3 yleistä riitaa vanhempien ja teinien välillä - näin ne voi ratkaista ilman jatkuvaa valtataistelua

Teini tarvitsee edelleen rajoja, mutta haluaa samalla enemmän itsenäisyyttä. Kun säännöistä sovitaan rauhallisena hetkenä, odotukset ilmaistaan selkeästi ja nuori pääsee osallistumaan ratkaisuihin, samoja riitoja ei tarvitse käydä päivästä toiseen.

Puhelin pitäisi laskea pois, astianpesukone tyhjentää ja koulutehtävät aloittaa. Vanhempi muistuttaa asiasta, teini vastaa ärtyneesti ja tavallinen arki muuttuu nopeasti valtataisteluksi.

HuffPostin kirjoittaja Sarene Leeds käsittelee artikkelissaan kolmea erityisen tavallista vanhempien ja teini-ikäisten riidanaihetta: ruutuaikaa, kotitöitä sekä läksyjä ja arvosanoja.

Perhe- ja psykoterapeutti Saba Harouni Lurien mukaan monien riitojen ytimessä ovat itsenäisyys ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään.

Nuoruudessa lapsi harjoittelee päätöksentekoa, muodostaa omaa identiteettiään ja alkaa kyseenalaistaa sääntöjä, jotka hän on aiemmin hyväksynyt helpommin. Vanhemmalla säilyy silti vastuu turvallisuudesta, terveydestä ja perheen yhteisistä rajoista.

Ristiriita on siksi osittain väistämätön. Teini haluaa enemmän vapautta samaan aikaan, kun hänen kykynsä ennakoida kaikkien päätösten seurauksia on vasta kehittymässä.

Riiteleminen ei automaattisesti tarkoita, että perhesuhde olisi huono. Erimielisyydet voivat olla osa normaalia siirtymää lapsuudesta kohti aikuisuutta.

Ratkaisevaa on se, käydäänkö riidat kunnioittavasti ja pystytäänkö niiden jälkeen palaamaan keskusteluun.

1. Puhelin ja muu ruutuaika

Puhelimen käyttö on nykyperheissä yksi näkyvimmistä ristiriitojen aiheista.

Vanhempi näkee laitteen, joka häiritsee unta, läksyjä, liikuntaa ja yhteistä aikaa. Teinille sama puhelin voi olla tärkein yhteydenpitoväline ystäviin, koulutyökalu, viihdekeskus ja paikka, jossa suuri osa ikäryhmän sosiaalisesta elämästä tapahtuu.

Jos vanhempi käsittelee kaikkea käyttöä samanlaisena turhana ruutuaikana, teini voi kokea, ettei hänen arkeaan ymmärretä.

Pelkkä minuuttien laskeminen ei aina kerro käytön vaikutuksista. Olennaista on myös se, mitä laitteella tehdään ja mitä käyttö mahdollisesti syrjäyttää.

On eri asia keskustella ystävän kanssa, tehdä koulutehtävää tai opetella uutta taitoa kuin selata sisältöä tuntikausia niin, että yöunet jäävät lyhyiksi.

Vanhemman kannattaa aloittaa uteliaisuudesta. Mitä sovelluksia nuori käyttää? Keiden kanssa hän viestittelee? Mikä verkossa on hänelle hauskaa, hyödyllistä tai tärkeää?

Kysymysten tarkoitus ei ole kuulustella, vaan ymmärtää ennen rajoista päättämistä.

Rajat ovat silti tarpeellisia, etenkin silloin, kun käyttö heikentää unta, koulunkäyntiä, turvallisuutta tai muuta hyvinvointia.

Toimiva sääntö on mahdollisimman konkreettinen. Epämääräinen vaatimus käyttää puhelinta vähemmän jättää paljon tulkinnanvaraa.

Selkeämpi sopimus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei puhelimia käytetä ruokapöydässä ja että laitteet ladataan yöksi makuuhuoneen ulkopuolella.

