Joe Roganin podcastissa etsittiin kadonnutta huippusivilisaatiota

Joe Roganin vieraana kuultu Cassie Coppersmith uskoo, että osa maailman vaikuttavimmista muinaisjäännöksistä voi olla paljon hyväksyttyä ajoitusta vanhempia. Lähes kolmituntisessa keskustelussa on aitoja arkeologisia arvoituksia, mutta myös pitkiä loikkia havainnoista kadonneeseen teknologiaan, telepatiaan ja tulvaa edeltäneeseen sivilisaatioon.

Muinaiset jade-esineet, viidakon alta löytyneet kaupungit ja käsittämättömän tarkasti työstetty kivi tarjoavat vastustamattoman lähtökohdan vaihtoehtoiselle historialle. Kun samaan kertomukseen lisätään jättimäinen katastrofi, akateemisen maailman väitetty haluttomuus muuttaa käsityksiään ja ajatus kadonneesta teknologiasta, syntyy tarina, jossa lähes jokainen arvoitus näyttää tukevan seuraavaa.

Tätä asetelmaa käsittelee 21. heinäkuuta 2026 julkaistu The Joe Rogan Experience -podcastin jakso numero 2528. Roganin vieraana on Cassie Coppersmith, muinaisia sivilisaatioita ja arkeologisia mysteerejä tutkiva itsenäinen sisällöntuottaja sekä Secrets in Stone -podcastin juontaja. Hän ei esiinny jaksossa ammattiarkeologina, vaan vaihtoehtoisia tulkintoja etsivänä tutkijana ja matkailijana.

Coppersmithin pääajatus on, että eri puolilla maailmaa säilyneet kiviesineet ja rakennelmat voivat olla myöhempien kulttuurien löytämiä ja uudelleen käyttämiä jäänteitä. Hänen mukaansa osa niistä saattaa olla yli 12 000 vuotta vanhan, tulvaa edeltäneen sivilisaation valmistamia. Rogan tarttuu teoriaan innokkaasti, ja keskustelu liikkuu Kiinasta Intiaan, Kambodžaan, Peruun, Turkkiin ja Egyptiin.

Jakson katsomisessa auttaa yksi perussääntö: todellinen esine ei tee automaattisesti todeksi kaikkia siitä esitettyjä selityksiä. Muinaisjäännös voi olla aito, poikkeuksellisen taitavasti tehty ja käyttötarkoitukseltaan epäselvä ilman, että se olisi todiste kadonneesta maailmanlaajuisesta huipputeknologiasta.

Liangzhun jade-esineet ovat todellisia mestariteoksia

Jakso alkaa Kiinan Liangzhu-kulttuurin nefriittijadesta tehdyistä esineistä. Coppersmith nostaa esiin pyöreät bi-kiekot ja cong-esineet, joiden ulkopinta on nelikulmainen ja sisällä kulkee pyöreä reikä. Hän pitää muotoja liian tarkkoina niille työkaluille, joita myöhäisneoliittisen ajan käsityöläisillä tavallisesti arvioidaan olleen.

Esineiden hienostuneisuus ei ole kiistanalainen asia. Unescon mukaan noin vuosina 3300–2300 ennen ajanlaskun alkua kukoistanut Liangzhu oli varhainen alueellinen valtio, jolla oli riisinviljelyyn perustuva talous, sosiaalinen hierarkia, kaupunkisuunnittelua ja laaja vesienhallintajärjestelmä. Jade-esineet kuuluivat sen uskomusjärjestelmään ja ilmensivät vaativaa käsityötaitoa.

Podcastin asetelma muuttuu tässä kohdassa harhaanjohtavaksi, jos vaihtoehtoina pidetään vain alkeellista kivikautista työtä tai tuntematonta koneteknologiaa. Vakiintunut arkeologia ei kuvaa Liangzhun tekijöitä kyvyttömiksi. Päinvastoin kulttuuri tunnetaan juuri erikoistuneesta tuotannosta, suuresta työmäärästä ja monimutkaisesta yhteiskunnallisesta organisaatiosta.

British Museumin esinetiedoissa kerrotaan, että monien bi-kiekkojen keskireikä porattiin kahdelta puolelta. Samat tiedot osoittavat kuitenkin myös valmistuksen jälkiä, joita keskustelussa käsitellään niukasti: reiän keskelle saattoi jäädä pieni harjanne, reunoissa näkyy lohkeamia, osa kiekoista on epäsäännöllisiä ja viimeistelyn taso vaihtelee. Joissakin esineissä näkyy leikkausjälkiä, ja osa rei'istä on työstetty vain yhdeltä puolelta.

