Mielen silmä voi olla hereillä pimeä mutta nähdä unessa: uusi tutkimus paljastaa afantasian oudon ristiriidan

Afantasiassa ihminen ei pysty muodostamaan mielessään tahdonalaisia kuvia, mutta tämä ei välttämättä estä kuvallisia unia. Uudessa tutkimuksessa 46 prosenttia afantasiaryhmän osallistujista kertoi näkevänsä aina kuvia unissaan, ja vain noin 8 prosenttia sanoi, ettei näe niitä koskaan. Tulos korostaa, kuinka erilaisia ihmisten sisäiset kokemukset voivat olla saman käsitteen sisällä.

Sulje silmäsi ja yritä kuvitella punainen omena. Monelle mieleen ilmestyy ainakin haalea kuva, jossa erottuvat hedelmän muoto, väri ja ehkä kiiltävä pinta. Afantasiaa kokeva ihminen voi tietää täsmällisesti, miltä omena näyttää, mutta hänen mieleensä ei muodostu siitä nähtävää sisäistä kuvaa.

Tämä ei tarkoita näkökyvyn, esineiden tunnistamisen tai tietämisen puutetta. Ero koskee mielikuvaa, joka pitäisi synnyttää ilman silmien välittämää näkymää. Juuri siksi kuvalliset unet muodostavat kiinnostavan arvoituksen: miten mieli voi tuottaa yöllä näkymän, jota sama ihminen ei saa päivällä esiin edes yrittämällä?

Psychology Today nostaa esiin kesäkuussa 2026 Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen, jossa selvitettiin afantasiaa kokevien unia tavallista laajemmin. Tutkijat eivät kysyneet vain kuvista, vaan myös unissa koetuista äänistä, sisäisestä puheesta, mausta, hajusta, kosketuksesta ja liikkeestä.

Kiinnostavin tulos oli selvä: osa osallistujista koki valveilla ja unessa hyvin samanlaisen aistimaailman, mutta toisilla ero oli suuri. Afantasia ei siis näyttäytynyt yhtenä tarkkarajaisena ilmiönä, joka toimisi kaikilla samalla tavalla.

Lähes puolet kertoi näkevänsä aina kuvia unissaan

Queenslandin yliopiston Derek H. Arnoldin ja Loren N. Bouyerin sekä Bonnin yliopiston Merlin Monzelin tutkimukseen osallistumisen aloitti 262 ihmistä. Keskeytysten ja tarkkaavaisuustarkistuksissa hylättyjen vastausten jälkeen analyysiin jäi 84 hengen visuaalisen afantasian ryhmä ja 121 osallistujan vertailuryhmä.

Ryhmiä ei muodostettu pelkästään sen perusteella, miksi osallistujat itseään kutsuivat. Tutkijat käyttivät Plymouth Sensory Imagery Questionnaire -kyselyä, jossa arvioidaan eri aisteihin liittyvien mielikuvien voimakkuutta. Afantasiaryhmään sijoitettiin ne, joiden näkömielikuvia koskeva pistemäärä oli enintään 10.

Ryhmä ei silti ollut täysin yhdenmukainen. Sen 84 osallistujasta 66 sai näkömielikuvista pienimmän mahdollisen pistemäärän eli nollan. Muilla 18:lla oli kyselyn perusteella jonkin verran hyvin heikkoa visuaalista mielikuvitusta, jota voidaan kutsua hypofantasiaksi.

Unien sisältöä arvioitiin kuuden pisteen asteikolla. Vastausvaihtoehdot ulottuivat siitä, ettei tiettyä aistikokemusta esiinny koskaan, siihen, että sitä esiintyy aina. Mukana oli myös mahdollisuus sanoa, ettei osallistuja tiedä, kokeeko hän kyseistä asiaa unessa.

