Kun oma varmuus rakentuu vastustajan pahuuden varaan, maailmasta tulee helpompi mutta paljon kapeampi paikka.

Joillekin ihmisille eri mieltä oleva ihminen ei ole vain eri mieltä. Hän on uhka, ongelma, moraalisesti vääränlainen tai jopa vihollinen.

Tämä näkyy arjessa, politiikassa, työpaikoilla, perheissä ja sosiaalisessa mediassa. Ihminen ei ainoastaan puolusta omaa kantaansa, vaan tarvitsee vastapuolen, jota vastaan oma hyvyys, järkevyys tai moraalinen ylemmyys voidaan määritellä.

Psychology Todayn mukaan voimakas moraalinen vakaumus voi lisätä ryhmien välistä jakautumista ja tehdä ihmisistä taisteluhenkisiä sekä suvaitsemattomia toisia ryhmiä kohtaan. Kun oma kanta tuntuu moraalisesti ehdottomalta, eri mieltä oleva ei enää näyttäydy vain keskustelukumppanina vaan uhkana oikealle ja väärälle.

1. Vihollinen tekee maailmasta yksinkertaisemman

Monimutkainen maailma on raskas.

Useimmissa asioissa on monta puolta, epätäydellisiä ratkaisuja, ristiriitaisia arvoja ja ihmisiä, jotka voivat olla osittain oikeassa ja osittain väärässä samaan aikaan.

Kaikki eivät kestä tätä epävarmuutta hyvin.

Viholliskuva helpottaa. Kun toinen osapuoli on paha, tyhmä, itsekäs tai moraalisesti kelvoton, omaa ajattelua ei tarvitse enää tarkistaa yhtä tarkasti. Maailma jakautuu selvästi kahteen: meihin, jotka ymmärrämme, ja heihin, jotka ovat ongelma.

Psychology Todayn tuoreessa artikkelissa moraalisesta varmuudesta muistutetaan, että "me vastaan he" -jako voi tuntua todellista suuremmalta. Artikkelissa korostetaan myös perspektiivin ottamisen merkitystä, koska toisen ymmärtäminen ei tarkoita haitallisen toiminnan hyväksymistä.

2. Vihollinen vahvistaa oman ryhmän tunnetta

Yhteinen vastustaja yhdistää nopeasti.

Kun ihmiset kokevat taistelevansa samaa vihollista vastaan, heidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä. Riittää, että he tietävät, ketä vastaan ovat.

Tämä voi luoda voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Me olemme järkeviä. Me olemme hyviä. Me olemme hereillä. Me näemme totuuden. He taas ovat naiiveja, vaarallisia, pahoja, typeriä tai korruptoituneita.

ScienceDirectin julkaisemassa tutkimuksessa sosiaalisen identiteetin monimutkaisuudesta todetaan, että ulkoryhmän ankariin moraalisiin arvioihin voi liittyä halu vahvistaa oman ryhmän moraalista ylemmyyttä. Toisin sanoen toisen ryhmän tuomitseminen voi saada oman ryhmän näyttämään entistä paremmalta.

Tämä selittää, miksi viholliskuva voi tuntua niin palkitsevalta. Se ei vain kerro, ketä vastaan ollaan. Se kertoo myös, keitä "me" olemme.

3. Vihollinen suojaa ihmistä epävarmuudelta

Jos ihminen myöntää, että vastapuolella on jokin järkevä pointti, hän joutuu epämukavaan tilaan.

Ehkä oma kanta ei olekaan täydellinen. Ehkä asia on monimutkaisempi. Ehkä oma ryhmä on joskus liioitellut. Ehkä ihminen, jota on pitänyt väärän puolen edustajana, ei olekaan täysin paha.

Tällainen epävarmuus vaatii henkistä joustavuutta.

Viholliskuva suojaa siltä. Se antaa luvan olla tutkimatta vastapuolen perusteluja, koska vihollisen kanssa ei tarvitse keskustella. Häntä vastaan pitää vain olla.

Tämä on psykologisesti helppoa, mutta älyllisesti vaarallista. Kun ihminen alkaa määritellä totuuden sen perusteella, kuka sanoo asian, ei sen perusteella, onko asia totta, hän menettää kyvyn oppia vastapuolelta mitään.

4. Vihollinen antaa omalle vihalle luvan

Kaikki ihmiset tuntevat vihaa, pettymystä, kateutta, pelkoa ja turhautumista.

Mutta näitä tunteita ei ole aina helppo tunnustaa. On mukavampaa ajatella olevansa vain oikeudenmukainen, rehellinen tai periaatteellinen.

Vihollinen tekee vihasta moraalisesti hyväksyttävämpää.