Nefriitin vaikea työstettävyys on olennainen havainto, mutta Mohsin asteikko ei yksin ratkaise asiaa. Se mittaa materiaalin naarmuuntumiskestävyyttä, kun taas nefriitti tunnetaan myös sitkeydestään. Kiveä voidaan muotoilla hitaasti sahaamalla, poraamalla, hiomalla ja käyttämällä työstettävää materiaalia kovempaa hioma-ainetta. Menetelmä voi olla äärimmäisen hidas ilman, että se on mahdoton.

Coppersmith ehdottaa, että Liangzhun ihmiset löysivät vanhemmat esineet ja lisäsivät niihin omia kuvioitaan. Tällainen mahdollisuus pitäisi osoittaa löytöyhteyden, kerrostumien, kulumisen, työstöjälkien ja ajoituksen avulla. Pelkkä ero hienon perusmuodon ja karkeammalta näyttävän kaiverruksen välillä ei vielä kerro, että työt olisi tehty eri vuosituhansina tai eri sivilisaatioissa.

Angkorin lidar-löydöt todella muuttivat kaupunkikuvaa

Keskustelun vahvinta aineistoa ovat Kambodžan Angkorin seudulla tehdyt lidar-kartoitukset. Lentokoneesta tai helikopterista lähetettävien laserpulssien avulla voidaan mallintaa maanpintaa tiheän kasvillisuuden peittämillä alueilla. Menetelmä paljasti vuonna 2012 toteutetussa kartoituksessa aiemmin dokumentoimattomia, suunnitelmallisia kaupunkirakenteita.

Vuonna 2013 PNAS-tiedelehdessä julkaistu tutkimus kuvasi Angkorin valtavaksi esiteolliseksi asutuskokonaisuudeksi. Kartoituksessa erottui teitä, kanavia, altaita, pengerryksiä, kortteleita ja temppeleihin liittyviä rakenteita. Myöhemmässä tutkimuksessa on tunnistettu myös tuhansia pienempiä kotitalous- tai yhteisölampia suurten tekojärvien ja kanavien rinnalta.

Löytö on aidosti mullistava, mutta se ei osoita kadonnutta tulvaa edeltänyttä kulttuuria. Lidar kertoo ennen kaikkea rakenteiden muodosta ja sijainnista. Niiden ikä, rakentamisvaiheet ja käyttötarkoitus on selvitettävä maanpinnalla arkeologisilla kaivauksilla, kerrostumilla, materiaalianalyyseillä ja ajoitusmenetelmillä.

Coppersmith kyseenalaistaa ajatuksen, että Angkorin suunnattomat altaat ja kanavat liittyivät pääasiassa veteen, riisinviljelyyn ja kaupungin ylläpitämiseen. Hän pohtii, saattoiko vedellä olla jokin tuntematon tekninen tai energiaan liittyvä tehtävä. Podcastissa tälle ei kuitenkaan esitetä mitattavaa mekanismia eikä aineellista todistetta.

Tutkittu selitys ei myöskään ole vähättelevä. Veden varastoiminen, jakaminen ja ohjaaminen laajassa, tiheästi rakennetussa ympäristössä oli huomattava tekninen saavutus. Angkorin tutkimuksessa juuri infrastruktuurin monimutkaisuus, ruoantuotanto ja ilmaston vaihteluille altis vesijärjestelmä ovat keskeisiä kysymyksiä.

Myös podcastissa toistuva ajatus pelkkiin kuninkaiden kirjoituksiin perustuvasta ajoittamisesta yksinkertaistaa arkeologien työtä. Kirjoitukset voivat kertoa hallitsijasta, rakennusvaiheesta tai myöhemmästä korjauksesta, mutta kronologiaa muodostetaan lisäksi arkkitehtuurista, kerrostumista, esinelöydöistä ja ajoitettavasta orgaanisesta aineksesta. Yksittäinen piirtokirjoitus ei aina ratkaise rakennelman alkuikää, mutta se ei myöskään ole ainoa käytettävissä oleva todiste.

Intian sorvatut pylväät eivät vaadi sähkömoottoria

Etelä-Intian Hoysala-temppeleissä Coppersmith kiinnittää huomiota kiillotettuihin pylväisiin, joiden symmetriset muodot näyttävät sorvatuilta. Havainto itsessään ei ole uusi tai kielletty: pylväiden valmistuksessa on voitu käyttää pyörivää työstöä, ja vuolukivi soveltuu yksityiskohtaiseen muotoiluun.