Teinin pitäisi mahdollisuuksien mukaan osallistua sääntöjen laatimiseen. Hän voi ehdottaa, milloin tarvitsee puhelinta koulutehtäviin, miten pitää yhteyttä ystäviinsä ja millainen iltaraja olisi realistinen.

Osallistuminen ei tarkoita, että nuori päättää kaikesta. Se lisää kuitenkin kokemusta siitä, ettei sääntöä vain määrätä hänen yläpuoleltaan.

Myös vanhempien oma käytös vaikuttaa sääntöjen uskottavuuteen.

Jos aikuinen selaa puhelinta jatkuvasti ruokailun aikana mutta vaatii teiniä jättämään oman laitteensa pois, sääntö näyttää helposti vallankäytöltä eikä perheen yhteiseltä arvolta.

Vanhempi voi sanoa suoraan, ettei hänenkään puhelimen käyttönsä ole aina hallittua ja että samoja tapoja harjoitellaan yhdessä.

Ruutuaikaa koskevista seurauksista kannattaa sopia etukäteen. Laitteen äkillinen takavarikointi kesken riidan voi voimistaa tilannetta, etenkin jos puhelin on teinille tärkeä sosiaalinen yhteys.

Turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa vanhemman on luonnollisesti puututtava käyttöön välittömästi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vaarallinen yhteydenpito, nettikiusaaminen, laiton sisältö tai vakava unenpuute.

Tavallisissa arkiristiriidoissa suunniteltu ja ennakoitava toimintatapa toimii usein paremmin kuin vihastuneena annettu rangaistus.

2. Kotityöt ja perheen yhteinen vastuu

Kotitöistä riidellään usein siksi, että vanhempi ja teini näkevät tilanteen eri tavoin.

Vanhemmalle tyhjentämätön tiskikone voi olla jälleen yksi tehtävä muutenkin pitkällä listalla. Teinille se voi olla asia, jonka ehtii tehdä myöhemmin ja josta aikuinen huomauttaa hänen mielestään tarpeettoman monta kertaa.

Tilanne muuttuu helposti henkilökohtaiseksi. Vanhempi tulkitsee tekemättömän työn välinpitämättömyydeksi tai laiskuudeksi, ja teini kokee, että hänen koko luonnettaan arvostellaan yhden tehtävän perusteella.

HuffPostin haastattelema Harouni Lurie suosittelee tarkastelemaan kotitöitä käytännön elämäntaitoina eikä pelkkinä vanhempien määrääminä velvollisuuksina.

Nuori tarvitsee tulevaisuudessa kykyä pestä pyykkiä, valmistaa ruokaa, siivota ja huolehtia yhteisistä tiloista. Kotityöt ovat harjoittelua itsenäistä elämää varten.

Perheessä kannattaa määritellä mahdollisimman selkeästi, mitä kunkin vastuulle kuuluu ja milloin tehtävän pitää olla valmis.

Vaatimus siivota huone voi merkitä vanhemmalle lattian imuroimista, vaatteiden järjestämistä ja roskien viemistä. Teini voi tulkita tehtävän suoritetuksi, kun tavarat on siirretty pois näkyvimmältä paikalta.

Kun odotukset kuvataan konkreettisesti, väittely siitä, mitä tehtävällä tarkoitettiin, vähenee.

Kirjallinen tehtävälista voi olla hyödyllinen etenkin perheessä, jossa muistuttaminen aiheuttaa jatkuvaa kitkaa.

Lista ei saisi olla ainoastaan nuoreen kohdistuva valvontaväline. Myös aikuisten ja muiden perheenjäsenten vastuut voidaan tehdä näkyviksi.

Teinille voi antaa valinnanvaraa siinä, mitä töitä hän tekee ja milloin hän suorittaa ne sovitun aikarajan sisällä.

