Metallinilmaisimilla tehdyt löydöt ovat viimeisen vuosikymmenen aikana lisänneet tunnettujen arkeologisten kohteiden määrää Suomessa, mutta liian usein löytäjät eivät osaa toimia löytönsä kanssa oikein. Nyt tämä ”väärin löytäminen” on Savukoskella aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa kohteelle, joka ehjänä olisi voinut olla sensaatio.
Vuonna 2020 vainajanetsintäryhmä Kelsinkäinen teki Savukoskella Lattunan suunnalta myöhäisrautakauteen (800–1200 jkr.) ajoittuvan löydön. Tuolloin he välittömästi lopettivat kaivamisen, jättivät esineet sijoilleen, ja ottivat yhteyttä Lapin maakuntamuseon arkeologi Jari-Matti Kuuselaan. Paikka tutkittiin vielä saman vuoden aikana Museoviraston koekaivausryhmän toimesta ja polttohaudaksi osoittautunut kohde saatiin dokumentoitua ehjänä ja yhtenäisenä kokonaisuutena. Tämä on esimerkki siitä, miten löytäjien kuuluu toimia. Valitettavasti vuotta myöhemmin samalla alueella liikkunut toinen ryhmä ei tehnyt näin.
Vuonna 2021 metallinilmaisimin liikkeellä ollut ryhmä nosti ylös useita esineitä – rautaisen padan sangan, pronssiketjua, pronssisen hevosriipuksen, rautaisen veitsen ja nuolenkärjen sekä tulusraudan ja suuren rautaisen koukun. Lapin maakuntamuseon arkeologi tarkasti kohteen elokuussa 2021 ja löysi kajotusta maasta hiekan seasta vielä pronssisen linturiipuksen ja toisen lasihelmen puolikkaan (kuva). Kaikki esineet voidaan ajoittaa myöhäisrautakauteen. Osoittautui, että ryhmän suorittama esineiden nosto maaperästä oli aiheuttanut kohteelle korvaamattoman vahingon, mikä selvisi elo-syyskuussa, kun Museoviraston koekaivausryhmä Lapin maakuntamuseon toimeksiannosta saapui tutkimaan löytöpaikkaa.
Arkeologi Esa Mikkolalle, Museoviraston koekaivausryhmän johtajalle, paikka oli jo tuttu koska hän oli tutkimassa myös vuoden 2020 polttohautaa. Tuolloin hän oli mielissään, kuinka ammattimaisesti vuoden 2020 löydön tehnyt ryhmä oli toiminut. Tällä kertaa tunnelma oli toinen. Kun maa avattiin vastaan tuli näky, joka oli sekä ihmetystä että vihastusta herättävä. Silmien eteen avautui kaksi punamultahautaa, joiden ei nykytietämän mukaan pitäisi olla rautakautinen vaan tiukasti kivikautinen hautatyyppi, mutta esinelöydöt viittasivat muuhun. Ja siinä vaiheessa ihmetys muuttui vihastukseksi – hautaesineistö oli kokonaisuudessaan joko poissa tai häiriintyneessä kontekstissa.
”Esineiden yhteyttä hautoihin ei voida varmasti osoittaa.” Mikkola sanoo hammasta purren. ”Kaivauksessa teimme vielä löytöjä, mutta yksikään ei ollut enää häiriintymättömässä kontekstissa niin, että niiden yhteys hautoihin olisi täysin kiistatonta. Teemme vielä analyysejä ja pyrimme rekonstruoimaan löytöyhteyksiä niin paljon kuin voimme. Onhan se todennäköistä, että haudat todella ovat rautakautisia punamultahautoja, mutta jos kokonaisuus olisi ollut koskematon, voisimme nyt kenties hyvillä mielin puhua jo sensaatiosta.” Mikkola huokaa.
Lapin maakuntamuseon arkeologi Jari-Matti Kuusela ei ole Mikkolaa iloisemmalla tuulella. ”Tämä on aivan liian yleistä. Ihmiset ’vähän innostuvat’ ja sitten kaikki revitään ylös pysähtymättä hetkeksikään tuumaamaan miten asiassa oikeasti pitäisi toimia. Harvassa näyttävät olevan ne, jotka osoittavat tarvittavaa mielenmalttia. Se, että ei tarkoiteta pahaa, ei saa muodostua tekosyyksi sille, että muinaisesineet kaivetaan ylös ilman ajatuksen häivää. Tässä maassa harrastajalle kuuluu vastuu selvittää, miten toimitaan ja jos ei tiedä niin ottaa selvää. Eihän metsästämäänkään lähdetä niin, että pyssy olalle ja ammutaan kaikkea mikä liikkuu. Eli kysy neuvoja jos et tiedä miten pitää toimia, ja vaikka tiedätkin, niin kysy silti. Sen vuoksi alueellisissa vastuumuseoissa istuu verovaroilla palkattuja arkeologeja.”
Kuuselaa harmittaa toisestakin syystä – alue, jolta löytö tehtiin, oli jo tutkassa. ”Tarkoitus oli mennä sinne viime vuoden löydön tehneen porukan kanssa tekemään systemaattista inventointia, koska tutina oli, että sieltä voisi vielä löytyä jotakin. Tämä vuosi oli valitettavasti niin kiireinen, että jouduin siirtämään suunnitelmia ensi vuoden puolelle ja sittenpä kävi tämä tapaus.” Kuusela puuskahtaa.
Todennäköisyys sille, että haudat olisivat löytyneet hallitussa tutkimustilanteessa arkeologin valvovan silmän alla olisi ollut siis suuri. Silloin olisi kenties voitu puhua siitä sensaatiosta.