Pixabay
22:10 - 07.06.2017 / viihde / Johan Ekroth
Kuinka poistutaan vesiliukumäestä kuin pomo - näin se käy tyylillä

Kesälomaan kuuluu ehdottomasti jonkinlaiset vesileikit. Mikäli ne eivät onnistu Suomessa, niin halutaan niitä toteuttaa ulkomaan lämmössä.

Kaikille ei riitä edes perinteinen rannalla oleminen ja veden kanssa läträäminen, vaan heidän tulee päästä vesipuistoon. Sykettä on päästävä nostattamaan muun muassa vesiliukumäissä.

Kun vesiliukumäetkään eivät vielä sellaisenaan riitä, lisätään mukaan usein vielä jonkilainen kilpailu. Tällainen voi olla muun muassa sellainen, jossa vesilukumäestä altaaseen lennettäessä tulee veden roiskua mahdollisimman paljon.

Seuraavassa Twitteriin jaetussa videossa poika kuitenkin tekee kaikkea muuta kuin onnistuu roiskuttamaan vettä. Kyseessä on ehkä kaikkien aikojen tyylikkäin vesiliukumäestä poistuminen.

Toistaiseksi tuntematon nuori mies on tehnyt liu'ullaan vaikutuksen sosiaalisessa mediassa, eikä syyttä. Kyseinen video kuvattiin Jamaikalla, kirjoittaa Huffington Post [lähde].

artikkelin avainsanat:
nettivideot oudoimmat vesiliukumäki