Jos toinen ihminen tai ryhmä nähdään riittävän vääränä, oma kovuus ei tunnu kovuudelta. Se tuntuu oikeutetulta. Pilkka ei tunnu ilkeilyltä. Se tuntuu paljastamiselta. Julmuus ei tunnu julmuudelta. Se tuntuu taistelulta hyvän asian puolesta.

Tämä on yksi viholliskuvan vaarallisimmista puolista: se voi saada ihmisen kohtelemaan toisia tavalla, jota hän ei hyväksyisi itseltään ilman moraalista selitystä.

5. Vihollinen estää katsomasta omaa osuutta

Kun kaikki paha on sijoitettu vastapuoleen, omaa puolta ei tarvitse tutkia.

Oman ryhmän virheet voidaan selittää poikkeuksiksi, väärinkäsityksiksi tai välttämättömiksi ylilyönneiksi. Vastapuolen virheet taas nähdään todisteena heidän todellisesta luonteestaan.

Tämä tekee ihmisestä sokean omalle toiminnalleen.

Sosiaalisen identiteetin teoriassa ryhmään kuuluminen vaikuttaa siihen, miten ihmiset näkevät oman ryhmänsä ja ulkoryhmän. ScienceDirectin yhteenvedon mukaan teoria pyrkii selittämään ryhmäkäyttäytymistä ja ryhmien välisiä suhteita sosiaalisen identiteetin kautta.

Käytännössä tämä voi näkyä niin, että ihminen antaa omille enemmän anteeksi ja tulkitsee vastapuolen paljon ankarammin.

6. Vihollinen tekee ihmisestä tärkeämmän tuntuisen

Jos elämä tuntuu sekavalta, yksinäiseltä tai merkityksettömältä, vihollinen voi antaa sille suunnan.

Ihminen ei ole enää vain tavallinen ihminen tavallisine huolineen. Hän on osa taistelua. Hän näkee sen, mitä muut eivät näe. Hän puolustaa jotain tärkeää. Hän seisoo rintamalla väärää vastaan.

Tämä voi tuoda voimakkaan merkityksen tunteen.

Ongelma on, että merkitys rakentuu silloin vastustamisen varaan. Jos vihollinen katoaisi, katoaisi myös osa identiteetistä.

Siksi jotkut ihmiset etsivät aina uuden vihollisen. Kun yksi vastapuoli ei enää riitä, löytyy seuraava. Joku uusi ryhmä, uusi ilmiö, uusi hahmo tai uusi keskustelunaihe, jota vastaan voi taas tuntea olevansa oikealla puolella historiaa.

7. Vihollinen korvaa vaikean keskustelun helpolla leimalla

On paljon helpompaa sanoa "he ovat pahoja" kuin kysyä, miksi he ajattelevat noin.

On helpompaa sanoa "he ovat tyhmiä" kuin pohtia, mitä kokemuksia, pelkoja tai arvoja heidän näkemyksensä taustalla on.

On helpompaa sanoa "he ovat vihollisia" kuin yrittää erottaa toisistaan haitallinen toiminta, huonot perustelut, eri arvot ja vilpitön erimielisyys.

Tämä ei tarkoita, että kaikki näkemykset olisivat yhtä hyviä tai että kaikkea pitäisi ymmärtää loputtomiin. Joitakin asioita saa ja pitää vastustaa.

Mutta jos jokainen eri mieltä oleva muuttuu heti viholliseksi, ihminen ei enää puolusta arvojaan. Hän puolustaa omaa tarvettaan olla kyseenalaistamaton.

Kun oikeassa oleminen vaatii pahan vastapuolen

Ihminen voi olla vahvasti jotakin mieltä ilman, että hän tarvitsee vihollista. Hän voi puolustaa arvojaan, kritisoida kovastikin ja pitää kiinni periaatteistaan ilman, että eri mieltä olevista tehdään ihmisinä kelvottomia.

Viholliskuva syntyy silloin, kun oma varmuus tarvitsee toisen pahuuden tuekseen.

Silloin kysymys ei ole enää vain asiasta. Kysymys on identiteetistä: minä olen oikeassa, koska vastapuoli on vääränlainen.

Tällainen ajattelu voi tuntua hetken turvalliselta. Se antaa selkeyttä, ryhmän, suunnan ja moraalisen aseman. Mutta samalla se kaventaa maailmaa.

Se tekee keskustelusta taistelua, ihmisistä symboleja ja erimielisyydestä todisteen pahuudesta.

Ehkä kypsä ihminen ei tarvitse vihollista tunteakseen olevansa oikeassa. Hän kestää sen, että toinen voi olla väärässä olematta hirviö. Hän kestää myös sen, että omalla puolella voi olla sokeita kohtia.

Se ei tee ihmisestä heikkoa.

Se tekee hänestä vaarallisen vaikeasti manipuloitavan.