Afantasiaryhmästä 46 prosenttia kertoi näkevänsä aina kuvallisia unia. Noin 8 prosenttia puolestaan sanoi, ettei näe unissaan kuvia koskaan. Vertailuryhmässä kukaan ei valinnut jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Loput afantasiaryhmän osallistujista sijoittivat kuvalliset unensa näiden ääripäiden väliin tai eivät olleet asiasta varmoja. Siksi tulosta ei ole aivan täsmällistä tiivistää niin, että 46 prosenttia afantasiaa kokevista näkisi kuvia unissaan. Oikeammin juuri 46 prosenttia ilmoitti näkevänsä niitä aina, ja ainakin osa muista koki niitä harvemmin.

Tahdonalainen mielikuva ja uni syntyvät eri tilanteissa

Valveilla tehtävä omenakoe vaatii tavoitteen asettamista. Ihmisen täytyy päättää, mitä hän haluaa kuvitella, yrittää muodostaa siitä kuva ja pitää näkymää mielessään riittävän kauan voidakseen tarkastella sitä.

Tavallisessa unessa samanlaista tietoista käskyä ei anneta. Henkilö ei yleensä valitse nukkumaan mennessään, milloin huone, kasvot tai maisema ilmestyy. Kokemus syntyy tahdosta riippumatta, ja nukkuja on sen sisällä pikemminkin osallistujana kuin ulkopuolisena suunnittelijana.

Psychology Todayn kirjoittaja, filosofi Bence Nanay tulkitsee eron niin, että ainakin joillakin afantasiaa kokevilla varsinainen kyky kuvalliseen kokemukseen voi olla tallella. Vaikeus saattaa koskea ennen kaikkea kuvan käynnistämistä ja hallitsemista tahdonalaisesti valveilla.

Tämä on mahdollinen selitys, ei tutkimuksessa todistettu aivomekanismi. Tutkimuksessa ei kuvannettu osallistujien aivoja valveilla tai unen aikana, eikä sen perusteella voida osoittaa, mitkä hermoverkot tuottivat eri osallistujien kokemukset.

On myös mahdollista, että afantasian taustalla on useita erilaisia mekanismeja. Yhdellä ihmisellä ero voi liittyä tahdonalaisen hallinnan ja aistimielikuvan väliseen yhteyteen, kun taas toisella mielikuvia ei synny juuri missään tietoisuuden tilassa. Saman kyselytuloksen taakse voi siten kätkeytyä erilaisia sisäisiä todellisuuksia.

Afantasia voi ulottua myös ääneen, hajuun ja kosketukseen

Afantasia tunnetaan parhaiten mielen silmän puuttumisena, mutta mielikuvat eivät rajoitu näkemiseen. Ihminen voi esimerkiksi kuulla päässään tutun kappaleen, palauttaa mieleensä kahvin tuoksun tai kuvitella, miltä villakangas tuntuu sormissa.

Uudessa tutkimuksessa osallistujilta kysyttiin valveilla koetuista ja uniin liittyvistä näkö- ja ääniaistimuksista, sisäisistä keskusteluista, mausta, hajusta, kosketuksesta ja kehon liikkeestä. Kaikkien tutkittujen aistikanavien yhdistetty unitaajuus oli afantasiaryhmässä keskimäärin matalampi kuin vertailuryhmässä.

Kaikki erot eivät kuitenkaan olleet samanlaisia. Sekä afantasia- että vertailuryhmässä hajut ja kosketukset kuuluivat uniin harvemmin kuin näkö, äänet ja liike. Kuvattomuus ei siis ollut osa yleistä tapaa vastata kaikkiin unikokemuksiin kieltävästi.

Valveajan ja unien välillä löytyi keskimääräisiä yhteyksiä etenkin sisäisessä puheessa, kuvitelluissa äänissä ja mauissa. Jos osallistuja kertoi kokevansa tiettyä mielensisältöä arjessa, sitä esiintyi usein myös hänen unissaan. Yhteydet olivat silti enimmäkseen heikkoja tai kohtalaisia.

Näkömielikuvissa vastaavaa yhteyttä ei löytynyt. Afantasiaryhmän vähäinen mutta vaihteleva kyky kuvitella valveilla ei ennustanut sitä, kuinka usein henkilö kertoi näkevänsä unessa kuvia. Tämä tukee ajatusta, että tahdonalainen visualisointi ja kuvallinen unennäkö voivat erkaantua toisistaan.

