvollisuuksista selviäminen. Yksittäinen onnistuminen ei ratkaise suurempaa ongelmaa, mutta se voi muistuttaa, ettei ihminen ole täysin voimaton.

Myönteisyys ei vaadi jatkuvaa vahvuutta

Positiivisena pidetty ihminen voi myös väsyä, turhautua ja epäillä itseään. Ulkopuolisten näkemä rauhallisuus ei kerro kaikkea siitä, mitä hänen sisällään tapahtuu.

Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun myönteisyydestä on tullut osa ihmisen roolia. Hän saattaa tuntea velvollisuudekseen kannustaa muita silloinkin, kun tarvitsisi itse tukea.

Aito toiveikkuus sallii myös heikot hetket. Ihmisen ei tarvitse vakuuttaa muille kaiken olevan hyvin voidakseen uskoa, ettei tilanne pysy aina samanlaisena.

Joskus positiivisin teko voi olla sen myöntäminen, ettei juuri nyt jaksa yksin.

Vaikeita tunteita ei tarvitse kiirehtiä pois

Pettymyksestä halutaan usein päästä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Läheiset saattavat tarkoittaa hyvää kehottaessaan katsomaan asian valoisaa puolta, mutta liian nopea kannustaminen voi tuntua kokemuksen vähättelyltä.

Ihminen voi tarvita ensin aikaa surra sitä, mitä hän menetti tai mitä ei tapahtunut. Vasta sen jälkeen huomio alkaa luontevammin siirtyä siihen, mitä seuraavaksi voisi tehdä.

Positiivisuus ei siis ole tunteiden yläpuolelle nousemista. Se on luottamusta siihen, ettei yksikään tunne säily samanlaisena ikuisesti.

Kaikkea ei tarvitse kutsua hyväksi

Jokaisesta vastoinkäymisestä ei löydy välttämättä opetusta, eikä kaikkea kärsimystä tarvitse muuttaa tarinaksi henkilökohtaisesta kasvusta.

Jotkin asiat ovat yksinkertaisesti epäoikeudenmukaisia, tarpeettomia tai surullisia. Niiden kutsuminen siunaukseksi voi tuntua loukkaavalta ihmisestä, joka joutuu elämään seurausten kanssa.

Toivo ei kuitenkaan vaadi tapahtuneen selittämistä hyväksi. Ihminen voi ajatella yhtä aikaa, ettei näin olisi pitänyt tapahtua ja että elämä voi silti myöhemmin sisältää jotakin arvokasta.

Optimismi rakentuu uudelleen jokaisen takaiskun jälkeen

Fanin muutos helposti lannistuvasta ihmisestä muiden silmissä positiiviseksi ei tapahtunut siksi, että ongelmat olisivat kadonneet hänen elämästään. Hänen työnsä edellyttää edelleen pahimpien mahdollisten seurausten arviointia, ja myös henkilökohtaiset takaiskut kuuluvat elämään.

Muutos näyttää liittyvän enemmän siihen, millaisen merkityksen hän antaa vaikeuksille. Takaisku voi satuttaa ja hidastaa etenemistä ilman, että siitä tulee lopullinen vastaus.

Myönteisyys onkin vahvimmillaan silloin, kun olosuhteet eivät tue sitä. Hyvänä päivänä tulevaisuuteen luottaminen ei vaadi suurta ponnistusta. Huonona päivänä pieni mahdollisuus paremmasta voi olla juuri se ajatus, joka auttaa jatkamaan.