Kiinalainen mies meni joulukuussa 2007 naimisiin vaimonsa Yu Huan kanssa. Asiat etenivät tapaamisen jälkeen nopeasti, ja pari meni naimisiin hetken seurustelun jälkeen, Oddity Central kertoo.
Yu vaikutti tavalliselta naiselta, jolla on jalat maassa. Hänessä oli kuitenkin toinenkin, miehelle salaisuudeksi jäänyt puoli.
Ensimmäinen lapsi syntyi nopeasti
Pian naimisiinmenon jälkeen Hua ilmoitti miehelleen olevansa raskaana, josta mies oli erittäin iloinen. Nainen synnytti ensimmäisen tyttärensä miehelleen, joka oli suuren osan vuodesta poissa kotoa, töissä rekkakuskina.
Vuosien varrella syntyi vielä lisää lapsia. Vuonna 2019, kolmannen lapsen kohdalla mies havahtui, ettei lapsi voinut olla hänen, koska ei ollut kotona yhdeksän kuukautta aiemmin. Hän kysyi asiasta naiselta, ja nainen väitti lapsen olevan miehen. Nainen onnistui tavalla tai toisella vakuuttamaan miehen, joka hyväksyi hoiviinsa kolmannen tyttären, joka ei ollut hänen.
Lopulta naisen petollisuus oli selvää
Vuonna 2022 mies lopulta ymmärsi tulleensa huijatuksi, ja tajusi vaimonsa pettäneen häntä. Naisella oli suhde Wu-nimisen miehen kanssa, jonka kanssa nainen oli saanut jo neljännen, salatun lapsen. Mies teki tutkimuksia sairaalassa, ja lapseen liittyvässä dokumentaatiossa oli miehen väärennetty nimikirjoitus, ja mies oli nimetty jo neljännen lapsen isäksi, joka ei ollut hänen omansa.
Mies ei tällä kertaa sanonut asiasta vaimolleen, vaan meni suoraan juristin pakeille. Hän haki avioeroa ja tilasi isyystestin. Tällöin selvisi, ettei yksikään hänen kasvattamastaan kolmesta tyttärestä ollut hänen.
Tästä huolimatta mies pyysi oikeudessa lasten huoltajuutta. Lisäksi hän vaati korvauksia pettäjävaimoltaan henkisestä kärsimyksestä.
Oikeusistuin teki päätöksen miehen eduksi
Asiasta on uutisoitu Kiinassa jo vuoden ajan. Nainen sai jonkin verran tukijoita puolelleen, kun hän syytti miestään kotiväkivallasta ja vaimonsa äidin hakkaamisesta. Mies myönsi raivonneensa vaimon äidille tämän tyttären petollisuudesta.
Oikeus antoi tuomion viime vuoden joulukuussa. Mies sai kahden tyttären huoltajuuden itselleen, ja lisäksi hänen vaimonsa joutuu maksamaan miehelleen kuukausittaista elatusapua.
Mies kertoo traumatisoituneensa kokemuksestaan. Hän aikoo muuttaa ja aloittaa uuden elämän.