Tutkimuksen ensimmäiset kaksi kirjoittajaa kuvaavat itseään synnynnäisesti afantasiaa kokeviksi. Heidän omat toisistaan poikkeavat unikokemuksensa olivat yksi tutkimuksen lähtökohdista. Henkilökohtainen havainto ei ollut tulos, mutta se auttoi muotoilemaan kysymyksen, jota aiemmissa tutkimuksissa oli käsitelty puutteellisesti.

Aiempi tutkimus havaitsi keskimäärin vähemmän aistirikkaita unia

Vuonna 2020 Scientific Reportsissa julkaistu laaja kyselytutkimus vertasi 267:ää itse afantasiaa raportoinutta henkilöä kahteen vertailuryhmään. Afantasiaryhmä kertoi näkevänsä vähemmän yöunia ja kuvasi unensa keskimäärin aistimuksiltaan niukemmiksi kuin vertailuryhmät.

Samassa tutkimuksessa erot näkyivät myös muissa mielikuvituksen aistikanavissa. Vain noin 26 prosenttia afantasiaryhmästä raportoi kaikkien tutkittujen aistimielikuvien täydellistä puuttumista. Suurella enemmistöllä oli siis vähintään jonkin verran esimerkiksi ääneen, kosketukseen, liikkeeseen, makuun tai hajuun liittyvää mielensisältöä.

Vuoden 2026 tulos ei varsinaisesti kumoa aiempaa havaintoa. Ryhmätasolla afantasiaa kokevat voivat nähdä muita harvemmin tai vähemmän aistirikkaita unia, vaikka osa heistä näkee kuvia joka kerta uneksiessaan. Keskiarvo ja yksilön kokemus vastaavat eri kysymyksiin.

Tästä syystä afantasian jakaminen yksinkertaisesti kahteen luokkaan voi johtaa harhaan. Joku ei näe valveilla lainkaan kuvia mutta kuulee mielessään musiikin hyvin selvästi. Toinen ei tavoita tahdonalaisesti mitään aistimielikuvaa, mutta kokee yöllä kokonaisia visuaalisia ympäristöjä.

Myös arviot afantasian yleisyydestä riippuvat käytetystä rajasta. Vuonna 2024 julkaistussa kansainvälisessä arviossa noin 1,2 prosenttia osallistujista täytti tiukan afantasian määritelmän ja 3 prosenttia sijoittui hypofantasian alueelle. Väljemmät rajat tuottavat suurempia lukuja, joten yhtä kiistatonta prosenttiosuutta ei ole.

Unessa koettu kuva tunnetaan vasta muistamisen kautta

Tutkimuksen suurin rajoitus liittyy siihen, mitä oikeastaan mitattiin. Osallistujat täyttivät kyselyn verkossa ja arvioivat yleisellä tasolla omia unikokemuksiaan. Heitä ei herätetty laboratoriossa heti unen jälkeen, eikä vastauksia yhdistetty univaiheita mittaavaan aivosähkökäyrään.

Unen sisältöä koskeva vastaus on aina ainakin osittain muistinvarainen. Ihminen voi nähdä unia muistamatta niitä aamulla, muistaa vain tunnelman tai rakentaa hajanaisista kohdista kertomuksen vasta herättyään. Epävarmuus ei siten välttämättä tarkoita, ettei kokemusta ollut.

Tutkimus ei myöskään erotellut REM- ja NREM-unen aikaisia kokemuksia. Elävät ja tarinalliset unet yhdistetään usein REM-uneen, mutta unenkaltaista tietoista sisältöä voidaan raportoida myös muiden univaiheiden jälkeen.

Osallistujajoukko ei ollut satunnainen otos koko väestöstä. Mukana oli tutkimuksesta kiinnostuneita itseään afantasiaa tai hyperfantasiaa kokeviksi kuvanneita ihmisiä sekä Prolific-verkkopalvelusta palkattuja osallistujia. Tuloksesta ei siksi pidä tehdä tarkkaa väestöennustetta siitä, kuinka moni afantasiaa kokeva suomalainen näkee kuvallisia unia.

