Onko vahva resilienssi varmin tie menestykseen?

Vahva resilienssi parantaa mahdollisuuksia selvitä vastoinkäymisistä ja jatkaa tavoitteiden tavoittelua. Se ei kuitenkaan takaa menestystä, sillä lopputulokseen vaikuttavat myös osaaminen, terveys, tuki, olosuhteet ja sattuma. Sitkeimmän ihmisen sijasta pitkälle saattaakin päästä se, joka osaa vuorotella periksiantamattomuuden, palautumisen ja suunnanmuutoksen välillä.

Menestystarinoissa toistuu tuttu rakenne. Ihminen epäonnistuu, kohtaa torjuntaa tai menettää kaiken, mutta nousee takaisin jaloilleen ja yrittää uudelleen. Jälkikäteen juuri hänen sitkeytensä näyttää ominaisuudelta, joka ratkaisi kaiken.

Ajatus on houkutteleva, koska siinä menestys palautuu asiaan, jota voi ainakin osittain kehittää itse. Jos ihminen vain kestää riittävän pitkään, vaikeudet muuttuvat välivaiheiksi matkalla kohti onnistumista.

Psykologinen tutkimus antaa resilienssille tärkeän roolin, mutta ei tee siitä menestyksen varmaa kaavaa. Kyky sopeutua vastoinkäymisiin auttaa säilyttämään toimintakyvyn ja tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. Se ei silti luo puuttuvaa osaamista, poista rakenteellisia esteitä tai takaa, että oikea mahdollisuus ylipäätään tulee vastaan.

Resilienssi ei tarkoita tunteettomuutta

Resilienssi kuvataan arkikielessä usein kykynä palautua vaikeuksista. Tutkimuksessa käsite on tätä monimutkaisempi. Kyse ei ole pelkästä luonteenpiirteestä, jonka määrä voitaisiin mitata ihmisestä kaikissa tilanteissa samalla tavalla.

Annual Review of Psychology -julkaisussa ilmestyneen laajan katsauksen mukaan psykologinen resilienssi tarkoittaa odotettua parempaa selviytymistä vastoinkäymisten jälkeen. Määritelmä sisältää siis sekä vaikean tilanteen että siitä seuraavan sopeutumisen. Ilman todellista vastoinkäymistä ei voida samalla tavalla päätellä, kuinka resilientisti ihminen toimisi.

Resilientti ihminen voi surra, pelätä, väsyä ja tarvita aikaa. Hän ei välttämättä palaudu nopeasti eikä palaa täsmälleen samanlaiseksi kuin ennen. Olennaista on, että toimintakyky säilyy tai rakentuu vähitellen uudelleen.

Resilienssi voi myös vaihdella elämänalueittain. Ihminen saattaa selvitä työelämän paineista erinomaisesti mutta olla tavallista haavoittuvampi ihmissuhdekriisissä. Voimavarat voivat muuttua iän, terveydentilan, talouden, kuormituksen ja ympäriltä saatavan tuen mukana.

Tämän vuoksi ihmisten jakaminen vahvoihin ja heikkoihin voi johtaa harhaan. Resilienssi syntyy yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa, eikä sama ihminen reagoi kaikkiin vastoinkäymisiin samalla tavalla.

Resilienssi auttaa pysymään mukana pelissä

Menestyksen kannalta resilienssin ilmeisin etu on käytännöllinen. Se, joka pystyy käsittelemään epäonnistumisen ja palaamaan toimintaan, saa enemmän tilaisuuksia oppia, yrittää uudelleen ja hyödyntää seuraava mahdollisuus.

Työhakemuksen hylkäys, yritysidean epäonnistuminen tai luovan työn saama kielteinen palaute ei tällöin muodostu lopulliseksi arvioksi omasta arvosta. Takaisku voidaan nähdä tietona: jotakin pitää harjoitella, muuttaa tai tarjota toiselle yleisölle.

Resilienssi voi suojata myös siltä, että yksittäinen epäonnistuminen laajenee mielessä koko elämää koskevaksi johtopäätökseksi. Kun pettymys pysyy oikeissa mittasuhteissa, päätöksiä ei tarvitse tehdä voimakkaimman häpeän, pelon tai epätoivon hetkellä.

Tämä ei tarkoita kielteisten tunteiden tukahduttamista. Annual Review of Psychology -katsaus painottaa tunteiden säätelyä joustavana prosessina. Hyödyllistä ei ole yhden myönteisen ajattelutavan pakonomainen käyttäminen, vaan tilanteeseen sopivan keinon valitseminen ja sen vaihtaminen tarvittaessa.

