Rex Features / AOP
09:10 - 29.09.2022 / viihde / Findance
Tampere paras kaupunki asuntosijoittajalle - Myös Kuopio ja Järvenpää mainioita vaihtoehtoja

Tampere sai ylivoimaisesti eniten myönteisiä arvioita tulevasta kehityksestä syksyn Vuokranantaja-barometrissa. Kuuden suurimman kaupungin lisäksi vain Kuopio ja Järvenpää säilyttivät myönteiset näkymät. Korkojen ja hoitokustannusten nousu on vähentänyt asuntosijoittamisen kannattavuutta ja lisännyt riskejä. Kiinnostus uuden sijoitusasunnon ostamiseen on siksi laskenut edelleen viime keväästä.

- Nousevat ylläpitokustannukset ja korkotaso ovat yleisesti heikentäneet asuntosijoittamisen kannattavuutta ja näkymiä lyhyellä aikavälillä. Tampereella toimivat vuokranantajat uskovat kuitenkin vahvasti kaupungin myönteisen kehityksen jatkumiseen. Paikalliset vuokranantajat myös arvioivat, että vuokralaisen löytäminen oli viime kesänä jopa helpompaa kuin aiemmin, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen sanoo.

Myös tilastot tukevat vuokranantajien arviota. Kun ennen pandemiaa elokuussa 2019 uuden vuokralaisen löytäminen tyhjäksi jääneeseen asuntoon Tampereella kesti keskimäärin 13 päivää, elokuussa 2022 Vuokraovi.comissa uuden vuokralaisen löytäminen kesti keskimäärin 11 päivää. Tampereella myös yksiöiden hinnat ovat jatkaneet nousuaan, vaikka yksiöiden markkinat ovat yleisesti ottaen alkaneet yskähdellä ja hinnat ovat lähteneet laskuun.

Suurten kaupunkien lisäksi näkymät pysyivät positiivisina vain Kuopiossa ja Järvenpäässä. Jyväskylässä ja Vaasassa näkymät olivat neutraalit. Negatiivisimmat näkymät olivat Kajaanissa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Raumalla.

Kiinnostus uuden sijoitusasunnon ostamiseen on laskenut viime kevään Vuokranantaja-barometrin jälkeen. Rokkasen mukaan kehitystä selittävät muun muassa asuntosijoittamisen kannattavuuden heikkeneminen ja riskien lisääntyminen. Kyselyyn vastanneet mainitsivat merkittävimmiksi riskeiksi hoitokustannusten ja korkotason nousun.

- Pankkien luottotilastot osoittavat myös, että uusien sijoitusasuntolainojen ottaminen väheni lähes kolmanneksella viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun. Lisääntynyt epävarmuus ei kuitenkaan näy asuntojen myyntiaikeissa, sillä niiden osuus, jotka aikovat tai harkitsevat sijoitusasunnon myymistä, laski kevään barometrista. Sijoittajat ovat siis jarruttaneet ostopuolella, mutta myynnin suhteen he ovat olleet varovaisia, Rokkanen toteaa.

Rokkasen mukaan asuntosijoittaminen on tyypillisesti pitkäjänteinen sijoitus, jossa katsotaan pitkällä aikavälillä tulevaisuuteen. Esimerkiksi yksiöiden myynnin hidastuminen ja hintojen lasku eivät kannusta myyntiin, vaikka kannattavuus olisikin tilapäisesti laskenut.

Toisaalta sijoittajakysynnän yleinen hidastuminen tarkoittaa, että vakavaraisille ja kasvuhakuisille toimijoille on mahdollisuuksia ostaa kilpailukykyisempään hintaan. Myös korkojen nousu vaikuttaa vain joihinkin vuokranantajiin. Kolmasosalle vastaajista korkojen nousulla ei ole vaikutusta omaan toimintaan, koska lainaa ei ole tai sitä on hyvin vähän.

- Vuokranantajat ovat helpottuneita vuokra-asuntojen kysynnän viimeaikaisesta piristymisestä. Valtakunnallisesti kesäkausi oli vuokra-asuntojen markkinointiaikojen osalta samanlainen kuin kesä 2019 ennen pandemiaa, Rokkanen sanoo.

Lue myös: Oletko hankkimassa sijoitusasunnon? - "Vuokra-asunnoilta vaaditaan korkeampaa tasoa kuin aiemmin"