Henkisesti vahvat ihmiset suhtautuvat epäonnistumiseen näillä 3 tavoilla

Epäonnistumisen pelko voi estää yrittämästä asioita, jotka ovat ihmiselle aidosti tärkeitä. YourTangon kirjoittajan mukaan takaiskuja voi alkaa pitää todisteina rohkeudesta, oppimisen paikkoina ja välivaiheina matkalla kohti tavoitetta.

Epäonnistuminen voi tuntua paljon suuremmalta asialta kuin se todellisuudessa on. Hylätty työhakemus, torjuttu idea tai epäonnistunut projekti saattaa hetkessä muuttua mielessä todisteeksi siitä, ettei ihminen ole tarpeeksi hyvä.

YourTangossa julkaistussa kirjoituksessa lääkäri Akshad Singi kertoo opetelleensa suhtautumaan epäonnistumiseen aivan uudella tavalla. Hän ei enää pidä sitä vain vältettävänä lopputuloksena, vaan mahdollisuutena harjoitella rohkeutta ja jatkaa yrittämistä.

Kirjoituksen lähtökohta on henkilökohtainen näkemys, ei tutkimukseen perustuva määritelmä henkisestä tai emotionaalisesta vahvuudesta.

Epäonnistumisesta ei myöskään tarvitse nauttia ollakseen sitkeä. Pettymys, häpeä ja suru ovat tavallisia reaktioita silloin, kun tärkeä tavoite ei toteudu.

Hyödyllisempi tavoite voi olla se, ettei takaisku saa yksin määritellä omaa arvoa tai estää seuraavan yrityksen tekemistä.

1. He eivät anna muiden mielipiteiden ratkaista epäonnistumisen merkitystä

Moni ei pelkää epäonnistumisessa vain itse lopputulosta. Vielä vaikeammalta voi tuntua ajatus siitä, mitä muut ihmiset tapahtuneesta ajattelevat.

Ihminen voi pelätä näyttävänsä osaamattomalta, menettävänsä arvostusta tai vahvistavansa jonkun toisen epäilykset. Siksi turvalliselta tuntuva vaihtoehto on olla yrittämättä lainkaan.

Singi nostaa esiin yrittäjänä ja verkkoesiintyjänä tunnetun Gary Vaynerchukin, joka on puhunut julkisesti siitä, ettei hän säikähdä häviämistä tai muiden vähäisiä odotuksia.

Ajatuksena on, että muiden epäilyt eivät muuta tavoitetta mahdottomaksi. Ne kertovat lähinnä siitä, mitä ulkopuoliset uskovat juuri sillä hetkellä.

Terve suhtautuminen ei silti edellytä sitä, että onnistumisen tärkeimmäksi tavoitteeksi tulisi epäilijöille kostaminen tai heidän hiljentämisensä.

Jos koko motivaatio perustuu muiden mielipiteiden muuttamiseen, oma hyvinvointi jää edelleen heidän arvioidensa varaan.

Kestävämpi lähtökohta on kysyä, miksi tavoite on itselle tärkeä. Haluanko oppia uuden taidon, rakentaa jotakin hyödyllistä tai elää enemmän omien arvojeni mukaisesti?

Kun tavoite perustuu omaan merkitykseen, muiden vähättely voi edelleen satuttaa, mutta se ei välttämättä ratkaise seuraavaa askelta.

Epäonnistuminen on tällöin tapahtuma, josta voi kerätä tietoa. Se ei ole muiden antama lopullinen tuomio ihmisen kyvyistä tai tulevaisuudesta.

2. He tekevät epäonnistumisesta lyhyen aikavälin tavoitteen

Singi ehdottaa tarkoituksella nurinkurista ajattelutapaa: pitkän aikavälin tavoitteena voi olla onnistuminen, mutta lyhyellä aikavälillä tavoitteeksi asetetaan tietty määrä yrityksiä ja mahdollisia hylkäyksiä.

Ajatus voi auttaa erityisesti tilanteissa, joissa onnistuminen riippuu useista yrityksistä. Tällaisia ovat esimerkiksi työnhaku, kirjoitusten tarjoaminen julkaisuille, myyntityö ja uuden taidon harjoitteleminen.

Jos tavoitteena on saada heti myönteinen vastaus, jokainen kielteinen päätös tuntuu epäonnistumiselta. Jos tavoitteena on lähettää kymmenen laadukasta hakemusta, myös hylkäys voi olla merkki siitä, että suunnitelma etenee.

Singi kertoo päättäneensä kirjoittamisen aloittaessaan, että hänen ensimmäiset kymmenen artikkeliaan todennäköisesti hylätään. Tämä muutti torjunnat odotetuiksi välivaiheiksi.

Hänen tekstinsä hyväksyttiin ennen kuvitteellisen hylkäyskiintiön täyttymistä, mutta olennaista oli pelon vähentyminen.