Resilienssi voi siis lisätä menestyksen todennäköisyyttä epäsuorasti. Se auttaa säilyttämään oppimisen, yhteistyön ja päätöksenteon mahdollisina silloin, kun ensimmäinen suunnitelma ei toimi.

Tutkimuksissa yhteys näkyy, mutta ei yksinään

Työelämässä resilienssiä tutkitaan usein osana psykologista pääomaa. Siihen lasketaan resilienssin lisäksi toiveikkuus, pystyvyyden tunne ja optimismi.

James B. Aveyn ja hänen työryhmänsä meta-analyysi kokosi 51 erillistä otosta ja yhteensä 12 567 työntekijää. Korkeampi psykologinen pääoma oli yhteydessä muun muassa työtyytyväisyyteen, psykologiseen hyvinvointiin, rakentavaan työpaikkakäyttäytymiseen ja useilla tavoilla arvioituun suoriutumiseen.

Tulos tukee ajatusta, että myönteiset psykologiset voimavarat ovat työssä hyödyllisiä. Se ei kuitenkaan osoita resilienssin yksin aiheuttavan menestystä. Tutkittu kokonaisuus sisältää neljä toisiinsa liittyvää voimavaraa, ja yhteys voi kulkea molempiin suuntiin: onnistumiset, turvallinen työympäristö ja hyvä johtaminen voivat vahvistaa myös ihmisen kokemaa pystyvyyttä ja resilienssiä.

Resilienssiä lähellä oleva sinnikkyys eli grit on saanut menestyskeskustelussa vielä suuremman roolin. Marcus Credén, Michael Tynanin ja Peter Harmsin meta-analyysi tarkasteli 584:ää vaikutusarviota 88 otoksesta, joissa oli yhteensä 66 807 ihmistä.

Grit oli yhteydessä suoriutumiseen ja mukana pysymiseen, mutta yhteydet olivat kokonaisuutena melko vaatimattomia. Lisäksi grit muistutti mittauksissa hyvin voimakkaasti jo ennestään tunnettua tunnollisuuden persoonallisuuspiirrettä. Erityisesti vaivannäön jatkaminen näytti hyödyllisemmältä kuin se, ettei omia kiinnostuksenkohteita koskaan vaihda.

Tutkijat huomauttivat myös, että opiskelutaidot, opintoihin sopeutuminen ja läsnäolo ennustivat opiskelumenestystä gritiä vahvemmin. Sinnikkyydellä on siis arvoa, mutta konkreettiset taidot ja toimivat tavat voivat ratkaista enemmän.

Menestys ei ole yksi mitattava lopputulos

Kysymys resilienssin ja menestyksen yhteydestä riippuu myös siitä, mitä menestyksellä tarkoitetaan. Ulkoisia mittareita voivat olla tulot, asema, tutkinto, yrityksen kasvu tai julkinen tunnustus. Sisäistä menestystä voivat olla mielekäs elämä, terveys, ihmissuhteet ja kokemus omien arvojen mukaisesta toiminnasta.

Sama valinta voi näyttää yhdellä mittarilla onnistumiselta ja toisella menetykseltä. Vuosien äärimmäinen työ voi tuottaa uralla näkyvän tuloksen mutta samalla heikentää terveyttä tai ihmissuhteita. Tällöin ei ole itsestään selvää, todistaako lopputulos vahvasta resilienssistä vai pitkään jatkuneesta ylikuormituksesta.

Myös lähtökohdat vaikuttavat. Taloudellinen turva, koulutus, terveys, turvallinen lapsuus, toimiva yhteiskunta, verkostot ja mahdollisuus käyttää aikaa harjoitteluun muuttavat sitä, kuinka monta epäonnistumista ihminen pystyy kestämään.

Yhdelle epäonnistunut yritys merkitsee arvokasta oppituntia, toiselle velkaa ja kodin menettämisen riskiä. Molemmilta voidaan vaatia rohkeutta, mutta seuraukset eivät ole samat. Siksi menestystä ei voi rehellisesti selittää vain yksilön henkisillä ominaisuuksilla.

Mukana on myös sattuma. Oikea kohtaaminen, sopiva ajankohta, terveys, taloussuhdanne tai yleisön muuttuva kiinnostus voi nostaa yhden osaavan ja sinnikkään ihmisen esiin samalla, kun toinen jää huomaamatta.

Selviytyjäharha saa sitkeyden näyttämään kaikkivoivalta

Menestyjien kertomuksissa on lähes aina vaikeuksia, koska pitkään uraan mahtuu väistämättä epäonnistumisia. Kun menestyjä kertoo jatkaneensa torjunnoista huolimatta, sitkeys näyttää jälkikäteen onnistumisen selvältä syyltä.