Sana sorvi tuo nykykatsojan mieleen sähkömoottorin ja metallisen teollisuuskoneen. Pyörivä työkappale voidaan kuitenkin saada liikkeelle myös käsin, köysillä, polkimella tai eläinvoimalla. Tällainen laite on laajassa merkityksessä kone, mutta se ei ole todiste sähköstä, tietokoneohjauksesta tai kokonaan kadonneesta teollisuudesta.

Työstöjälki voi osoittaa liikesuunnan ja työvaiheen, muttei yksin käytettyä voimanlähdettä. Jotta modernin kaltaista teknologiaa koskeva väite vahvistuisi, tarvittaisiin esimerkiksi siihen sopivia työkaluja, koneiden osia, tuotantojätettä, työpajoja tai toistuvia jälkiä, joita tunnetut menetelmät eivät pysty selittämään.

Jaksossa ihmetellään myös Shravanabelagolan Bahubali-patsasta. Kyseessä on noin 18 metriä korkea graniittinen monoliitti, joka on omistettu jainalaisuuden Bahubalille. Karnatakan virallisten tietojen mukaan patsas vihittiin vuonna 981, ja sen teettäjänä tunnetaan Ganga-valtakunnan ministeri ja sotapäällikkö Chavundaraya.

Patsaan koko ja tasapainoinen muoto ovat vaikuttavia, mutta vaikuttavuus ei tee ajoituksesta väärää. Kun teokseen liittyy historiallisia kirjoituksia, uskonnollinen käyttö, alueellinen taideperinne ja myöhempi jatkuva rituaalielämä, paljon vanhempi alkuperä vaatisi näitä vahvempaa vastakkaista näyttöä.

Samalla tavalla podcastissa esitetty ajatus jättimäisistä shiva-lingameista muinaisina energialaitteina jää vertauskuvien varaan. Hindulaisessa perinteessä lingam on Shivaan liittyvä uskonnollinen symboli, ja siihen yhdistyvä kertomus äärettömästä valon tai tulen pylväästä on mytologista kieltä. Uskonnollinen kuvaus ei muutu tekniseksi piirustukseksi ilman toimivaa mekanismia ja sitä tukevaa aineistoa.

Pitkänomaiset kallot eivät todista toisesta ihmislajista

Jakson rohkeimmat päätelmät liittyvät eri maissa nähtyihin pitkänomaisiin kalloihin. Coppersmith ja Rogan pohtivat, olisiko osa niistä kuulunut tavallisesta ihmisestä poikkeaville olennoille, joilla oli suuremmat aivot ja mahdollisesti kyky telepatiaan tai kivien liikuttamiseen mielen avulla.

Kallojen tarkoituksellinen muokkaaminen lapsuudessa on hyvin dokumentoitu kulttuurinen käytäntö. Pään muotoa on voitu muuttaa siteillä, laudoilla tai muilla välineillä aikana, jolloin kallon luut ovat vielä joustavia. Menetelmää on käytetty toisistaan riippumatta eri puolilla maailmaa esimerkiksi ryhmään kuulumisen, aseman tai kauneusihanteen ilmaisemiseen.

Muotoiltu kallo voi poiketa tavallisesta useilla mittareilla. Perun Chavín-kulttuurin 40 kalloa tarkastelleessa tutkimuksessa havaittiin eroja muokattujen ja muokkaamattomien kallojen välillä, mutta tulos ei osoittanut ei-inhimillistä alkuperää, poikkeuksellista älykkyyttä tai yliluonnollisia kykyjä. Kallon ulkomuoto ei yksin kerro aivojen toiminnasta.

Myöskään puuttuvaksi tulkittu kallonsauma, silmäkuoppien koko tai muumioituneiden hiusten väri ei riitä uuden ihmislajin tunnistamiseen. Ratkaisevaa olisi tutkia dokumentoitu löytöpaikka, koko luuranko, ikä, sairaudet, kudosten säilymiseen vaikuttaneet olosuhteet, kuvantaminen ja luotettava muinais-DNA. Irrallinen museokuva tai verkossa kiertävä valokuva ei sisällä tätä todistusaineistoa.

Trepanointi eli kalloon tehdyt aukot on sen sijaan todellinen ja laajalle levinnyt ilmiö. Aukon reunojen parantuminen osoittaa, että monet ihmiset jäivät toimenpiteen jälkeen eloon. Mahdollisiksi syiksi on esitetty vammojen ja kallonsisäisen paineen hoitoa sekä rituaalisia tarkoituksia, mutta toimenpidettä ei tunneta menetelmänä telepatian säilyttämiseen.