Myös Jay Shetty on kuvannut epäonnistumisia eräänlaisiksi porteiksi, joiden läpi kulkeminen voi valmistaa ihmistä myöhempään vastuuseen ja menestykseen.

Tällainen ajattelutapa voi lisätä toimintaa, mutta se ei tarkoita, että epäonnistumisten määrä automaattisesti veisi lähemmäksi onnistumista.

Saman virheen toistaminen muuttamatta mitään ei välttämättä opeta uutta. Edistyminen vaatii palautteen tutkimista, menetelmän muuttamista ja joskus myös tavoitteen realistisuuden arviointia.

Epäonnistumisen tekeminen välitavoitteeksi toimii parhaiten silloin, kun todellinen tavoite on harjoitella laadukkaita yrityksiä.

Työnhakija voi esimerkiksi päättää lähettää viisi huolellisesti räätälöityä hakemusta sen sijaan, että mittaisi onnistumistaan vain saamillaan haastattelukutsuilla.

Näin ihminen keskittyy asiaan, johon hän pystyy vaikuttamaan. Lopullinen päätös ei ole kokonaan hänen hallinnassaan, mutta valmistautuminen ja yrittäminen ovat.

3. He onnittelevat itseään siitä, että uskalsivat yrittää

Moni välttää epäonnistumista pysyttelemällä vain tilanteissa, joissa onnistuminen on lähes varmaa.

Tämä voi suojata hetkellisesti häpeältä ja pettymykseltä. Samalla ihminen voi kuitenkin jäädä ilman uusia kokemuksia, taitoja ja mahdollisuuksia.

Singi ehdottaa, että takaiskun jälkeen huomioitaisiin lopputuloksen lisäksi itse yritys.

Työhaastattelusta karsiutuminen voi harmittaa, mutta haastatteluun osallistuminen saattoi vaatia valmistautumista ja rohkeutta. Epäonnistunut esiintyminen voi paljastaa harjoiteltavia asioita, joita ei olisi huomannut ilman esiintymistä.

Itsensä onnitteleminen ei tarkoita lopputuloksen kaunistelua tai vastuun välttämistä.

Projektin epäonnistuessa pitää edelleen selvittää, mikä meni vikaan. Oliko suunnitelma puutteellinen, tarvittiinko lisää osaamista vai olivatko tavoitteet mahdottomat käytettävissä olevilla resursseilla?

Myötätuntoinen suhtautuminen voi auttaa tarkastelemaan näitä kysymyksiä rehellisemmin. Jos virhe tulkitaan välittömästi todisteeksi omasta huonoudesta, ihminen saattaa puolustautua, syyttää muita tai vältellä tapahtuman käsittelemistä.

Kun minäkuva ei ole kokonaan uhattuna, palautetta voi olla helpompi kuunnella.

Kasvun ajattelutavassa kykyjä ei nähdä täysin muuttumattomina ominaisuuksina. Osaamista voidaan kehittää harjoittelulla, toimivilla strategioilla, palautteella ja muiden tarjoamalla avulla.

Tämä ei tarkoita, että kuka tahansa voisi saavuttaa mitä tahansa pelkällä yrittämisellä. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, voimavarat ja mahdollisuudet.

Ajattelutavan hyöty on rajatumpi mutta tärkeä: nykyinen epäonnistuminen ei välttämättä kerro, mihin ihminen pystyy harjoittelun ja tuen jälkeen.

Epäonnistuminen ei automaattisesti opeta mitään

Inspiroivissa puheissa epäonnistuminen esitetään usein menestyksen välttämättömänä opettajana. Todellisuudessa ihminen ei aina opi virheistään.

Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset saattavat jopa yliarvioida sen, kuinka todennäköisesti epäonnistuminen johtaa oppimiseen ja myöhempään menestykseen.

Takaisku voi opettaa vain, jos tapahtunutta pystytään tarkastelemaan riittävän tarkasti.

Hyödyllisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi: Mikä oli omassa hallinnassani? Mikä jäi huomioimatta? Mitä palautetta sain? Mitä teen seuraavalla kerralla eri tavalla?

Jos vastaus on aina vain se, että pitää yrittää kovemmin, olennainen ongelma voi jäädä löytymättä.

Joskus parempi ratkaisu on yrittää toisella tavalla. Toisinaan tavoitetta pitää pienentää, aikataulua muuttaa tai pyytää apua kokeneemmalta ihmiseltä.

Joskus taas on viisasta luopua tavoitteesta, joka vahingoittaa terveyttä, taloutta tai ihmissuhteita.

Luovuttaminen ei ole aina heikkoutta

YourTangon kirjoituksessa korostetaan lähes rajatonta sinnikkyyttä. Sitkeys voi olla tärkeää, mutta kaikesta ei tarvitse pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.

Tavoitteen vaihtaminen voi olla järkevä päätös, jos olosuhteet ovat muuttuneet tai alkuperäinen suunnitelma ei enää vastaa omia arvoja.