Yksi voi mieluummin tyhjentää tiskikoneen kuin imuroida. Toinen haluaa hoitaa tehtävänsä heti koulun jälkeen ja toinen vasta levättyään hetken.

Valinnan mahdollisuus tukee itsenäisyyttä ilman, että yhteisestä vastuusta luovutaan.

Kotityön tekemättä jättämiseen liittyvän seurauksen kannattaa olla mahdollisimman ymmärrettävä ja ennakolta sovittu.

Jos nuori ei ole laittanut tarvitsemiaan vaatteita pyykkiin sovitusti, luonnollinen seuraus voi olla se, etteivät halutut vaatteet ole seuraavana päivänä puhtaita.

Vanhemman ei tarvitse kiirehtiä aina korjaamaan tilannetta nuoren puolesta.

Seurauksen ei kuitenkaan pitäisi olla suhteettoman suuri tai nöyryyttävä. Viikon puhelinkielto yhden unohtuneen roskapussin vuoksi voi tuntua mielivaltaiselta ja siirtää huomion kokonaan pois alkuperäisestä vastuusta.

Myös kiitoksella on merkitystä.

Teini ei tarvitse ylenpalttista palkintoa jokaisesta tavallisesta tehtävästä, mutta tehdyn työn huomaaminen kertoo, ettei vanhempi kiinnitä huomiota vain virheisiin.

Lyhyt kiitos voi vahvistaa yhteistyötä enemmän kuin oletus siitä, ettei itsestään selvästä velvollisuudesta koskaan tarvitse antaa myönteistä palautetta.

3. Läksyt ja arvosanat

Koulunkäyntiin liittyvä riita alkaa usein vanhemman aidosta huolesta.

Vanhempi tietää, että arvosanat, tehtävien palauttaminen ja opiskelutaidot voivat vaikuttaa nuoren tuleviin vaihtoehtoihin. Teini voi kuitenkin kokea jatkuvat kysymykset merkkinä siitä, ettei häneen luoteta.

Mitä enemmän vanhempi muistuttaa, sitä enemmän nuori saattaa vetäytyä tai vastustaa. Vanhempi tulkitsee vetäytymisen merkiksi siitä, että valvontaa tarvitaan vielä enemmän.

Näin syntyy kehä, jossa kumpikin osapuoli vahvistaa toisen huolta.

Ensimmäiseksi kannattaa selvittää, miksi tehtävät jäävät tekemättä tai arvosanat laskevat.

Kyse ei aina ole motivaation puutteesta. Taustalla voi olla vaikeuksia ymmärtää tehtäviä, heikot opiskelutaidot, keskittymisvaikeudet, univaje, koulukiusaaminen, ahdistus tai tunne siitä, ettei työmäärästä enää selviydy.

Kysymys "Mikä tämän aloittamisessa on vaikeinta?" voi tuottaa enemmän tietoa kuin syytös laiskuudesta.

Vanhemman kannattaa keskittyä ensisijaisesti työskentelytapoihin eikä yksittäiseen numeroon.

Arvosana ei aina kerro suoraan yrittämisen määrästä. Nuori voi tehdä paljon töitä ja saada silti odotettua heikomman tuloksen.

Toisaalta hyvä numero ei tarkoita, että opiskelutavat, stressitaso tai unen määrä olisivat kunnossa.

Prosessiin liittyviä kysymyksiä voivat olla esimerkiksi:

"Millainen suunnitelma sinulla on tehtävän tekemiseen?"

"Tarvitsetko apua työn jakamiseen pienempiin osiin?"

"Onko jokin oppiaine muuttunut viime aikoina tavallista vaikeammaksi?"

Nuori tarvitsee mahdollisuuden harjoitella oman työnsä suunnittelua. Jos vanhempi tarkistaa jokaisen tehtävän, kirjoittaa viestit opettajalle ja estää kaikki koulusta tulevat seuraukset, nuori ei välttämättä pääse kehittämään vastuutaan.