Jaksossa vilahtaa lisäksi sitkeä väite siitä, että ihminen käyttäisi vain pientä osaa aivoistaan ja lisäkapasiteetin avaaminen mahdollistaisi uusia kykyjä. Kymmenen prosentin väite on populaarikulttuurin myytti. Aivojen eri alueet aktivoituvat eri tehtävissä ja eri aikoina, eikä suurin osa elimestä ole käyttämätöntä varastoa.

Göbekli Tepe muutti käsityksiä ilman kadonnutta konetekniikkaa

Rogan käyttää Göbekli Tepeä esimerkkinä löydöstä, joka pakotti tutkijat muuttamaan aiempia käsityksiään. Tässä hän osuu tärkeään asiaan. Kaakkois-Turkissa sijaitsevan kohteen monumentaaliset rakennelmat ajoittuvat Unescon mukaan noin vuosille 9600–8200 ennen ajanlaskun alkua, ja niitä rakensivat metsästäjä-keräilijäryhmät esikeraamisella neoliittisella kaudella.

Löytö osoitti, että suuret yhteisölliset rakennushankkeet ja vaikuttava symbolinen taide olivat mahdollisia ennen varsinaisia kaupunkivaltioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että paikalla olisi ollut sähköä, teollisuutta tai myöhemmin kadonnut maailmanlaajuinen sivilisaatio. Käsitys ihmiskunnan kehityksestä ei ole yksi viiva, jolla kaikki yhteisöt siirtyvät samassa järjestyksessä metsästyksestä maanviljelyyn ja siitä kaupunkeihin.

Göbekli Tepe on samalla hyvä muistutus siitä, että arkeologinen tieto todella voi muuttua. Muutos tapahtuu kuitenkin ajoitettujen kerrostumien, esineiden, eläin- ja kasvilöytöjen sekä vertaisarvioidun tutkimuksen avulla. Yllättävä uusi todiste vahvistaa tietoa, mutta aikaisempi erehdys ei tee kaikista vaihtoehtoisista teorioista yhtä todennäköisiä.

Nuoremman dryaskauden törmäys ei ole varmistunut fakta

Podcastin suuri historiallinen katkos sijoitetaan nuoremman dryaskauden alkuun. Pohjoisella pallonpuoliskolla tapahtui noin 12 900 vuotta sitten nopea paluu kylmempiin oloihin, ja jakso päättyi noin 11 700 vuotta sitten. Itse ilmastonmuutos on hyvin dokumentoitu, mutta sen kaikkia syitä ja tapahtumaketjuja tutkitaan edelleen.

Rogan puhuu kosmisesta törmäyksestä tai ilmakehäräjähdyksestä käytännössä tapahtuneena tosiasiana ja mainitsee muun muassa mustan kerroksen, mikroskooppiset timantit ja avaruusperäisiksi tulkitut aineet. Nuoremman dryaskauden törmäyshypoteesilla on edelleen puolustajia, mutta se ei ole saavuttanut tieteellistä yksimielisyyttä.

Earth-Science Reviews -lehdessä vuonna 2023 julkaistu laaja katsaus katsoi, ettei ehdotettuja törmäysmerkkejä ole tunnistettu, ajoitettu ja toistettu riittävän luotettavasti, eikä tapahtumalle ole löytynyt hyväksyttyä kraatteria. Hypoteesin kannattajat ovat vastanneet kritiikkiin ja julkaisseet omaa näyttöään. Rehellisin kuvaus on siis kiistelty hypoteesi, ei varmistunut maailmanlaajuinen tuho.

Jäätiköiden vetäytyminen, merenpinnan nousu ja suuret alueelliset tulvat ovat jääkauden päättymiseen liittyviä tosiasioita. Niiden yhdistäminen yhteen korkeateknologisen sivilisaation tuhonneeseen vedenpaisumukseen vaatisi kuitenkin suoraa arkeologista näyttöä kyseisestä yhteiskunnasta. Eri kulttuurien tulvakertomukset ovat kiinnostavaa perinnettä, mutta myytit eivät yksin ajoita yhtä geologista tapahtumaa.

Myös jaksossa esitetty Gizan suuren sfinksin vähintään 9 000 vuoden ikä perustuu kiisteltyyn sade-eroosiotulkintaan. Sfinksin rapautumisessa voi olla veden vaikutusta, mutta rapautumisen muoto ei yksin määrää veistoksen ikää. Egyptologien enemmistö liittää sfinksin edelleen farao Khafren 2500-luvulla ennen ajanlaskun alkua rakennettuun kokonaisuuteen, ja eroosiolle on esitetty useita nuoremman ajoituksen kanssa sopivia mekanismeja.