Näkymättömiin jäävät ne ihmiset, jotka olivat yhtä sinnikkäitä mutta joiden idea ei koskaan osunut oikeaan aikaan, joiden terveys petti tai joilta loppuivat rahat. He eivät yleensä kirjoita menestysoppaita eivätkä päädy haastatteluihin kertomaan, että periksiantamattomuus ei tällä kertaa riittänyt.

Tätä kutsutaan selviytyjäharhaksi. Huomio kohdistuu onnistuneisiin tapauksiin, vaikka samankaltaisella toiminnalla olisi voinut olla suuri määrä myös toisenlaisia lopputuloksia.

Harha ei tee menestyjien työstä tai sitkeydestä merkityksetöntä. Se muistuttaa vain siitä, ettei jälkikäteen kerrottu elämäntarina pysty osoittamaan, mikä ominaisuus oli ratkaiseva tai olisiko sama toimintatapa vienyt toisen ihmisen samaan tulokseen.

Liiallinen sitkeys voi muuttua ansaksi

Resilienssi sekoitetaan helposti ajatukseen, että lopettaminen on aina epäonnistumista. Todellisuudessa jääräpäinen jatkaminen voi sitoa aikaa, rahaa ja terveyttä tavoitteeseen, jonka edellytykset ovat kadonneet.

Tällainen ansa näkyy esimerkiksi työssä, jossa ihminen kestää vuodesta toiseen haitallisia oloja, koska pitää lähtemistä heikkoutena. Sama voi tapahtua yrityksessä, ihmissuhteessa, urheilussa tai luovassa projektissa.

Jo käytetty vaiva voi voimistaa sitoutumista. Mitä enemmän tavoitteeseen on sijoitettu, sitä vaikeammalta luopuminen tuntuu, vaikka tulevaisuuden näkymät olisivat heikot. Menneitä kustannuksia ei kuitenkaan saada takaisin jatkamalla automaattisesti.

Tavoitteiden säätelyä koskeva meta-analyysi kokosi 421 vaikutusarviota 31 otoksesta. Sekä saavuttamattomasta tavoitteesta irrottautuminen että uuden tavoitteen löytäminen olivat yhteydessä parempaan elämänlaatuun. Yhteys oli vahvempi uusien tavoitteiden löytämisessä kuin pelkässä luopumisessa.

Havainto tekee tärkeän eron luovuttamisen ja suunnanmuutoksen välille. Resilientti ihminen ei välttämättä pidä kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta. Hän voi säilyttää tärkeän arvon tai päämäärän mutta vaihtaa keinon, aikataulun tai koko tavoitteen.

Joustavuus voi olla sitkeyttä tärkeämpää

Toimiva sopeutuminen alkaa tilanteen arvioinnista. Jos ongelmaan voi vaikuttaa, käytännön toiminta, harjoittelu ja ongelman ratkaiseminen ovat usein hyödyllisiä. Jos tilannetta ei voi muuttaa, tärkeämmäksi voi nousta tunteiden käsittely, hyväksyminen ja oman huomion siirtäminen muualle.

Yksi strategia ei siis ole aina hyvä tai huono. Myönteisten puolien etsiminen voi auttaa peruuttamattoman menetyksen käsittelyssä, mutta korjattavissa olevan epäkohdan kaunistelu voi estää tarvittavan toiminnan.

Sama koskee sinnikkyyttä. Harjoittelun jatkaminen voi olla järkevää, jos osaaminen kehittyy ja tavoite on edelleen realistinen. Jos palaute osoittaa, ettei käytetty menetelmä toimi, resilienssiä voi olla juuri se, että uskaltaa rakentaa uuden suunnitelman.

Vahva resilienssi ei siten ole mahdollisimman paksu henkinen panssari. Se muistuttaa enemmän monipuolista työkalupakkia: ihminen osaa kestää, palautua, pyytää apua, ratkaista ongelmia, hyväksyä väistämättömän ja muuttaa suuntaa.

Resilientti ihminen ei selviydy yksin

Menestystarinoissa korostetaan usein yksilön tahdonvoimaa, vaikka selviytyminen rakentuu tavallisesti muiden ihmisten varaan. Perhe, ystävät, opettajat, työtoverit, esihenkilöt ja ammattilaiset voivat tarjota tietoa, turvaa, käytännön apua ja uuden näkökulman.

Resilienssitutkimuksessa suojaavia tekijöitä tarkastellaan nykyään yksilöä laajempina järjestelminä. Lapsen sopeutumiseen vaikuttavat esimerkiksi perheen vakaus ja koulu, työntekijän selviytymiseen johtaminen ja työyhteisö sekä kriisistä toipumiseen palvelujen saatavuus ja taloudellinen turva.