Vanhempi voi auttaa rakentamaan aikataulun ja tarjota rauhallisen työympäristön, mutta itse tehtävän pitäisi mahdollisuuksien mukaan säilyä nuoren vastuulla.

Koulun kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä, jos vaikeudet jatkuvat.

Opettaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja tai opiskeluhuollon ammattilainen voi auttaa selvittämään, onko kyse oppimisen haasteesta, kuormituksesta tai muusta tuen tarpeesta.

Arvosanojen äkillinen lasku yhdessä vetäytymisen, univaikeuksien, jatkuvan ärtyneisyyden tai mielialan selvän muutoksen kanssa voi olla merkki siitä, että nuori tarvitsee muutakin kuin tiukempaa valvontaa.

Vanhemman tehtävänä ei ole jättää nuorta yksin, mutta tuki kannattaa erottaa työn tekemisestä hänen puolestaan.

Säännöt kannattaa laatia ennen seuraavaa riitaa

HuffPostin asiantuntijoiden neuvoissa toistuu ennakoinnin merkitys.

Ruutuajasta, kotitöistä ja koulunkäynnistä on vaikea neuvotella silloin, kun vanhempi on jo vihainen ja nuori puolustuskannalla.

Rauhallisena hetkenä laadittu sopimus vähentää tarvetta keksiä sääntöjä ja seurauksia tunnekuohussa.

Odotukset voidaan kirjoittaa näkyviin esimerkiksi jääkaapin oveen. Sopimuksessa voi lukea, mitkä tehtävät kuuluvat kenelle, milloin ne tehdään ja mitä tapahtuu, jos sovittu asia jää toistuvasti hoitamatta.

Nuoren osallistuminen ei merkitse sitä, että perheestä tehdään demokratia, jossa kaikista turvallisuussäännöistä äänestetään.

Vanhemmalla on edelleen oikeus ja velvollisuus asettaa rajoja.

Osallistuminen tarkoittaa sitä, että teinin näkökulma kuullaan, sääntöjen syyt selitetään ja hänen annetaan vaikuttaa niihin asioihin, joissa joustaminen on mahdollista.

Vanhemman kannattaa valita keskustelun ajankohta tarkasti

Moni riita pahenee siksi, että asia otetaan esiin väärällä hetkellä.

Nälkäinen, väsynyt, kiireinen tai juuri koulusta tullut nuori ei välttämättä pysty vastaanottamaan pitkää keskustelua vastuusta ja tulevaisuudesta.

Sama koskee kuormittunutta vanhempaa.

Asian siirtäminen ei tarkoita ongelman välttelyä, jos keskustelulle sovitaan uusi aika.

Vanhempi voi sanoa: "Olemme molemmat nyt liian vihaisia. Palaamme tähän illalla seitsemältä."

Tauon aikana tarkoituksena ei ole kerätä uusia syytöksiä, vaan antaa kehon ja ajattelun rauhoittua.

Jos keskustelu jatkuu myöhemmin, nuori oppii samalla, ettei vaikeista asioista vaieta pysyvästi mutta niitä ei myöskään tarvitse ratkaista huutamalla.

Kuunteleminen ei poista vanhemman auktoriteettia

Vanhempi voi pelätä menettävänsä auktoriteettinsa, jos hän myöntää nuoren näkökulmassa olevan jotakin järkeä.

Todellisuudessa kuunteleminen voi vahvistaa vanhemman uskottavuutta.

Nuoren ajatuksen tunnistaminen ei tarkoita suostumista kaikkeen.

Vanhempi voi sanoa ymmärtävänsä, että puhelimella käytävä keskustelu on nuorelle tärkeä, ja pitää silti kiinni siitä, ettei laitetta käytetä läpi yön.

Hän voi hyväksyä, että nuori on väsynyt koulupäivän jälkeen, mutta odottaa edelleen tämän hoitavan sovitut kotityöt myöhemmin illalla.