Tekoäly ja kaukokartoitus ovat keskustelun uskottavin tulevaisuuskuva

Coppersmith arvioi, että lidar, satelliittikuvat, avaruudesta tehtävät mittaukset ja tekoäly voivat seuraavien vuosien aikana muuttaa arkeologiaa. Tämä on jakson uskottavimpia tulevaisuusväitteitä. Kaukokartoitus on jo löytänyt asutusta, teitä ja maanmuotoja, joita metsä, hiekka tai nykyinen maankäyttö peittää.

Tekoäly voi auttaa käymään läpi valtavia kuva-aineistoja ja merkitsemään mahdollisia suorakulmaisia rakenteita, kumpuja, vanhoja jokiuomia tai kasvillisuuden poikkeamia. Se voi myös yhdistää eri aikoina ja eri menetelmillä kerättyjä karttoja tavalla, joka olisi käsityönä hidas.

Algoritmi ei silti muuta ilmakuvaa ajoitukseksi. Luonnonmuoto voi näyttää rakennelmalta, myöhempi toiminta vanhalta ja aineiston käsittelyvirhe maanalaiselta kammiolta. Ehdokas on tarkistettava paikan päällä, ja löydön merkitys ratkaistaan edelleen kaivauksilla, geologialla, materiaaleilla ja toistettavilla mittauksilla.

Tämä raja on tärkeä myös tekoälylle syötettyjen muinaisten kirjoitusten kohdalla. Kielimalli voi tarjota vaihtoehtoisia käännöksiä tai löytää tekstistä rakenteita, mutta se voi myös keksiä vakuuttavan kuuloisia merkityksiä. Historiallinen käännös vaatii kielen, kirjoitusjärjestelmän, tekstilajin ja löytöyhteyden asiantuntemusta.

Miksi kadonneen sivilisaation teoria tuntuu niin vakuuttavalta?

Jakson vetovoima syntyy todellisten aukkojen yhdistämisestä. Jade-esineen kaikkia työvaiheita ei tunneta, temppelillä on useita rakennuskerroksia, kallon muoto näyttää oudolta ja viidakon alla on kokonainen kaupunkiverkko. Kun jokainen avoin kysymys tulkitaan saman kadonneen kulttuurin jättämäksi jäljeksi, erillisistä arvoituksista muodostuu näennäisesti yhtenäinen todistusketju.

Todistusketjusta puuttuu kuitenkin yhteinen aineellinen lenkki. Samankaltaisen näköinen tarkkuus Kiinassa, Intiassa ja Egyptissä ei vielä osoita samaa tekniikkaa tai tekijää. Ensin pitäisi näyttää, että kohteet ovat todella samanikäisiä, että valmistusmenetelmät vastaavat toisiaan ja että yhteyden selittävä kulttuurinen tai tekninen verkosto jätti muitakin jälkiä.

Hyödyllinen tapa arvioida The Joe Rogan Experience -jaksossa kuultuja väitteitä on erottaa neljä kysymystä toisistaan:

• Mikä havainto on varma? Esimerkiksi esineen materiaali, työstöjälki tai lidarin kartoittama maanmuoto.
• Mikä tulkinta on parhaiten tuettu? Siihen tarvitaan löytöyhteys, ajoitus ja vertailuaineistoa.
• Mitä muita selityksiä on olemassa? Hidas hiominen, useat rakennusvaiheet tai tarkoituksellinen kallonmuokkaus voivat selittää ilmiön ilman kadonnutta teknologiaa.
• Mikä voisi osoittaa teorian vääräksi? Jos väitteelle ei voi kuvitella kumoavaa havaintoa, sitä on vaikea testata tieteellisesti.

Vaihtoehtohistorian torjuminen ei edellytä muinaisten ihmisten saavutusten vähättelyä. Päinvastoin käsityöläisten sitkeys, vuosisatojen aikana kertynyt osaaminen, erikoistuminen ja suurten ihmisjoukkojen organisointi selittävät vaikuttavia rakennelmia tavalla, joka antaa niiden tekijöille ansaitun kunnian.

Podcast on parhaimmillaan innostava matka arkeologian avoimiin kysymyksiin ja muistutus siitä, kuinka vähän menneisyydestä on säilynyt. Sen vahvin viesti on, että uusia kohteita löytyy ja vakiintuneita käsityksiä pitää voida tarkistaa. Heikoin päätelmä on ajatus siitä, että vielä ratkaisematon käyttötarkoitus tai valmistustapa olisi itsessään todiste tuntemattomasta huippusivilisaatiosta.