Huijarisyndroomasta puhutaan nykyään paljon, joskus jopa kevyesti. Sanaa viljellään somessa ja työelämäpuheessa, ikään kuin kyse olisi ohimenevästä epävarmuudesta tai trendikkäästä itsereflektion muodosta.

Todellisuudessa huijarisyndrooma on monelle pitkäaikainen ja kuormittava kokemus, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä ja oman arvonsa.

Huijarisyndrooma ei tarkoita, että ihminen olisi huono tai osaamaton. Päinvastoin. Usein se koskee ihmisiä, jotka ovat päteviä, tunnollisia ja korkeasti motivoituneita, mutta eivät sisäistä omia onnistumisiaan.

Mitä huijarisyndrooma oikeasti tarkoittaa

Huijarisyndroomassa ihminen kokee, ettei ole ansainnut saavutuksiaan. Hän pelkää, että muut "paljastavat" hänet jossain vaiheessa, vaikka ulkopuoliset näkevät hänet osaavana ja luotettavana.

Tyypillinen ajatus on: "Onnistuin vain sattumalta" tai "Kuka tahansa muu olisi osannut tämän". Kiitos ja tunnustus tuntuvat epämukavilta, jopa uhkaavilta.

Kyse ei ole nöyryydestä, vaan kyvyttömyydestä tunnistaa omaa pätevyyttä realistisesti.

Miksi ilmiö ei ole vain yksilön ongelma

Huijarisyndrooma liitetään usein yksilön itsetuntoon, mutta taustalla on myös rakenteita ja kulttuuria. Työelämä, jossa korostetaan jatkuvaa kehittymistä, vertailua ja näkyvää menestystä, ruokkii tunnetta siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi hyvä.

Erityisesti asiantuntijatyössä odotukset ovat usein epäselviä. Kun "valmista" ei koskaan ole, syntyy helposti kokemus jatkuvasta vajavaisuudesta.

Moni oppii jo varhain, että arvostus täytyy ansaita suorituksilla, ei olemalla riittävä sellaisenaan.

Miltä huijarisyndrooma näkyy arjessa

Huijarisyndrooma ei aina näy ulospäin. Se voi ilmetä esimerkiksi:

- ylivarautumisena ja perfektionismina

- vaikeutena ottaa vastaan kehuja

- jatkuvana itsensä vertailuna muihin

- pelkona tehdä virheitä tai kysyä apua

- uupumuksena, vaikka ulospäin kaikki näyttää sujuvan

Moni pärjää pitkään näiden tunteiden kanssa, mutta hinta maksetaan usein omalla jaksamisella.

Miksi osaaminen ei poista huijarisyndroomaa

Yksi huijarisyndrooman petollisimmista piirteistä on se, että lisääntynyt osaaminen ei välttämättä vähennä tunnetta. Vastuun kasvaessa myös pelko kasvaa.

Mitä enemmän ihminen tietää, sitä paremmin hän myös tiedostaa, kuinka paljon on vielä opittavaa. Tämä voi vääristyä ajatukseksi omasta riittämättömyydestä.

Huijarisyndrooma ei katoa todistamalla itselleen pätevyyttä, koska ongelma ei ole osaamisessa vaan tavassa tulkita itseään.

Miten huijarisyndroomaa voi alkaa purkaa

Ensimmäinen askel on tunnistaa ilmiö ja nimetä se. Kun ymmärtää, ettei ole yksin eikä "rikki", syntyy tilaa tarkastella ajatuksia kriittisemmin.

Auttaa myös:

- omien saavutusten kirjaaminen ylös konkreettisesti

- palautteen ottaminen vastaan ilman selittelyä

- keskustelu luotettavien ihmisten kanssa

- eron tekeminen tunteen ja todellisuuden välille

Huijarisyndrooma ei katoa yhdessä oivalluksessa, mutta sen vaikutus voi heikentyä merkittävästi.

Lopuksi

Huijarisyndrooma ei ole vain muodikas sana tai ohimenevä epävarmuus. Se on monelle todellinen, vuosia mukana kulkeva kokemus, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä ja paikkansa maailmassa.

Kun ilmiöstä puhutaan avoimesti ja realistisesti, sen ote alkaa löystyä. Kyse ei ole siitä, että pitäisi lakata epäilemästä itseään kokonaan, vaan siitä, ettei anna epäilyn määritellä omaa arvoaan.

Usein juuri ne ihmiset, jotka pelkäävät olevansa huijareita, ovat kaikkein tunnollisimpia, vastuullisimpia ja aidosti päteviä.