Yhdysvaltain terveysviranomainen CDC suosittelee aktiivista kuuntelemista, jossa nuori saa kertoa ajatuksensa keskeyttämättä ja vanhempi toistaa omin sanoin, mitä kuuli.

Tämä ei ole sama asia kuin kuulustelu tai luento. Tavoitteena on varmistaa, että kumpikin ymmärtää, mistä erimielisyydessä todellisuudessa on kyse.

Riidan aihe ja riitelyn tapa ovat eri asioita

Teini saa vastustaa sääntöä, olla pettynyt ja ilmaista eriävän mielipiteen.

Vanhemman ei tarvitse hyväksyä nimittelyä, uhkailua, tavaroiden rikkomista tai väkivaltaa.

Sama sääntö koskee aikuisia. Vanhemman ei pitäisi nöyryyttää, uhkailla tai käyttää fyysistä rangaistusta saadakseen tahtonsa läpi.

Kunnioittavaa käytöstä voidaan vaatia molemmilta osapuolilta myös silloin, kun itse asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen.

Jos teinin aggressiivisuus muuttuu väkivaltaiseksi tai joku perheenjäsen pelkää turvallisuutensa puolesta, tärkeintä ei ole täydellisen keskustelutavan löytäminen.

Tilanteesta pitää poistua mahdollisuuksien mukaan turvallisesti ja hakea ulkopuolista apua. Suomessa tukea voi kysyä esimerkiksi koulun opiskeluhuollosta, perheneuvolasta, sosiaali- ja terveyspalveluista tai akuutissa vaarassa hätänumerosta 112.

Vanhemman ei tarvitse voittaa jokaista väittelyä

Teinin kasvaminen itsenäiseksi edellyttää, että hän pääsee harjoittelemaan neuvottelua, päätöksentekoa ja seurausten kohtaamista.

Jos vanhempi yrittää voittaa jokaisen erimielisyyden, nuori voi oppia lähinnä tottelemaan valvonnan aikana tai salaamaan asioitaan entistä paremmin.

Kaikista asioista ei kuitenkaan voida neuvotella samalla tavalla.

Turvallisuus, päihteet, väkivalta ja vakavat verkkoriskit vaativat aikuiselta jämäkämpää puuttumista kuin esimerkiksi huoneen siisteys tai vaatetyyli.

Vanhemman kannattaa kysyä itseltään, onko kyse aidosta turvallisuudesta, perheen välttämättömästä toiminnasta vai omasta mieltymyksestä.

Kaikki ärsyttävä käytös ei tarvitse suurta konfliktia.

Tavoitteena ei ole riidaton koti

Täysin riidaton perhe ei välttämättä ole realistinen eikä edes tarpeellinen tavoite.

Nuori tarvitsee mahdollisuuden ilmaista eriäviä mielipiteitä kotona, jossa suhde kestää myös erimielisyyden.

Tärkeämpää on opetella riitelemään tavalla, joka ei riko turvallisuutta tai ihmisarvoa.

HuffPostin käsittelemät kolme arkista aihetta eivät yleensä ratkea yhdellä keskustelulla. Ruutuajan tarve muuttuu, koulun vaatimukset kasvavat ja kotitöitä koskevia vastuita pitää päivittää nuoren iän mukaan.

Toimiva sopimus ei siksi ole pysyvä määräys. Sitä voidaan arvioida uudelleen sovittuna ajankohtana.

Vanhemman tehtävänä on pitää kiinni tärkeistä rajoista ja samalla antaa teinille asteittain enemmän vastuuta.

Nuoren tehtävänä on harjoitella vapautta tavalla, johon kuuluu myös lupausten pitäminen ja omien valintojen seurausten kohtaaminen.

Kun kumpikin ymmärtää, ettei tavoitteena ole toisen voittaminen vaan vähitellen lisääntyvä itsenäisyys, arkinen riita voi muuttua harjoitukseksi tulevaa aikuisuutta varten.