Tunnekypsyys ei tarkoita sitä, ettei mikään satu. Se tarkoittaa sitä, ettei omaa kipua tarvitse muuttaa kostoksi, kylmyydeksi tai valtapeliksi.

Kun ihminen loukkaantuu, ensimmäinen reaktio ei ole aina kaunis. Tekisi mieli puolustautua, vetäytyä, piikitellä, antaa takaisin samalla mitalla tai saada toinen tuntemaan edes hetken samaa kipua.

Se on inhimillistä.

Tunnekypsä ihminen ei kuitenkaan mittaa omaa oikeuttaan sillä, kuinka pahalta hänestä tuntuu. Hän voi olla loukkaantunut ja silti pysähtyä ennen kuin toimii tunteen ohjaamana.

Psychology Todayn mukaan emotionaalinen kypsyys näkyy muun muassa siinä, että ihminen pystyy käymään vaikeita keskusteluja, asettamaan rajoja ja olemaan haavoittuva ilman, että hän purkaa pahaa oloaan muiden päälle. Tunteiden säätely ei tarkoita tunteiden tukahduttamista, vaan sitä, että ihminen tekee sisälleen tarpeeksi tilaa tunteelle ilman, että tunne saa johtaa koko keskustelua.

1. Hän ei käytä hiljaisuutta rangaistuksena

Tunnekypsä ihminen voi tarvita tilaa. Hän voi sanoa: "En pysty puhumaan tästä juuri nyt, mutta palaan asiaan myöhemmin."

Se on eri asia kuin mykkäkoulu.

Rankaiseva hiljaisuus jättää toisen arvailemaan, mitä tapahtuu, kuinka kauan rangaistus kestää ja onko yhteys vielä olemassa. Se ei ole rauhoittumista, vaan vallankäyttöä.

Tunnekypsä ihminen ei katoa vain siksi, että toinen alkaisi pelätä menettämistä. Hän voi ottaa etäisyyttä, mutta tekee sen niin, ettei toiselle jää tunne, että suhde on panttivankina.

Gottman Institute kuvaa vetäytymistä eli stonewalling-ilmiötä yhtenä haitallisista konfliktimalleista. Jos ihminen huomaa menevänsä lukkoon, rakentavampi tapa on pyytää taukoa ja palata asiaan myöhemmin, ei kadota keskustelusta kokonaan.

2. Hän ei kerää vanhoja virheitä aseiksi

Kun ihminen loukkaantuu, vanhat haavat voivat nousta mieleen. Yhtäkkiä nykyinen tilanne ei tunnukaan vain nykyiseltä tilanteelta, vaan todisteelta pitkästä kaavasta.

Tunnekypsä ihminen osaa kuitenkin erottaa kaksi asiaa toisistaan: onko kyse toistuvasta ongelmasta vai halusta voittaa riita vanhoilla todisteilla?

Hän ei tuo keskusteluun viiden vuoden takaista mokaa vain siksi, että saisi toisen näyttämään mahdollisimman pahalta. Hän ei rakenna syytekirjelmää, jossa kaikki aiempi muuttuu aseeksi.

Jos jokin kaava todella toistuu, siitä saa ja pitää puhua. Mutta tunnekypsä ihminen ei tee sitä murskatakseen toisen, vaan tehdäkseen näkyväksi sen, mikä suhteessa tarvitsee korjaamista.

3. Hän ei naamioi piikittelyä rehellisyydeksi

Loukkaantunut ihminen voi joskus sanoa asioita, joita hän myöhemmin kutsuu "vain rehellisyydeksi".

"Minähän vain sanoin suoraan."

"Totuus sattuu."

"Jos et kestä kuulla tätä, se ei ole minun ongelmani."

Tunnekypsä ihminen ymmärtää, että rehellisyys ei anna lupaa olla julma. Kaikkea totta ei tarvitse sanoa terävimmässä mahdollisessa muodossa.

Hän voi sanoa: "Tuo satutti minua", ilman että lisää mukaan halveksuntaa, vähättelyä tai henkilökohtaista iskua. Hän ei käytä loukkaantumistaan lupana osua siihen kohtaan, jonka tietää toisessa olevan herkin.

Gottman Institute nostaa halveksunnan, kritiikin, puolustautuvuuden ja vetäytymisen parisuhteiden haitallisiksi konfliktimalleiksi. Erityisesti halveksunta on tuhoisaa, koska se viestii ylemmyyttä eikä halua ymmärtää.

4. Hän ei tee omasta loukkaantumisestaan koko totuutta

Tunne on totta. Mutta tunne ei aina kerro koko totuutta.

Jos ihminen kokee tulleensa sivuutetuksi, hänellä on oikeus tutkia tunnetta. Silti tunne ei automaattisesti tarkoita, että toinen sivuutti tahallaan. Jos jokin kommentti satutti, kipu on todellinen. Silti voi olla mahdollista, että toinen ei tarkoittanut sitä samalla tavalla.