Avun pyytäminen ei ole resilienssin vastakohta. Se voi olla tehokkain tapa palauttaa toimintakyky tilanteessa, jossa omat voimavarat ovat tilapäisesti vähissä.

Myös organisaatioiden on syytä olla varovaisia resilienssipuheen kanssa. Työntekijöiden kouluttaminen kestämään painetta ei korvaa kohtuullista työmäärää, turvallista johtamista tai mahdollisuutta palautua. Jos ympäristö aiheuttaa jatkuvasti vahinkoa, yksilön vahvistaminen ei poista varsinaista ongelmaa.

Resilienssiä voi kehittää, mutta pikaratkaisua ei ole

Resilienssi ei ole täysin pysyvä ominaisuus. Ihminen voi harjoitella tunteiden säätelyä, ongelmanratkaisua, näkökulman vaihtamista ja avun hakemista. Myös onnistuneet kokemukset ja turvalliset ihmissuhteet voivat vahvistaa luottamusta omaan selviytymiseen.

Satunnaistettuja tutkimuksia koonneessa meta-analyysissä yleiset stressinhallintaan perustuvat ohjelmat paransivat mitattua resilienssiä lyhyellä aikavälillä kohtalaisesti. Aineisto koostui kuitenkin 25 pienestä tutkimuksesta, joiden harhariski arvioitiin kohtalaiseksi tai suureksi. Vaikutukset elämänlaatuun ja masennusoireisiin eivät kokonaisuutena olleet tilastollisesti varmoja.

Tutkimus ei siis tue lupausta, että lyhyt kurssi tekisi ihmisestä pysyvästi murtumattoman. Resilienssiä voidaan tukea, mutta vaikutus riippuu harjoittelusta, elämäntilanteesta, käytettävissä olevista resursseista ja siitä, millainen vastoinkäyminen myöhemmin kohdataan.

Käytännössä resilienssiä rakentaa palautumisen suojaaminen jo ennen kriisiä. Riittävä uni, kuormituksen ja levon rytmi sekä tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitäminen eivät kuulosta sankarillisilta, mutta ne muodostavat pohjan, jolta vaikeuksiin voidaan vastata.

Toinen olennainen taito on erottaa toisistaan tapahtuma ja sitä koskeva tulkinta. Epäonnistunut hanke voi osoittaa, ettei tietty ratkaisu toiminut. Se ei vielä osoita, ettei ihminen voisi onnistua toisessa tehtävässä, toisella tavalla tai myöhemmin.

Kolmas taito on rakentaa tavoitteeseen useita reittejä. Jos koko identiteetti ja tulevaisuus lepäävät yhden suunnitelman varassa, yksittäinen este voi romahduttaa kaiken. Vaihtoehtoiset keinot ja useampi merkityksellinen elämänalue tekevät sopeutumisesta helpompaa.

Jos vastoinkäyminen lamaannuttaa pitkäksi aikaa, arki ei onnistu tai olo muuttuu toivottomaksi, ammattilaisen apu on perusteltu osa selviytymistä. Resilienssi ei tarkoita, että kaikki pitäisi ratkaista yksin.

Varmin tie on sopeutuva sinnikkyys

Vahva resilienssi ei ole varmin tie menestykseen, koska mitään yksittäistä varmaa tietä ei ole. Se on kuitenkin arvokas voimavara: ilman kykyä käsitellä pettymyksiä moni oppimisprosessi, ura tai pitkä hanke voi katketa ensimmäisiin suuriin vaikeuksiin.

Resilienssin merkitys on suurimmillaan silloin, kun se yhdistyy osaamiseen, realistiseen palautteeseen, palautumiseen, sosiaaliseen tukeen ja todellisiin mahdollisuuksiin. Pelkkä kestäminen voi pitää ihmisen liikkeessä, mutta se ei takaa, että liike suuntautuu oikeaan paikkaan.

Menestyksen kannalta hyödyllisin ihminen ei välttämättä ole se, joka ei koskaan luovuta. Vahvemmassa asemassa voi olla se, joka tietää, milloin jatkaa samalla tavalla, milloin yrittää uudella tavalla ja milloin käyttää voimansa kokonaan uuteen tavoitteeseen.

Resilienssin ydin ei lopulta ole paluu entiseen hinnalla millä hyvänsä. Se on kyky rakentaa toimiva seuraava vaihe myös silloin, kun alkuperäinen suunnitelma ei enää ole mahdollinen.