Tutkijat kutsuvat asetelmaansa eksploratiiviseksi eli ilmiötä kartoittavaksi. Sen 84 hengen afantasiaryhmä riitti osoittamaan suurta vaihtelua, mutta ei ollut tarpeeksi suuri erillisten alatyyppien luotettavaan ryhmittelyyn. Myös havaitut yhteydet olivat korrelaatioita, joista ei voi päätellä syitä.

Seuraava vahva askel olisi unilaboratoriotutkimus. Osallistujia voitaisiin herättää eri univaiheissa, pyytää kuvaamaan kokemus välittömästi ja verrata raportteja samojen ihmisten valveajan mielikuvatehtäviin sekä aivojen toimintaan. Näin muistamisen viive lyhenisi ja mahdolliset erilaiset afantasian muodot erottuisivat paremmin.

Kuvaton mieli ei ole mielikuvitukseton

Afantasia ei tarkoita, ettei ihminen voisi ajatella omenaa, tunnistaa sitä, kuvailla sen ominaisuuksia tai keksiä siitä tarinaa. Tieto voi olla mielessä käsitteinä, sanoina, suhteina ja tosiasioina ilman sisäistä valokuvaa.

Myös luovuus on paljon laajempi ilmiö kuin visuaalisen kuvan näkeminen päässä. Afantasiaa kokeva voi kirjoittaa, säveltää, suunnitella tai tehdä kuvataidetta käyttämällä luonnoksia, ulkoisia vertailukuvia, sääntöjä, käsitteitä ja toistuvaa kokeilua. Piirteen olemassaolo ei itsessään kerro ihmisen lahjakkuudesta tai älykkyydestä.

Kuvallisen unen ja valveajan afantasian yhdistelmä voi tuntua erityisen oudolta. Henkilö voi olla unessa vakuuttunut siitä, että hän näkee kasvot tai maiseman, mutta herättyään hän ei pysty kutsumaan samaa näkymää takaisin tarkasteltavaksi. Jäljelle voi jäädä tieto tapahtumasta ilman palautettavaa kuvaa.

Uni voi olla myös täysin todentuntuinen ilman visuaalista näkymää. Sen sisältö voi rakentua puheesta, ajatuksista, tunteista, liikkeen kokemuksesta tai yksinkertaisesta varmuudesta siitä, mitä tapahtuu. Siksi kuvattomuus ja unettomuus eivät tarkoita samaa asiaa.

Elinikäinen piirre on eri asia kuin äkillinen muutos

Synnynnäistä tai koko elämän jatkunutta afantasiaa ei pidetä sairautena tai vammana, eikä se yleensä vaadi hoitoa. Monet huomaavat eron vasta teini-iässä tai aikuisena, kun keskustelussa selviää, että muut todella tarkoittavat näkevänsä jotakin mielen silmässä.

Harvinaisissa tapauksissa kyky mielikuviin voi kuitenkin kadota myöhemmin esimerkiksi aivovamman tai muun terveyteen liittyvän muutoksen yhteydessä. Jos aiemmin normaalisti toiminut mielikuvitus muuttuu äkillisesti, kyse on eri tilanteesta kuin elinikäisestä afantasiasta ja muutos kannattaa arvioida terveydenhuollossa.

Uusi tutkimus ei vielä kerro, miksi yksi afantasiaa kokeva näkee unissaan elokuvamaisia kohtauksia ja toinen ei näe ainuttakaan kuvaa. Se osoittaa kuitenkin, ettei kysymykseen ole yhtä kaikille sopivaa kyllä- tai ei-vastausta.

Afantasian kiinnostavin opetus saattaa lopulta koskea kaikkia ihmisiä. Ulospäin samanlainen ajatus, muisto tai uni voi rakentua mielessä kuvista, äänistä, sanoista, tilasuhteista tai pelkästä tietämisen tunteesta. Emme tavallisesti huomaa näitä eroja, koska kukaan ei voi katsoa suoraan toisen sisäiseen maailmaan.