Myös epäonnistuneen hankkeen lopettaminen voi vaatia rohkeutta. Ihminen joutuu silloin hyväksymään jo käytetyn ajan, rahan tai työn menetyksen.

Henkinen vahvuus ei siis tarkoita vain kykyä jatkaa. Se voi näkyä myös kykynä arvioida rehellisesti, milloin jatkaminen palvelee tavoitetta ja milloin se ylläpitää pelkkää ylpeyttä tai pelkoa luovuttajan leimasta.

Sinnikkään yrittämisen ja viisaasti lopettamisen välinen raja ei aina ole selvä. Päätöstä voi helpottaa aikarajan, välitavoitteiden ja etukäteen määriteltyjen lopettamiskriteerien käyttäminen.

Kaikki epäonnistumiset eivät ole samanlaisia

Turvallisessa kokeilussa epäonnistuminen voi olla arvokasta. Uuden reseptin epäonnistuminen, harjoituksen keskeytyminen tai hylätty käsikirjoitus eivät tavallisesti aiheuta korjaamatonta vahinkoa.

Toisenlaisissa tilanteissa virheiden seuraukset voivat olla vakavia. Terveydenhuollossa, liikenteessä, taloudellisissa päätöksissä ja muiden turvallisuutta koskevissa asioissa epäonnistumista ei pidä romantisoida.

Rohkea kokeileminen tarvitsee rinnalleen riskien arviointia. Hyvässä järjestelmässä vaaralliset virheet pyritään ehkäisemään etukäteen, ja harjoittelu tehdään mahdollisimman turvallisissa olosuhteissa.

Myös ihmisen omat voimavarat vaikuttavat siihen, kuinka paljon epävarmuutta hän pystyy juuri nyt sietämään.

Uupuneelle tai kriisissä olevalle ihmiselle uusi epäonnistuminen voi olla paljon raskaampi kuin tilanteessa, jossa elämässä on riittävästi turvaa ja palautumista.

Epäonnistuminen on tapahtuma, ei identiteetti

Yksi tärkeimmistä eroista on se, ajatteleeko ihminen epäonnistuneensa jossakin vai olevansa epäonnistuja.

Ensimmäinen kuvaa tiettyä tapahtumaa. Jälkimmäinen muuttaa lopputuloksen koko persoonan määritelmäksi.

Kun epäonnistuminen sidotaan identiteettiin, siitä palautuminen vaikeutuu. Uusi yritys tuntuu vaaralliselta, koska myös seuraava kielteinen tulos näyttäisi vahvistavan saman tuomion.

Tapahtuman rajaaminen auttaa löytämään tarkempia ratkaisuja. Sen sijaan, että ajattelisi olevansa huono työssään, voi todeta valmistautuneensa yhteen tehtävään liian nopeasti tai tarvitsevansa lisää harjoitusta tietyssä taidossa.

Tarkempi kieli ei ole itsensä huijaamista. Se auttaa erottamaan muutettavan toiminnan koko ihmisarvosta.

Pettymykselle saa antaa aikaa

Myönteinen näkökulma ei tarkoita sitä, että epäonnistumisen jälkeen pitäisi hymyillä välittömästi ja alkaa etsiä opetusta.

Pettymys voi vaatia aikaa. Erityisesti pitkään tavoitellun mahdollisuuden menettäminen voi tuntua aidolta surulta.

Tunteen kiirehtiminen pois voi muuttua niin sanotuksi toksiseksi positiivisuudeksi, jossa vaikeat kokemukset yritetään peittää pakotetulla optimismilla.

Rakentavampi järjestys voi olla se, että ihminen ensin tunnistaa pettymyksen, hakee tarvittaessa tukea ja tarkastelee tapahtunutta vasta pahimman tunnereaktion hellitettyä.

Henkisesti vahva ihminen ei ole tunteeton. Hän voi olla pettynyt ja silti tietää, ettei tunne jatku ikuisesti eikä yksittäinen takaisku ratkaise koko tulevaisuutta.

Rohkeutta voi mitata myös yrityksillä

YourTangon kirjoituksen käyttökelpoisin ajatus on huomion siirtäminen pelkästä lopputuloksesta toimintaan.

Onnistumiseen vaikuttavat usein ajoitus, sattuma, kilpailu, resurssit ja muiden ihmisten päätökset. Kaikkia näitä ei voi hallita.

Ihminen voi kuitenkin arvioida, toimiko hän arvojensa mukaisesti, valmistautuiko huolellisesti ja uskaltautuiko tilanteeseen, jossa lopputulos ei ollut varma.

Seuraavan kerran epäonnistumisen jälkeen voi kysyä kolmea asiaa: Mitä tein rohkeasti? Mitä opin aidosti? Mitä muutan ennen seuraavaa yritystä?

Tavoitteena ei ole rakastua epäonnistumiseen. Riittää, ettei sitä tarvitse pelätä niin paljon, että oma elämä alkaa rakentua pelkän välttelyn ympärille.