Tamagotchi täyttää 30 vuotta – taskulemmikin hoitorutiinit vievät takaisin lapsuuteen

Oliko sillä nälkä? Pitäisikö sen kanssa leikkiä? Tamagotchin kanssa tekemistä riitti, vaikka koko lemmikki mahtui taskuun. Marraskuussa 30 vuotta täyttävä laite tarjoaa syyn palata aikaan, jolloin muutaman pikselin hyvinvointi saattoi tuntua päivän tärkeältä tehtävältä.

Taskulemmikin viehätys oli helppo ymmärtää: pienellä ruudulla oli joku, josta piti huolehtia. Ruokkimisen jälkeen saattoi tulla tarve leikkiä, siivota jäljet tai tarkistaa, oliko kaikki kunnossa. Hoitaminen oli pelin varsinainen sisältö.

Bandain mukaan ensimmäinen Tamagotchi julkaistiin Japanissa 23. marraskuuta 1996. Sen 30-vuotispäivä koittaa siis tänä vuonna marraskuun lopulla.

Pieni lemmikki, tuttu tehtävälista

Alkuperäistä ohjelmointia käyttävissä Original Tamagotchi -laitteissa hoidon perusasiat ovat yhä mukana: hahmoa ruokitaan, sen kanssa leikitään, sairasta lemmikkiä lääkitään ja sen jäljet siivotaan. Myös valojen sammuttaminen kuuluu tehtäviin.

Tehtävälista kuulostaa aikuisen korvaan arkiselta. Lapselle juuri siinä saattoi kuitenkin olla leikin ydin. Joku tarvitsi huolenpitoa, ja itse sai päättää, mitä seuraavaksi tehdään.

Tamagotchia muistellessa mieleen voikin palata laitteen ulkonäön ohella oma tapa käyttää sitä. Tarkistiko ruudun heti aamulla? Kulkiko lemmikki mukana vai oliko sillä kotona oma paikkansa? Hoitorutiinien kautta muistoon liittyy kokonainen tavallinen päivä.

Hahmon kasvamista teki mieli seurata

Tamagotchi kasvaa munasta pieneksi hahmoksi ja edelleen aikuiseksi. Bandain alkuperäisohjelmaa käyttävän mallin kuvauksessa hoitotapa vaikuttaa siihen, millaiseksi aikuiseksi lemmikki kehittyy.

Siinä on yksinkertainen syy palata ruudun ääreen: mitä omasta hoidokista tulee? Sama pieni hahmo on mukana seuraavassakin hetkessä, ja aiemmat hoitokerrat kuuluvat sen tarinaan.

Jälkikäteen voi tuntua huvittavalta, miten vakavasti näin pieneen laitteeseen suhtautui. Muiston ei silti tarvitse olla suuri tai dramaattinen. Joskus olennaista on vain se, että muistaa tarkistaneensa lemmikin voinnin ennen muuta tekemistä.

Yksi laite, yksi hoidokki

Alkuperäisen Tamagotchin ajatus tuntuu nykyisestä digiarjesta katsottuna selkeältä. Laitteeseen tartuttiin oman lemmikin vuoksi. Sen ruudulta ei siirrytty viesteihin, uutisiin tai loputtomaan videovirtaan.

Tätä rajallisuutta voi katsoa myös viehätyksenä. Pienestä valikoimasta tuttuja toimintoja muodostui oma rutiini, johon oli helppo palata. Laitteen ei tarvinnut tarjota joka kerta jotakin täysin uutta.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin taskulemmikin äärellä voi pohtia, kumpaa oikeastaan kaipaa: itse lelua vai sitä elämänvaihetta, jossa sen ruokkimiselle oli oma hetkensä. Jos näyttää Tamagotchin nyt omalle lapselleen, keskustelu voi alkaa yhdestä tutusta tehtävästä: ensin katsotaan, tarvitseeko se ruokaa.