Tunnekypsä ihminen ei vähättele omaa kokemustaan, mutta ei myöskään tee siitä heti lopullista tuomiota toisen luonteesta.

Hän voi sanoa: "Minulle tuli tästä sellainen olo, että en ollut tärkeä. Oliko se tarkoituksesi?"

Tämä on paljon rakentavampaa kuin: "Sinä et koskaan välitä minusta."

5. Hän ei yritä saada toista kärsimään samalla tavalla

Loukkaantuneena voi tulla tarve tasata tilit.

Jos toinen satutti, häntäkin pitäisi satuttaa. Jos toinen sai olon pieneksi, hänellekin pitäisi näyttää, miltä se tuntuu. Jos toinen oli kylmä, hänelle vastataan kylmyydellä.

Tunnekypsä ihminen tunnistaa tämän impulssin, mutta ei tee siitä toimintasuunnitelmaa.

Hän ymmärtää, että kosto ei yleensä korjaa yhteyttä. Se vain vaihtaa rooleja: loukatusta tulee loukkaaja, ja varsinainen asia hukkuu molemminpuoliseen puolustautumiseen.

Tämä ei tarkoita, että hän antaa kaiken anteeksi heti tai nielee oman kipunsa. Se tarkoittaa, että hän ei halua rakentaa suhdetta pelon ja vastaiskujen varaan.

6. Hän ei odota toisen lukevan ajatuksia

Tunnekypsä ihminen ei tee loukkaantumisestaan arvoitusta, jota toisen pitää ratkaista oikein.

Hän ei sano "ei mikään", jos oikeasti jokin on vialla, ja odota sitten, että toinen todistaa välittämisensä arvaamalla. Hän ei testaa toista tahallaan jättämällä olennaisen sanomatta.

Tämä on vaikeaa, koska loukkaantuneena suora puhe voi tuntua haavoittuvalta. On helpompi vetäytyä, vihjailla tai antaa toisen huomata itse.

Mutta läheisyys ei kestä loputtomia testejä.

Tunnekypsä ihminen voi sanoa: "Minua jäi vaivaamaan se, mitä tapahtui." Tai: "Tarvitsisin, että kuuntelisit tämän ilman että alat heti puolustautua."

Psychology Todayn mukaan terve konflikti alkaa usein siitä, että ihminen tunnistaa oman tunteensa ja pystyy puhumaan siitä maadoittuneemmasta paikasta. Tämä voi tarkoittaa taukoa, hengittämistä, tunteen nimeämistä ja sen myöntämistä, että vihan alla voi olla esimerkiksi loukkaantumista, pelkoa, pettymystä tai kaipuuta.

7. Hän ei hylkää itseään vain pitääkseen rauhan

Tunnekypsyys ei ole sama asia kuin loputon ymmärtäminen.

Tunnekypsä ihminen ei ehkä huuda, piikittele tai rankaise hiljaisuudella. Mutta hän ei myöskään niele kaikkea vain siksi, että tilanne pysyisi siistinä.

Hän ei sano "ei se mitään", jos se oli jotain. Hän ei teeskentele olevansa kunnossa vain siksi, että toinen pääsisi helpommalla. Hän ei muutu rauhan vuoksi näkymättömäksi.

Tämä on tärkeä ero: tunnekypsä ihminen ei satuta takaisin, mutta hän ei myöskään luovu omasta totuudestaan.

Hän voi olla lempeä ja silti luja. Hän voi olla rauhallinen ja silti selkeä. Hän voi antaa toiselle mahdollisuuden korjata, mutta ei jää suhteeseen, jossa sama loukkaus toistuu ilman vastuuta.

Tunnekypsyys ei poista kipua, vaan muuttaa tavan toimia sen kanssa

Loukkaantuminen ei tee ihmisestä epäkypsää. Se, mitä ihminen tekee loukkaantumisellaan, kertoo enemmän.

Tunnekypsä ihminen ei ole tunteeton. Hän voi olla syvästi pettynyt, vihainen, surullinen tai hämmentynyt. Mutta hän ei halua tehdä hetkellisestä kivusta pysyvää vahinkoa.

Hän pysähtyy ennen kuin rankaisee. Hän puhuu ennen kuin katoaa. Hän asettaa rajan ennen kuin katkeroituu. Hän kysyy ennen kuin tuomitsee.

Se ei aina pelasta suhdetta. Kaikkia tilanteita ei voi korjata, eikä kaikkien ihmisten kanssa voi rakentaa turvallista yhteyttä.

Mutta tunnekypsä ihminen voi poistua myös ilman, että hänen täytyy tuhota.

Ehkä juuri siinä näkyy kypsyys kaikkein kirkkaimmin: vaikka sattuu, ei tarvitse muuttua ihmiseksi, jota oma kipu ohjaa sokeasti.