Universal Music
09:13 - 19.10.2018 musiikki / Findance
Spotify nyt: uusi Amaranthe-albumi Helix ilmestyi
Ruotsalainen metallibändi Amaranthe on julkaissut viidennen studioalbuminsa Helix.
Massiivisista soundeistaan ja koukuttavista kertosäkeistään tunnettu ruotsalaisyhtye on kasvanut levy levyltä yhä isommaksi ja suositummaksi. Albumi äänitettiin Hansen Studiolla Tanskassa ja sen tuotti tuttuun tapaan Jacob Hansen. Levyltä on aiemmin irrotettu singlet 365, Countdown ja Inferno.
Bändi saapuu uuden albuminsa myötä Suomeen kahdelle keikalle osana The Helix World Tour -kiertuettaan. Yhtye nähdään 15.2. Oulun jäähallissa ja 16.2. Helsingin jäähallin Black Boxissa.
Kuuntele Helix Spotifyssa:
